Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matkailu. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. maaliskuuta 2018

Katse kohti Kroatiaa


Ulottuvilleni tulee tämän tästä videoita ja muutakin tietoa Kroatiasta. Joulusta asti olen seurannut ikänsä kuvien kanssa askarrelleen luokkakaverini ElonTravel videoita, joita hän julkaisee sekä YouTubessa että FB:ssa. FB-yhteydet toimivat Tarja Wingrenin kautta, sillä Ari ei suoraan osallistu naamakirjaan.

Tarja kertoi viime heinäkuussa Kroatian suomalaisten FB-ryhmälle, että kumppanukset Ari ja Tarja ovat purjehtineet pitkin ja poikin Kroatiaa kuutisen vuotta. Veneellä on ollut jo kolmatta vuotta paikka ACI Marina Dubrovnikissa. Tätä nykyä heillä on myös asunto tässä kaupungissa eikä suotta, sillä siellä viihdytään 4 - 6 kuukauteen vuodesta.

Aika ajoin luokkakaveritapaamisissa noteerataan Arin poissaolo ja huokaistaan, että Kroatiassa kai mies taas majailee. Nyt tiedän jonkin verran myös kelpo taustoja asialle.

Yli kymmenen vuotta sitten Arin veneellä oli paikka Lefkasin saaren rannassa. Sinne meitä koulukavereita reissasi pieni poppoo kapteenin kutsusta. Purjehtien kierrelttiin ainakin Kefaloniaa ja Ithakaa. Aurinko paistoi, meri kimmelsi! Matkailukausi oli vasta alkamassa, joten saimme nauttia väjistä oloista useissa pikku satamissa. Kuinka ollakaan, seurasimme euroviisuja eräässä kahvilassa juuri silloin, kun Lordi voitti kisan ylivoimaisesti. Hard Rock Hallelujah -viisun räjähtäessä kuuluville kreikkalaiset mokomat vaiensivat telkkarin! Päivä oli 20. toukokuuta 2006.  Enkä ole sen koommin tullut käyneeksi laman syövereihin syöksyneessä Kreikassa saati sen naapurialueilla...

Aivan näinä päivinä sain sähköpostitse hyvän ystäväni laatiman tarkan ohjelman, jonka mukaisen matkan on määrä alkaa tasan kuukauden kuluttua pääkohteina Plitvitce ja Kotor. Kevään pitäisi silloin olla hehkeimmillään.

Plitvicen luonnonpuistosta löysin nettihaulla houkuttelevan ja havainnollisen kartan. Järviä piisaa ketjuksi asti.


Kun katselee tällaisia vehreitä kuvia, alkaa herätä hinku lähteä katsomaan paikkaa ihan itse. 
Luonnonpuistossa näkyy olevan helppokulkuisiakin reittejä, joten ei tarvitsisi välttämättä kavuta hankalan kivikkoisia polkuja ylös alas. Niitä siellä päin maailmaa riittää. Minun tähän kevääseeni riittää kuitenkin, että päästään mökille. Aamulla varhain mielessä jo pyörivät pihahommat. Virittäytymiseen riitti iltapuhteella luettu uusin Kotipuutarha-lehti.

Mutta, mutta - jospa syksyllä lähtisin yksin tai jonkun kaverin kanssa taapertamaan kuvien upeaan kansallispuistoon ja muihin alueen luontokohteisiin. Pari aamua sitten pahasti säikäyttänyt sydämen toimintahäiriö tuntuu näet menneen ohi. Kunhan asia vielä varmistuu sydänkäyrästä kokonaisen vuorokauden mittaan ja lääkäri arvioi tulokset, tohdin ehkä ruveta suunnittelemaan syysmatkaa.

 Rantapallon mukaan Montenegron Kotor on varsinainen kätketty helmi. Vielä toistaiseksi kuulemma suhteellisen tuntematon Kotor lumoaa matkailijan upealla luonnollaan. Jylhät ja kesäisin vehreät vuoret ympäröivät pientä Kotorin kaupunkia, jonka vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1100-luvulta. Kyllähän tällaisessa kaupunkikaunottaressa olisi hauska vierailla luonnonpuistoissa kulkemisen ohessa.