Tänään oli mahdollista pitkään seurata mustarastaan konserttia milloin minkin pihakuusen latvasta. Kuva tuli napatuksi puhelimella, kun ei muuta kameraa kunnon objetiivein ollut matkassa. Pari päivää sitten olisi ollut tarjolla taistelun poikanen vaikkapa videokuvattavaksi. Läheisen korppimetsän suunnasta näet lekutteli kurki kohti lampea pyrstönsä tuntumassa musta raakkuja, metsän vakiasukas. Ei päässyt kurki laskeutumaan. Sen oli kurvattava takaisin sinne, mistä oli tullut ja minne oli taas häivyttävä.
Lampi päilyy yhä laajana ja tyhjänä. Ihme ja kumma, ettei ainuttakaan telkkäpariskuntaa ole näkynyt. Muutamana keväänä lammesta on kiivaasti oteltu, kunnes reviirin haltija on käynyt selväksi. Ja rannalla on tavattu istuskella seurailemassa häämenojen edistymistä.
Tänään pois lähtiessä osui silmiin vielä yksi epäilyttävä kohta. Piti pysäyttää auto, peruuttaa ja tarkistaa, mikä liikahteli auton edessä. Sepä se, eläväinen kyy! Sutjakasti se luikerteli naapurin metsästä yli tien suoraan minun "perämetsääni", ei sentään ihan pihapiiriin. Taas tuli selväksi, että saapasjalkaisena tohtii kuljeskella siellä täällä metsissä, mutta pikkukengissä ei kannata urheilla kyitten reviirillä - ei edes vappuna.
6 kommenttia:
Kyihin tottuu - kokemusta on yli neljänkymmenen vuoden ajalta, kun olen asustellut kesäisin paikoissa, missä on runsaasti kyitä. Lapsia olen varoitellut ja pyytänyt pitämään saappaat jalassa, jos ovat hiukankin pihapiiriä kauemmas menneet. Mutta pihallakin niitä näkyy joka kesä, pidetään ruoho lyhyenä, helpompi havaita.
Lintujen lemmenleikkejä on hauska seurata ja niiden konserttia kiva kuunnella.
Valpperin metsissä Nousiaisissa kyitä on tullut nähdyksi tämän tästä. Postilaatikkoreissulla on huomattu, että tietyllä kohtaa ne ylittävät tien. Joskus tosin jäävät paistattelemaan keskelle väylää. Ehkä niitä on jäänyt autojen pyörien tappamiksi, vaikken raatoja olekaan huomannut.
Kävivät käärmeetkin mielessä kun äsken kuljin metsässä lenkkikengissä. En kyllä nähnyt yhtään maaotusta. En edes sisiliskoa. Pikkulintuja kuulee jostain syystä useammin lähellä asutuksia. Metsän keskellä oli aika hiljaista, tikka vähän nakutteli ja rääkyi rumasti kun ohi kuljin. Pikkulinnuista tuli mieleen, että niistä saisi sellaisen vertauskuvallisen runonkin aikaiseksi:
Pikkulinnut laulavat asutuilla mailla.
Syvä sydänmetsä on laulajia vailla.
Eilen taas tuli mieleen, kun äitiä kuljetin ulkoilemassa lammen rannalla, että miten lokit ja lapset kiljuivat kilpaa.
Putkahtipa sinulta kelpo runo, jossa metsä uhkuu hiljaista syvyyttä. Lampimaisema tuottaa ihan erilaisia ääniä, huomaan. Mitähän äitisi tuumi retkellänne lokeista ja lapsista?
Pakko kai kyihin on tottua , jos kyypaikoilla asuu, nehän ei reviiriään muuta , vaikka kuin niitä pihapiiristä nirhaisit ! Uusia tulee joka vuosi ja ei aina yhdet pienet saappaat auta , se on vikkelä kiepsahtamaan vaikka harvan varteen , eikä se aina karkuunkaan lähde ...ei ole kiva kaveri pihamaalla .Nätti vaikka onkin .
Muistan kokemuksesi Keuruun mökiltä. Vielä mitään vastaavaa ei ole tullut eteen Nousiaisissa. Kyyt tuntuvat luikertelevan metsässä. Niitä näkee ylittämässä ajotietä metsänlämpäreeltä toiselle. Piha on ihmisten ja satunnaisten nelijalkaisten.
Lähetä kommentti