Kevätsäiden äksyillessä pitkät ulkoilut sen paremmin kuin mökkioleilu eivät houkuttele, mutta kaupunki vetää puoleensa. Sunnuntaina matkalla Biologiseen museoon, piti vaihtaa suuntaa, kun viluisen lakittoman piti päästä kauppaan. Oli etsittävä jonkilainen lämmike päähän.
Lopulta löytyi musta kotsa, ainoa hankintani Stockan Hulluilta päiviltä. Ennen pitkää mökillä korpit ehkä noteeravat minut kaverikseen, jos totun moista lippistä käyttämään.
Uusi lakki päässä ja tuulta vastaan puskien jatkettiin kulttuuripitoista kierrosta. Ensin katsastettiin pikaisesti Joella-gallerian muutamat kuvat.
Sitten kipaistiin yli narsissien komistaman Teatterisillan, jolta aina on kiva vilkaista entistä asuintaloani - ilman kaihon häivää. Niin hieno kuin jokiranta onkin, se on myös liian monien äänekkäiden tapahtumien näyttämö. Kun siihen mökään vielä lisää ravintolasta palaavien aamuöiset hoilaamiset ja autoradioiden huudattamiset makuuhuoneen ikkunan alla, kiitän nykyistä oloani Liedon rauhassa.
Pitkään suunniteltu käynti Biologisessa museossa tuli tehdyksi ja samalla nähdyksi mittava
perhoskokoelma. Museon omat installaatiot suomalaismaisemista eläimineen eri vuodenaikoina muistan kouluajoilta. Melko vaatimattomilta ne näyttävät digiajan katsojan silmin. Eivät myöskään laatikoihin pakatut perhoskokoelmat vetäneet yleisöä, sillä kaikkiaan vain viisi kuusi ihmistä kierteli hämärässä käytävässä. Yksi lapsi sentään ilmaisi kiinnostuksensa puhua pulputtamlla kaikesta näkemästään.
Wäinö Aaltosen museo sijaitsee samalla puolen jokea kuin Biologien museo. Kolmen neljän sadan metrin matkan kävelee hetkessä. Ensi töiksi piti poiketa WAMin mainiossa kahvilassa. Sieltä oli hyvä ottaa vauhtia opastetulle kierrokselle näyttelyyn, jonka nimenä on
Otos. Turkulaista nykymaalausta. Museon oman oppaan lisäksi viime sunnuntaina taiteilijat
Henna Aho,
Erkki Nampajärvi,
Jani Rättyä ja
Sirpa Särkijärvi esittelivät töitään.
Samassa talossa toimii myös Valokuvakeskus Peri. Pitkästä aikaa minäkin piipahdin ihmettelemässä Perin kuvia. Nyt tarjolla on
Laura Nissisen kokeellisia töitä otsikolla
Aleatory Variable.
Nämä kuvat samoin kuin WAMin puolella nähdyt maalaukset ovat niin abstrakstisia, että pikaisesti katsastettuina niistä en osaa sanoa juuri mitään. Monenlaisia tekniikoita ja materiaaleja nykytaiteilijat tuntuvat testaavan.
Tänään tuli tehdyksi uusi reissu koleaan Turkuun.
Merkkitapaus on se, että
Klaus Härön Miekkailija on nyt nähty oikeassa
leffateatterissa. Vahva kokemus, joka paikoin nostatti kyynelet silmiin. Kunpa tämä leffateatterireissu saisi pian jatkoa!
Mainio lisä päivän antiin kulki kotiin laatikossa. Kesän tullen näet vietetään tyttärentyttären ja komean nuoren miehen häitä. Kaunis kutsu on jo saapunut. Niinpä on isoäidinkin aika varustautua. Ihan pikku juttu ei edes ole kenkien hankinta, sillä jalat vihoittelevat herkästi. Kuvan söpöläisillä aion kuitenkin yrittää - vaikka hammasta purren.
