torstai 17. heinäkuuta 2014

Helakka keltainen polulla - mikä kumma?

 Eilisaamuna hämmästeltiin ihme ilmiötä mökkipolulla. Kuva ei toista sen sitruunankeltaista helakkuutta, mutta koosta saa melko hyvän käsityksen. Läntillä on pituutta yli puoli metriä ja leveyttäkin melkoisesti. Kun reunaa hiukan jalallaan kaapaisi, jäljelle jäi ruskeahkoa limaista mössöä. Koko komeus oli ilmestynyt edellisen yön kuluessa, mikä sekin hämmästytti.

Vielä enemmän ihmeteltiin iltapäivällä, kun helakan keltaisesta oli tullut ruskehtavaa. Kokoaan läntti ei ollut muuttanut. Illalla ja tänä aamuna tarkistin tilanteen: ei havaittavaa muutosta. Kuvittelin sen jopa vaihtaneen paikkaa, mutta kuvan mukaan ei sittenkään.


Selvä se, että tämmöistä ilmiötä oli ruvettava tutkimaan. Googlaamalla ja kuvia vertailemalla kirkastui pian jännä seikka: mökkipolku oli tarjonnut oivan alustan limasienelle tulla näkyviin (http://fi.wikipedia.org/wiki/Limasienet). Otus ei ole kasvi, ei eläin, ei sieni, vaan jotain aivan itseään. Sillä on yhteistä kehityshistoriaa ameebojen kanssa.

Tässä vielä vahvistukseksi selvää tekstiä Wikipediasta:  "Merkittävin limasienten ryhmä on plasmodiolimasienet (Myxogastria), jotka elämänkiertonsa näkyvimmässä vaiheessa ryömivät hitaasti ravinnon perässä heleänvärisinä massoina, joita kutsutaan limakoiksi eli plasmodioiksi. Plasmodio koostuu lukuisista tumista, joiden välillä ei kuitenkaan ole soluseiniä. Sitä voidaan siten pitää myös yhtenä jättikokoisena soluna, jonka koko vaihtelee mikroskooppisen pienestä jopa kahteen neliömetriin. Kaikki plasmodion tumat jakaantuvat samanaikaisesti. Väriltään plasmodiot ovat usein kirkkaan keltaisia, ruskeita tai valkoisia. Plasmodio liikkuu tavallisesti noin millimetrin tunnissa, mutta jotkut lajit voivat edetä jopa kaksi senttimetriä minuutissa. Ne käyttävät ravintonaan esimerkiksi bakteereja, sieniä ja hajoavia kasvinjätteitä. Eräiden limasienten on todettu myös syövän muita limasieniä."

Nyt päivittäisiin askareisiin kuuluu käydä moikkaamassa limasientä ja tarkistamassa, kuinka se voi. Mihin piiloutunee sitten, kun sen on aika hävitä näkyvistä?

5 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Näinhän se on, että vaikka joskus olo saattaa tuntua yksinäiseltä, järjestää elämä etehemme yhtä sun toista ihmeteltävää.

Lissu kirjoitti...

Totta!

tuulikki kirjoitti...

Mielenkiintoista! Ever heard or seen!

vanski kirjoitti...

Jaaha , limasieneen jäit sitten kiinni ! Mitä sille nyt kuuluu ?

Lissu kirjoitti...

Sille kävi niin kuin kaikelle muulle ennen pitkää: kuivettui. On jo melkein hävinnyt näkyvistä.