Vauvalla nimijuhla

Erään pariskunnan koti tarjosi eilen aurinkoiset raamit merkkitapahtumalle, jonka keskeisin henkilö kiistatta oli hartaasti odotettu tyttövauva. Melkoinen joukko oli kutsuttu kello 14:ksi paikalle nimenantojuhlaan. Nöpö-nimitys vaihtuu ajan oloon siihen, joka eilen julkistettiin. Kuinka hauskasti se tehtiinkään!

 Onnelliset vanhemmat olivat askarrelleet jännät sisällöt kolmeen eri kuoreen. Yhden kannessa luki Ensimmäinen nimi, toisen Toinen nimi, kolmannessa Sukunimi.  Kaksi serkkupoikaa hilpaisi vikkelästi etsimään huoneeseen kätkettyjä isoja kirjekuoria. Ne sopi avata saman tien. Sisältä purkautui kirjainlappuja. Alkoi palapelin ratkaiseminen. Tuota pikaa paljastui, että tyynesti toimitusta isänsä sylistä seurannut vauveli on Noora, kukas muu. Pitkällisen harkinnan tuloksena nimi oli lopulta ratkennut kuin itsestään. Molempien vanhempien suvusta tutun toisen nimen, Amandan, kokoaminen pikkuisen koetteli, mutta ratkesipa sekin, samoin sukunimi. Näin oli tyttö saanut virallisen nimensä. Skool!

Siirryttiin puheitten pitoon. Kummien valitsemisesta kuulimme hyvät perustelut, samoin heidän omat sanansa luottamustehtävästä. Homman vahvistukseksi jokainen viidestä kummista otti vastaan komean plakaatin, varta vasten laaditun yksilöllisen kummitodistuksen. Vaikuttavaa!

Jo tullessa käteen oli sujautettu tehtävälappu. Siitä kävi ilmi, mitä itse kultakin odotettiin, jos halusi käyttää puheenvuoron.

Olen vauvan äidin sylikummi. Niinpä sain Kummikonkarina kertoilla kokemuksiani vuosien varrelta. Samoin teki lapsen isän sylikummi, sitten isovanhemmat ja siskot.









Muistaakseni jo ennen puheita lapsen saamat nimet ripustettiin kauniisti ketjuun näkösälle, jotta saimme painaa ne visusti mieleen. Tarkassa puuhassa vauvan äiti ja isosisko, Nooran myhäilevä sylikummi.

Löytyipä eääseen oveen kiinnitettynä kalenteri, josta voi varata aikoja Nooran kanssa seurusteluun, lykkimiseen vaunuissa tai muuhun passeliin toimintaan. Kuva tuli suttuinen, mutta olkoon: hauska idea siitä selviää. Alalaidasta rajasin pois lapsen nassukuvia.











 Sitten oli aika käydä runsaaseen pitopöytään. Sen antimista löytyi taattuja herkkuja, äidinäidin itse tekemiä. Kaiken puheenporinan ja touhun keskellä päähenkilö veti välillä torkut isoemonsa turvallisessa sylissä eikä herättyäänkään hermostunut. Jäi vallan kuulematta, mitä äänivaroja neidillä on käytössään tiukan paikan tullen.

Onnellisena muistelen eilistä reissuani hämäläismaisemiin. Lapsukaisen tulevaisuus väikkyy leppeänä, sillä hänen ympärillään hyörii rakastavaa sukua ja ikiomia innokkaita kummeja.

Kerrassaan mainio, uudenlainen  nimenantojuhla. Oli hauska olla mukana. Kiitos!