torstai 28. huhtikuuta 2016

"Elämäni on kuin novellikokoelma"

Västerbotten kutsuu. Uuden vuoden aikoihin minunkin pitäisi olla jossain päin Skellefteåta. Osoite paljastuu vapunaattona, jolloin perhe kokoontuu simalle ja samalla pohtimaan Ruotsin-matkaa tulevan hääparin kutsusta.

Ihmekö, että innostun lukemaan yhä lisää Länsi-Pohjan alueen kirjallisuutta. Onhan tuleva vävy sieltä kotoisin.Tuntumaa olen jo saanut sulhasmiehen esiäidistä  Adak-Ullasta. Hänestä kirjoittamani juttu löytyy nimen linkistä.

Erikoislaatuisiin pohjoisruotsalaisiin persooniin ja tapahtumiin tutustuin myös lukemalla Torgny Lindgrenin läpimurtoromaanin Ormens väg på Hälleberget. Siitäkin kirjoitin blogitekstin. Lisää ehtii ilmestyä, ennen kuin joulumatka katkaisee lukupuuhat.

Huikea on myös kirjailija itse sellaisena, kuin hän näyttäytyy Muistissa-kirjassaan  (Tammi 2012, 197 s.)  Nautin tekstistä siksikin, että Liisa Ryömä erinomaisella suomennoksellaan vapautti minut tuskailemasta alkukielen kanssa, jota osaan vain kohtalaisesti. Lindgrenin taiturimainen kielenkäyttö näet edellyttäisi äidinkielen tasoista ruotsin osaamista. Siksi toiseksi Lindgrenin yllättävät assosiaatiot ja monesti niistä irtoava huumori hyrisyttävät, vaikkeivät hohotuta. Hän myöntää kirjoittavansa jonkinlaisessa hilpeyden tilassa. Se tila tarttuu lukijaan!

Jo kirjan alku hykerryttää:

Sinun pitäisi kirjoittaa Muistelmasi, kustantaja sanoi.
En minä voi, sanoin. Minulla ei ole muistoja.
En muista kuka kuudesta kustantajastani hän oli. Luultavasti kaikki kuusi, vaikka eri aikoihin. Kirjankustantajat ovat käyttötavaraa. Niillä on kaikilla samanlajisia toiveita.
Kaikilla ihmisillä on muistoja, kustantaja sanoi ja hymyili minulle, hän luuli että minä yritin tehdä itsestäni numeroa väittämällä, ettei minulla ollut muistoja.
Minä en kuvittele että muistaisin jotain, sanoin. Olen kohta puoli vuosisataa elättänyt itseni kuvitelmillani. Ne ovat olleet hyvin laaja-alaisia. Olisi kiusallista ruveta nyt nimittämään niitä muistoiksi.
Pikku hiljaa teksti nousee siivilleen. Mitään yhtenäistä, saati kronologista tapahtumain kulkua ei seuraa, vaan syystä tai toisesta muistiin pulpahtaneita sattumuksia. Moni niistä kietoutuu suuriin uutisaiheisiin kuten Palmen murhaan tai tunnettuihin kulttuuri-ihmisiin. Aina mukana on myös jokin aivan persoonallinen sävähdys.

Kirjan alkupuolella pysytellään sukulaisissa. Heistä etenkin äidinisä kasvaa monumentaalisiin mittoihin. Myös Torgnyn oma isä hahmottuu väkevänä miehenä. Hän lausahtaa pariin otteeseen pojalleen, että jos tämä kirjoittaa muistelmansa, syntyykin tekstiä isästä. Niin tuntuu tapahtuvan. Vanhemmiten poika myös ulkoisesti saa isänsä näköä. Leuka on yhtäläinen, samoin kalju pää.

Ennen kuin lukemani e-kirjaversion tarina loppuu sivulla 139, kirjailija istuu kustannustoimittajan kanssa kahvilassa. Hän vääntelehtii vaivaantuneena ja pohtii, ettei hänen elämästään synny romaania, korkeintaan novellikokoelma. Lopulta hän kysäisee, voisiko paperinivaskasta painaa pienen kirjan. Kustantajan edustaja myöntää, että ehkä siitä syntyisi kirja, ihan pieni. Ja niin kirjailijasta purkautuu lausahdus, että nyt vanhuus alkaa eikä hän enää koskaan kirjoita mitään. Kotona ei enää pyörisi sekalaisia papereita, eikä alvariinsa pauhaisi muhkea musiikki. Kaikki voisivat entistä paremmin. Kuvitelma kellahtaa kumoon, kun kustannustoimittaja muistuttaa leppeästi kaikista suunnitelmista, joista on ehditty puhua, muttei vielä toteuttaa...

Hilpeyttä herättää sekin, että Torgny Lindgreniltä on ilmestynyt Minnen-teoksen jälkeen ainakin neljä kirjaa lisää:
  • 2014Klingsor, roman
  • 2015Nåden har ingen lag (romanerna Hummelhonung, Pölsan, Dorés bibel och Norrlands akvavit)
  • 2015Berättelserna (samlade noveller)
  • 2015Tankar om Bibeln (Svenska Bibelsällskapet: Boken om oss alla)
Eritoten yksi kritiikki Muistissa-kirjasta on sellainen, että painokkaasti suosittelen sen lukemista. Sen on kirjoittanut Riitta Vaismaa, joka on otsikoinut juttunsa sanoin Hilpeät ja surumieliset muistelmat. Koko teksti avautuu tästä linkistä.


2 kommenttia:

ketjukolaaja kirjoitti...

Hieno tapa tutustua tulevan vävyn elinpiiriin on lukea alueen kirjallisuutta.

Lissu kirjoitti...

Näin tosiaan on. En ole täysin tyhjä taulu, kun vihdoin pääsen Skällefteån seudulle.