ĩ
12 kommenttia:
Paljon tuo Turkukin tapahtumia tarjoaa, museoita pitäisi kierrellellä enemmän kotimaassa, katsellaanhan niitä ulkomaillakin ja ollaan niin sivistynyttä , että ! Lippis on hieno ,kelpaa ihan kaupunkiinkin .Härö on näkemättä ja monta muutakin kyyneliä antavaa." Still Alice" on must.
Turku-reissuja luvassa lisää, sillä bussilla pääsee mukavasti keskustaan. Vanhuksen lippu maksaa halvimmillaan vain 1,45 euroa. Eikä tarvitse kärvistellä ruuhkissa ja etsiä parkkiruutua.
Leffa oikeassa teatterissa on tosiaan väkevä elämys jopa keskellä päivää. Paljon muitakin istui salissa, kun homma alkoi eilen klo 12.30.
Kyllä kaupunki aina maalaisolot silloin tällöin voittaa! Kauniit kengät koekäyttöön, ne pitää "sisäänajaa" ennen juhlahetkeä!
Kengistä puheen ollen katselen ihmeissäni naisia, jotka kepeästi askeltavat piikkarit jalassa. Kauan sitten se onnistui minultakin, mutta eipä enää. Nykyisin oikean käpäläni päkiä sähköttää kivuliaasti heti, kun kenkä ei miellytä. Parin viikon kuluttua fyrioterapeutti katsastaa, mitä olisi tehtävissä. Yhtä ja toista koipiharjoitusta kuuluu jo nyt päivittäiseen ohjelmaan. Niistä ei vain ole ollut apua päkiävaivaan. Siksi toiseksi jalat ovat tottuneet kotona leveilemään crockseissa ja muuallakin Rintamaan mukavissa lätyköissä. Ihmekö sitten, että panevat hanttiin hiukan ahtaamassa astiassa.
Konrad Lorenz kertoi kirjassaan tapauksesta, jossa hän uimasta tullessaan oli roikottanut kädessään mustia uimahousuja, jolloin naakat olivat alkanut tehdä syöksyjä häntä kohti. Lorenz arveli naakkojen erehtyneen luulemaan mustia uimahousuja lajitoverikseen! Mutta ne nyt oli naakkoja, korpithan ovat älykkäitä.
Minäkin kävin eilen katselemassa virolaista viihdykettä kaupunkipaikassa!
Räätälöidyt pohjalliset saattavat auttaa, jos on kysymys ns. sesamluiden kulumasta esim.
Räätälöityjä pohjallisia olen käyttänyt jo pitkään. Oikea päkiä ryppyilee siltikin.
Metka nähdä, noteeraavatko tutut korpit minut mustalakkisen, kun alan huseerata pihatöissä.
Ymmärränkö oikein, että sinäkin näit Miekkailijan? Vai jonkin muun virolaisen?
Minäkin liikutuin Miekkailijaa katsoessa.
Tänään menemme katsomaan Edelleen Alice -leffan. Olen lukenut kirjan, joten tarina on tuttu, mutta on kiinnostavaa nähdä, miten Julianne Moore selviää vaikeasta roolista alzheimerin luhistamana naisena.
Kiva kun vinkkasit vierailukohteista Turussa. Käyme siellä usein, mutta kaikki aika on mennyt lastenlasten kanssa. Nyt he alkavat olla sen ikäisiä, että aikaa jää myös turistina olemiseen ja jopa heidän kanssaan voi käydä monessa paikassa.
Myös Ida pitää kuulemma nähdä. Minulla se olkoon seuraavan leffateatterireissun aihe.
Tervetuloa Turun maisemiin. Hyvässä säässä jokirantakin tarjoaa paljon nähtävää.
Edelleen Alice oli laimea. Ida on varmaan hyvä, se on kerännyt paljon palkintoja, muitakin kuin parhaan ulkomaisen elokuvan oscarin.
Työkaverini, ent. englanninope ja intohimoinen leffaihminen kuvasi Idaa vavahduttavaksi. Se oli tarjonnut jonkin asteisen pyhyyden kokemuksen. Aihepiirissä paljon samaa kuin Miekkailijassa.
Lähetä kommentti