Dokumenttia sunnuntaiaamuna

Helteen yhä jatkuessa palasin mökiltä kotiin muutamaksi päiväksi. Näissä tilanteissa on tullut tavaksi ikään kuin katsoa pois TVstä tallennettuja ohjelmia, ennen kuin ne ikääntyvät liiaksi. Eilen meni erään sarjan kolme osaa, tänään aamupäivällä katsoin William Kleinin kiitetyn dokumenttielokuvan Muhammad Ali, suurin ja kaunein. Yle Teema lähetti uusintana tekijän täydentämän taltioinnin  13.6.2016 ja osoitti samalla kunnioittavansa kuuluisan nyrkkeilijän muistoa. Muhammad Ali näet kuoli 3.6.2016.

Olen katsonut dokumentin telkkarista jo, kun se sai ensiesityksensä kesällä 2010. Silloiseen Dokumenttielokuvan klassikot -sarjaan elokuvat valitsi Peter von Bagh. Hän  myös esitteli kaikki sarjan 19 elokuvaa. Ne olivat von Baghin henkilökohtaisia suosikkeja. Niinpä Muhammad Ali -elokuvan uusinnalla muistetaan myös legendaarista elokuvaihmistä, Peter von Baghia. Hänen opastamanaan minäkin havaitsin  sekä  Muhammadin puhuvan katseen että voimalliset still-kuvat, joita näkyi etenkin ottelukohtauksissa. Kaikkiaan tiheä kuvakerronta väläytti näkyviin myös kunkin ajankohdan poliittisia tunnelmia. Mustien amerikkalaisten taistelu täysien kansalaisoikeuksien puolesta oli osa Muhammadin ponnisteluista, menetyksistä ja uudesta menestyksestä.

Yle Teeman esittelytekstin mukaan Muhammad Ali oli maailman valokuvauksellisimpia ihmisiä; tässä elokuvassa häntä on kuvannut yksi maailman parhaista valokuvaajista, ja se näkyy. Kuvissa on aivan poikkeuksellista ilmaisuvoimaa, oli kohteena sitten Ali itse tai hurja säpinä hänen ympärillään.
Dokumenttielokuva on kuvattu nopealiikkeisen nyrkkeilijän uran kahdessa tärkeässä vaiheessa. Siihen on saatu taltioitua sekä nuoren Cassius Clayn nousu maailman huipulle ja rääväsuiseksi superjulkkikseksi että ottelukieltoon joutuneen, tittelinsä menettäneen kansalaisoikeustaistelijan Muhammad Alin paluu huipulle kymmenen vuotta myöhemmin. 

Elokuvan kaari ulottuu 1960-luvun alun Louisvillesta ja mustaa nyrkkelijälupausta rahoittavista valkoisista liikemiehistä Beatlesin ja Malcom X:n kohtaamisten kautta Black Powerin nousuun sekä Zairessa vuonna 1974 järjestettyyn "Rumble in the Jungle" -otteluun, jossa Muhammad Ali voitti raskaansarjan maailmanmestaruuden Georges Foremanin tyrmäyksellä takaisin itselleen.

Elokuvaa seuratessaan katsoja elää mukana synnyttämässä julkisuutta. Vuonna 2010 von Bagh intoutui tulkitsemaan, että  Kleinin saavutus on paitsi subjektiivisuuksien palapeli myös laaja kokonaiskuva. Se on täynnä kiehtovia piilotekstejä: suuren valokuvaajan näyt ovat lähteneet lentoon ja muuttuneet kineettisiksi. Klein täydensi teosta 1970-luvulla nykyiseen muotoonsa. Päähenkilö on ensin Cassius Clay, jatkossa Muhammad Ali. Elokuva ei käsittele enää vain nyrkkeilyn olemusta vaan siitä kasvoi hieno kunnianosoitus urheilijan kansalaisrohkeudelle.

En tunnustaudu urheiluintoilijaksi, vaan jonkinlaiseksi elokuvafriikiksi. Niinpä varsinainen nyrkkeily meni minulta aika lailla ohi, sillä tuntuu pahalta katsoa ihmisiä rusikoimassa toisiaan. Mutta muistutin hiljaa itselleni, kuinka nyrkkeily on tarjonnut monelle työläis- ja siirtolaistaustaiselle nuorelle miehelle sosiaalisen nousun mahdollisuuden. Elokuvakerrontaan olen kasvanut pikku hiljaa lukemattomia leffoja katsomalla. Useita niistä pitäisi katsoa moneen kertaan. Nyt toistamiseen nähty dokumentti tarjosi hoksottimille lisäherkkuja, jotka nopeissa leikkauksissa vilahtavat eka kerralla ohi silmien. Kun tarina oli jo melko tuttu, ehdin huomata yksityiskohtia esimerkiksi siitä, kuinka Cassius/Muhammadin ympärillä kieppuvat miehet ilmehtivät tai pitivät pokkansa. Näkyi pikaisia, kummia vilkuiluja, mutristeluja, kiihkoa, huulenheittoa, kannustusta, pelleilyä, palvelualtista hyörinää, ihailua, veikkailua, rahojen laskemista naissormin... Kaikkea, minkä tavoitin, en pysty saamaan sanoiksi. Totta tosiaan: tässä elokuvassa jos missä, kuvat kertovat enemmän kuin tuhannetkaan sanat.