Tiettynä päivänä

Monen monta kertaa olen noudattanut kutsua saapua Uuteenkapunkiin tapaamaan luokkakavereita tiettynä heinäkuun lopun torstaina. Aina on ollut tarjolla myös konsertti Vanhassa kirkossa ja myöhemmin illalla Lyhtyjen yö viereisillä valleilla. Heti alkuun isäntäpari, molemmat luokkakavereitani Turun Suomalaisesta yhteiskoulusta, on tavannut tarjota lohisoppaa. Tällä kertaa se nautittiin Wallilassa, jonne kipaistiin valleilla käyneille tuttua reittiä takapihan portista.

Paikka on kerrassaan mainio. Koko Balsaborg liittyy vahvasti merenkulun historiaan. Läheinen vierassatama palvelee nykyveneilijöitä. Ei siis mikään ihme, että innokkaat purjehtijat ovat asettuneet meren äärelle ikivanhaan puutaloonsa, jota hoitavat pieteetillä ja osallistuvat myös Uudenkaupungin kunniakkaisiin puutalotapahtumiin.

Koska ravintolaan oli tulossa Crusell-vieraita, meille annettiin kahvitermarit mukaan ja painelimme takaisin sinne, mistä lähdimme. Ja saimme kahvin kera kuuluisista Uudenkaupungin marengeista, kermavaahdosta ja mansikoista koottua torttua!

Lisäherkkuna taiteilija Tapani Kiippa demonstroi sitä, kuinka hän tekee akvarelleja. Enpä ole ennen tiennyt, että yksi olennainen työväline on hammastikku. Pöydän ympärillä seistiin hartaina ihmettelemässä taidokasta työskentelyä ja kuuntelemassa juttuja sirkuksesta, Toscanasta, Jäämeren rannoilta ja ties mistä.




Iltakuuden tietämiin osa joukosta siirtyi pihan pääportista suoraan Vanhaa kirkkoa ympäröivälle nurmelle ja pikku hiljaa sisälle kirkkoon. Se täyttyi lähes viimeistä sijaa myöten.

Konsertin ohjelma oli koottu eri mantereiden barokkimusiikista. Ohjelman mukaan teokset ovat peräisin Böömistä ja Boliviasta. Jopa minunlaiseni homekorva kuunteli mielikseen nuorten ja vanhojenkin muusikoiden yhteissoittoa oli sitten kyseessä oktetti, seitsikko, kvintetti tai jokin muu yhdistelmä.

Väliaikatarjoilua pääsimme taas nauttimaan luokkakaveriporukkaan saapastelemalla tutusta kotiportista sisään. Muut jäivät pörräämään teltoille.

Yhdeksältä olisi ollut vielä mahdollisuus jatkaa sekä musiikin kuuntelua valleilla että nauttia piknik-tarjoilusta tutussa joukossa, mutta minä tyttö lähdin ajelemaan takaisin mökille rhodomullat auton takakontissa valmiina perjantaiaamun urakkaan.

Jatkoksi tähän juttuun liitän maininnan, että yksi pikahankintana hommattu e-kirjakin vuodelta 2011 on tullut luetuksi: David Nichollsin Sinä päivänä.  Sauli Santikon notkea suomennos tekee uskoakseni oikeutta alkutekstille ja ainakin ilahdutti suuresti minua lukijana. Vetävästi kirjoitettu tarina luo kuvaa kahdesta nuoresta, miehestä ja naisesta. Heidän matkassaan tulee kuljetuksi parikymppisistä alkaen kaksi seuraavaa vuosikymmentä. Olennainen päivä on heinäkuun 15. 1988. Monet muut heinäkuun puolivälin päivät tulevat kirjatuiksi tarinan runkoon, myös loppupuolen traaginen käänne osuu samaiseen heinäkuun viidenteentoista. Ratkaisu toimii. Ymmärrän hyvin, että kirja on ollut suuri menestys ja että siitä on tehty myös elokuva.