Uki 400 noteerattu

Heinäkuun lopun torstait olen jo monena vuonna pyhittänyt Uudenkaupungin reissulle. Tänä vuonna, jolloin kaupunki täyttää 400 vuotta, tuntui paikka erityisen tärkeältä, kun tuttu koulukaveriporukka kumppaneineen kokoontui tietyssä Balsaborgin historiallisessa pihapiirissä. Sitä vallitsee aviopari, jonka kumpikin osapuoli kävi koulunsa 'meidän luokassa' Turun Suomalaisessa Yhteiskoulussa 1950-luvulla. Tämä pari on luonut oivan perinteen jaella Uki-tietämystä, tilailla konserttilippuja niitä haluaville ja vielä tarjoilla aterioita milloin lähiravintolassa, milloin omalla pihalla vanhojen omenapuiden katveessa. Ihme ja kumma, että aina myös sää on suosinut. Niin myös eilen. Lämmintä iltaa olisi voinut jatkaa Lyhtyjen yössä aivan pihapiirin tuntumassa. Nykyisin se osuus tapahtumista tuppaa jäämään pois, koska itse kukin istuu mieluummin tuolilla kuin piknik-viltillä, jolta ei niin vain nousta ylös kangistunein nivelin.

Ensi kertaa Crusell-viikolla tarjottiin pienelle yleisömäärälle kamarikonsertti eräässä yksityiskodissa. En olekaan aiemmin istunut kuuntelemassa elävää musisointia näin privaatisti. Oli myös jännä päästä näkemään kookkaan, vanhan ja huolella kunnostetun puutalon koko pihapiiri hienoine portteineen. Kuultiin, että Bernhard Henrik (Berndt) Crusell on elänyt kahdeksan ensimmäistä vuottaan näillä seutuvilla, ehkä jopa konserttipaikan talossa.

 Hymyilevä isäntäväki kätteli tulijat sisälle arvokkaan porvariskodin asuinhuoneisiin mentäessä. Saliin ja pariin sivuhuoneeseen oli roudattu riittävästi mukavia istuimia, joten kaikille löytyi paikka ja siltä ohjelmalehtinen. Kuvassa näkyy tilanne, jossa muusikot esitellään konsertin alkajaisiksi.
Kukin heistä tunnetaan soittimensa taiturina. Myös säveltäjä Rauno Melos näyttäytyi ja lupasi jatkaa säveltämistä jäätyään vastikään eläkkeelle.

Kuten viereen kuvatusta ohjelmasta selviää, muusikoiden kokoonpano vaihteli. Viimeinen sävellys tulkittiin kaikkien kolmen yhteissoittona. Osasin nautia kuulemastani, vaikken mikään musiikintuntija olekaan.

Parasta korvilleni taisi olla Ismo Eskelisen soittama ja  sovittama Isaac Albénizin Asturias. Myös Minna Juutilaisen lyhyesti esittelemien kahden huilun erilaiset äänimaisemat olivat minulle uutta. Harri Mäki puolestaan paitsi soittaa klarinettia myös opettaa Sibeliusakatemiassa.

Palattaessa Balsaborgiin löytyi Uudenkaupungin torin laidalta lähes uskomaton ilmestys. Näytteille oli pantu Saab 96 hempeässä kuosissa. Paikalliset naiset - mukana luokkakaveri - olivat verhonneet auton virkkauksin ja rakennelleet istuimille muhkean matamin kuskiksi, jonka vierellä möllötti lupsakka ukkeli. Monenlaista rekvisiittaa oli askarreltu ikkunoille ja takaistuimille. Mitäpä näppärät naiset eivät keksisi ja toteuttaisi!

 Kulttuuriannin perään nautittiin virvokkeita ja ehtaa vakkasuomalaista lohisoppaa. Juomanlaskija löytyy aina omasta takaa. Sopankeitto oli ulkoistettu kokille, joka toimitti oivaa lusikoitavaa semmoisen satsin, että sain siitä osuuden kotiin vietäväksi, kun kauniisti pyysin. Suurkiitos!

Viereisessä kuvassa isäntä aloittelee sopan kauhomista lautasille. Emäntä valvoo pöydän ääressä homman sujumista. Kelpasi niin, että lisää haettiin.

Näissäkin kemuissa sokeri löytyi pohjalta. Talonväen yhden tyttären lapsista näet kaksi, Miili ja Juuso, kantoi pöytään tekemänsä kakun ja kukkurallisen kipon tuoreita mansikoita. Tämä pari sai oitis ansaitsemansa aplodit odottavalta pöytäkunnalta.

Näissä ympyröissä on aina ollut helppoa  muistella mukavia. Hyvin ravituilta juttu luistaa, naurukin irtoaa herkästi. Kaiken kaikkiaan elämää tuntuu vallan mukavalta!