sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Älynväläys

Parisen vuotta sitten sain jännän kellon. Siitä näkee paitsi ajan myös huoneen lämpötilan ja ilmankosteuden. Mikä parasta, kello heijastaa aikalukemansa makuuhuoneen kattoon, josta se on helppo vilkaista, kun öisin heräilen.

Mutta, mutta - yksi pirullinen pulma värkissä on: sen lukemia ei pysty muuttamaan tavalliseen tapaan. Edellisen kesäaikajakson sekoilin unenpöpperössä. Kun piti lisätä lukemaan tunti, saatoin yhtä lailla vähentää tunnin. Kumman pitkään kesti, ennen kuin älysin, pitikö jo nousta vai kääntää kylkeä.

Eilen päätin, että sekoilut loppuvat. Tutkin kellon yltympäriinsä, jotta löytäisin siitä jonkin merkin. Erinäisiä nipsuja ja nappuloita löytyi, muttei mitään tietoa valmistajasta saati merkistä, joka olisi voinut ohjata hakemaan netistä apua.

Kaikkia pikku painikkeita painelin ja sain tuskin mitään aikaan. Reset-tekstin alla näkyi neulan mentävä reikä, johon parsinneula passasi. Heti tuli tuloksesi  vinkaisuja. Lisäksi aikalukema oli hävinnyt tyystin! Pelkkiä nollia oli jäljellä, mitä en muuksi muuttanut millään. Olipa viikonpäiväkin vaihtunut lauantaista sunnuntaiksi. Onneksi muita kalenteritietoja ei edes ole.

Ykskaks huomasin, että numeronäyttöön oli ilmaantunut ykkönen. Tungin taas parsinneulan kärjen  Reset-reikään.  Seurasi vinkaisu ja puhtaat nollat näytössä. Ei aikaakaan, kun esiin putkahti uusi ykkönen. Ja minä hävitin sen entisin konstein.

Sitten välähti. Ehkä se peijoonin värkki raksutti minuutteja... Annoin homman jatkua näpelöimättä enää Reset-reikää. Kas vaan, pian kasassa oli jo viisi minuuttia. Niinpä jätin kellon omaan rauhaansa raksuttelemaan. Illan mittaan kävin vilkaisemassa aikaansaannoksia. Niitähän oli jo muutama tunti minuuttien lisäksi. Kuvien lukemat ovat eilisillan ihmetyksen näkymiä.

Siinä samassa minulla leikkasi: tasan yhdeltätoista vaanin kelloa parsinneula sojossa valmiina nollaamaan ajan! Näin tosiaan tapahtui ja kas - onni oli myötä. Katosta näin aamun tullen oitis kesäajan. Nyt tiedän, että syksyllä pitäisi jaksaa valvoa yhteen asti, jotta sama temppu toistuisi siirryttäessä talviaikaan. Tämän kellon kanssa ei odotella mitään virallisia siirtoaikoja, vaan vuorokauden nollakohtaa. Siitä sitten vehje raksuttelee tasaisesti ja hyvin ajassa pysyen, kunnes neulankärki taas hätkähdyttää vinkaisemaan ja nollaamaan lukemat.

Tällainen ihme laite tuli tiettävästi kylkiäisenä jonkin tietokonealan lehden myötä. Itse en laitteeseen koskenut tuoreeltaan, sillä lahjoittaja viritteli sen toimimaan. Kenties se jopa oli valmiiksi viritelty postista haettaessa. Jos käyttöohjeita oli, ne ovat hävinneet. Niinpä nyt oli pakko ihan itse keksiä, mitä tehdä pikku pulmani kanssa.

9 kommenttia:

tuulikki kirjoitti...

Ehkö on jokin helpompikin tapa, arvelee humanisti! Vaan hieno oivallus!

Lissu kirjoitti...

Tämmöistä moni homma on meillä humanisteilla. Onneksi löytyy hyviä työkaluja sieltä täältä kuten ompelutarvikkeista. Ja älliähän meiltä ei puutu, vaikka olisi vajaassa käytössä.

ketjukolaaja kirjoitti...

Oikein hauska tosi tarina!

Jotenkin tuosta tuli mieleen miten usein olen ajatellut, että olisi kiva ottaa käyttöön vanhoja kuvakalentereja. Pitäisi vain selvittää minä vuosina viikonpäivät sattuvat kohdalleen uudelleen.

Kirjoituksesi ilahduttamana kävin muuttamassa meidän lämpömittarin kesäaikaan. Yhtä sun toista nappia sain painella sivusta ja keskeltä ja laitteen takaa, mutta sain kuin sainkin homman hoidettua! Sen sijaan autossa olevaa kelloa en jaksa yrittää asettaa oikeaan aikaan. Onneksi vaimoni on oppinut miten se tehdään.

Lissu kirjoitti...

Onnellinen loppu saa minutkin hymyilemään. Ja se, että hoksasin edes tämän yhden ratkaisukonstin. Muitakin suattaapi olla, mutta niistä viis.

Miten muuten lämpömittari siirtyy kesäaikaan?

ketjukolaaja kirjoitti...

Kas, kun lämpömittarissakin on kello...! Se on semmoinen digihirmu.

Lissu kirjoitti...

Kas vaan. Minä jo kuvittelin, kuinka säädit mittarin tuottamaan ja näyttämään lämpimiä kevätsäitä...

vanski kirjoitti...

Älytesti , josta taisit suoriutua voittajana !

Unknown kirjoitti...

Ihme juttu näin iltamyöhään

Lissu kirjoitti...

Ihme tosiaan tapahtui taas kerran lauantai-iltana.