Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsuusmuistot kirjoina. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lapsuusmuistot kirjoina. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. lokakuuta 2021

Torstain tapaukset


 Minulla on nyt pehmoinen matto! Vuosikymmeniä kovilla kokolattiamatoilla tallustaneena tiedän, mistä puhun, kun TV-pesäni sohvan eteen tuotiin tämän viikon torstaina aito täysvillainen Beni Ouarain -matto. Se on kotoisin Marokon Atlasvuoristossa paimenettavien lampaiden likaa hylkivästä villasta. Berber-heimon naiset solmivat yhä mattoja vuosisatoja vanhojen perinteiden mukaisesti kokonaan käsin. 

Beni Ouarain heimon matot (aidot & vanhat yksilöt) ovat nykyisin haastavia löytää. Jokainen löytämämme Beni Ouarain on erityinen. Beni Ouarainit ovat tyypillisesti suuria, pitkänukkaisia ja tiheään solmittuja. Kuviot ovat yksinkertaisia, usein timanttikuvioita, mustana, harmaana tai ruskeana luonnonvaalealla pohjalla, joissakin tapauksissa maltillisesti väreillä tehostettuna. Beni Ouarainilla on myös oma tunnistettava solmintatyylinsä (berbersolmu), jossa nukkalanka kiertää loimilangat kahdesti -tämä vaatii taitoa ja vie aikaa. Berbersolmua käytetään pääasiassa Keski-Atlaksen alueella, mistä se on alkujaan peräisinkin. Berbersolmu on erityinen ja ainutlaatuinen tekstiilialalla, se osoittaa alkuperäiskansojen paikallisen keksinnön.  Ks. lisää tästä.

Illalla katsellaan TV-ohjelmia matolla istuen. Aamuisin jumpatessa nautin pehmeästä alustasta. Tässä kuva malliksi puuhasta, josta on tullut puoli tuntia kestävä, lähes päivittäinen tapa. Ohjeita sessioon nappaan jumppavideoista.

Itse mattohankinta käynnistyi jo keväällä. Silloin solmiutui taas yhteys tuttuun sisustussuunnittelijaan Leena Bromaniin, joka puolestaan tuntee mattojen maahantuojan. Syksyn tullen olimme jo niin pitkällä, että lähetin mitat lattiapinnasta. Leenalta tuli vastauksesi ehdotus kahdesta matosta, jotka hän puolisonsa kanssa toi katsottaviksi paikan päällä. Melkoista kuriiripalvelua! 

Luonnonvaalea jäi niille sijoilleen kotonani, värikäs pakattiin yhtenä myttynä takaisin säkkiin ja palautettavaksi Kankarin taidehuvilaan.

Eipähän tarvitse reissata maailmalle, kun nyt voin omissa oloissani nauttia vieraan kulttuurin lämpimästä kosketuksesta. Matolla istuskellen tai sitä katsellen saatan muistella Marokossa viettämääni päivää. Silloin meidät turistit vietiin osana retkeä paikkaan, jossa oli tarjolla naisten työn tuloksia. Sellaisia ostin tuliaisiksi. Niinpä taas tuntui hyvältä osallistua naisten työn tukemiseen. Sitä hommaa teen myös Naisten pankin kuukausilahjoittajana.

 ***

Torstaipäivänä tupsahti vielä yllätys postiluukusta. Isosta kirjekuoresta paljastui pitkäaikaisen ystävän, Mauno Kuuselan omaksi 80-vuotispäiväkseen laatima ja kustantama muistelmateos Arki aatetta täynnä. Sitä tuskin myydään missään, koska tekijä on ensisijaisesti jakanut kirjaa sukulaisilleen ja ystävilleen. Ilokseni kuulun joukkoon.


Luin kirjan saman tien. Tässä huushollissa sen on ehtinyt lukea toinenkin Manun tuttu, mikä kirvoitti juttelemaan luetusta. Innostuimme aikoinaan jo Manun lapsuusmuistojen ensimmäisestä julkaisusta Kaukainen saari. Linkki vie blogijuttuuni kirjasta. 

Uudessa julkaisussa Kotka ja Hietasen saari ovat vaihtuneet uuteen asuinympäristöön Heinolassa. Kirjaan on merkitty tarkentavaksi alaotsikoksi Kertomus vahtimestariperheen pojasta Heinolan Työväentalon vaiheilla vuosina 1949 - 1955. Suomessa oli silloin päästy sotavuosista ja siirrytty jälleenrakentamiseen. 

Manu tarjoaa eloisia kuvauksia koulupoikien touhuista, mutta myös työhön osallistumisista isien ja äitien apuna. Eivät vanhemmat ehtineet keskittyä lastensa puuhiin, kun piti ansiotyön ohessa rakentaa omaa taloa ja ottaa osaa yhteiskunnan toimintaan sekä politiikassa että harrastuksissa. Erityisesti Elbe-äiti on ollut ihme puuhanaiseksi. Pojan tuli selviytyä omin nokin oppikouluun pyrkimisestäkin. Itsetunto sai kolhuja erinäisissä käänteissä, mutta nokkeluus, sanavalmius ja toimeliaisuus sen kuin vahvistuivat. Äitinsä tavoin Manu on ollut monessa mukana kotikaupngissaan.

Kirjan näköalat yltävät kansatieteellisiin sfääreihin 1950-luvun alkuvuosilta. Samantapaisia muistoja kaikkine aikuisten poliittisine kähinöineen muistan itse omista kasvuympäristöistäni Turusta. 

Manun punnittua, tarkoin huollettua tekstiä lukee mielellään. Siinä kuuluu kirjoittajan oma ääni. Muistelus päättyy näin jyhkeästi:

Viimeinen muuttokuorma oli lastattu isän tekemille kaksipyöräisille käsikärryille odottamaan lopullista lähtöä. Yksi elämänvaiheeni päättyisi tähän kuormaan. En tuntenut haikeutta enkä iloakaan. Loppu mikä loppu.

Työnsin kärryn liikkeelle. Alkoi sataa. Alamäen jälkeen käännyin ylämäkeen Taavilankadun paikalla olleelle kärrytielle. Vuoroin vedin ja vuoroin työnsin yhä raskaammiksi käyviä kärryjä kohti mäen huippua. Vettä tuli kaatamalla. Huilasin ja aloitin taas kiskomisen. Puolivälissä mäkeä tuli stoppi. Sade yltyi. Vesi pyyhki hien kasvoiltani.

Äiti tuli juosten alas mäkeä.

- Annas kun vedetään yhdessä.

Dramaattinen tunnelma taittuu kuvaan hymyilevistä vanhemmista isän 50-vuotispäivänä 21.5.1964. Teatterimiehenäkin ansioituneen Manun tyylitaju on ohjannut tuottamaan komean tunnelatauksen vielä muistelmien loppuun.

Kiitos kirjasta!