Jelena, tarina pelkistetyin kuvin

Perjantaileffana katsottiin Yle Teeman parin otteeseen viime vuonna lähettämä ja omiin tallennuksiin varastoitu Jelena, Venäjä 2011. O: Andrei Zvjagintsev N: Nadežda Markina, Andrei Smirnov, Jelena Ljadova, Aleksei Razin. Tuoreeltaan elokuva palkittiin muun muassa Cannesissa.

Leena Virtanen kirjoittaa Hesarissa 6.5.2015, että ohjaaja Zvjagintsev oli tuolloin mitä ajankohtaisin. Hänen uusin elokuvansa Leviathan (2014) oli saatu  samoihin aikoihin elokuvateattereihin myös Suomessa.Virtasen mukaan ohjaaja onnistuu Jelenassa tiivistämään nyky-Venäjän sosiaaliset ristiriidat muutaman ihmisen väliseen draamaan. Tapahtumain kulun Virtanen kertoo näin:

Päähenkilö Jelena on naimisissa varakkaan bisnesmiehen Vladimirin kanssa. Molemmilla on aikuiset lapset edellisistä liitoistaan. Jelenan poika asuu perheineen lähiössä ilman työtä ja toimeentuloa, ja Jelena yrittää auttaa heitä. Pojanpoikaa uhkaa armeija, ellei hän pääse opiskelemaan, ja siihen taas tarvitaan rahaa.
Vladimirilla on hemmoteltu tytär, joka on aina saanut kaiken, mitä haluaa. Vaikka lapset edustavat yhteiskunnan ääripäitä, heitä yhdistää haluttomuus ryhtyä mihinkään.
Vladimir ei suostu antamaan rahaa Jelenan pojanpojan auttamiseksi. Jelenassa herää alemmuudentunto, joka pakottaa hänet toimimaan.

Omana katsomiskokemuksena tunnustan, että hetkittäin tuskastutti seurata hitaita, arkisia, kaikesta sälästä puhdistettuja otoksia. Näin kävi etenkin leffan alkupuolella, kun näyttämönä oli pariskunnan äveriään tyylikkäs kerrostaloasunto. Toisella tavalla vaivalloista oli seurata kohtauksia, joissa Jelena vieraili poikansa ja tämän perheen slummiasunnossa.

Kotiteatterin etuna on, että katsomisessa voi pitää taukoja. Voisi tietysti jättää koko leffan sikseen, mutta Jelena ei päästänytkään katsomisen vaivasta. Tauot riittivät ensi avuksi. Puoli tuntia ennen loppua pohdittiin, mihin tarina mahtanee päätyä. Ei osuttu lähellekään ohjaajan ratkaisuja. Alkoi näet tulla lisää katetta määrittelylle psykologinen trilleri. Loppuratkaisu noudattaa Jelenan riidan tuiskeessa äännähtämää lausahdusta, kuinka viimeiset tulevat ensimmäisiksi. Loppukuvissa näkyy Jelena poikansa yhä kasvavan perheen kanssa olohuoneessa, joissa ei aiemmin ollut mitään elämää. Katsoja seuraa suuren ikkunan läpi, kuinka  pöydän ympärille kerääntyy perhettä juomaan teetä. Kuva muuttuu utuiseksi, ja Philip Glassin musiikki lisää tunnelmaan tummia sävyjä.

Jelenan tarinasta jäi ikävä jälkimaku. Siihen kuitenkin sekoittui halu pohtia ohjaajan ratkaisuja. Pelkistetyt kuvat kiinnittivät ensimmäiseksi huomiota. Erityiseltä tuntui sekin, että leffaa ei kannattele musiikki, vaan arkiset kodin äänet ja ulkona liikenteen kolkko kohina. Musiikki kaappasi mukaansa vasta loppukohtauksessa jopa niin, että tuli jäädyksi aloilleen kyrillisin kirjaimin vilistävien lopputekstien ajaksi.

Elokuva vaikuttaa yhä. Paraikaa mietin, miten voisi tulkita Jelenan junan ikkunasta näkemän valkoisen hevosen. Se makaa maassa kuin kuollut. Vieressä lojuu iso musta vaate, jonka sisälle ajattelin ratsastajan. Silmiin jäi uhkaavia näkymiä slummialueen tuntumassa kohoavista ydinvoimalaitoksen kolmesta kookkaasta lieriöstä hönkäilemässä ilmoille höyryjään. Jelenan pojanpojan hahmo pohdituttaa sekin. Elokuvan lopussa hän seisoo isoäitinsä upean kodin parvekkeella ja katselee aidatulla alueella jalkapalloa pelaavia nuoria. Katsoja kokee melkein pääsevänsä pojan pään sisään, sillä tämä poika on ollut slummialueella osa jengiä, joka hankasti on hankkiutunut tappeluihin pusikkoisella ja sotkuisella "ei-kenenkään" alueella,

Milloin Zvjagintsevin Leviathan mahtanee ilmestyä Ylen Teeman tarjontaan? Kun niin tapahtuu, tallennan leffan odottamaan sopivaa perjantaita leffan katsomiseksi.