maanantai 6. helmikuuta 2023

Kirjoja saamelaisista


 Keräsin lattialle lahjaksi saatuja kirjoja saamelaisista. Alareunan ruskea kirja on Urho Kekkosen nimissä julkaistu Matkakuvia Kainuusta ja Lapista (Otava 1977 ja 1986). Maarit Tyrkkö on toimittanut ja Matti Saanio dokumentoinut valokuvin näkymät. Kapoisen teoksen alkulehti vakuuttaa kuitenkin  hankkeen UKK:n omaksi.


 Mistä kummasta kirja on päätynyt hyllyyni?

Sen muistan hyvin, että Alarieston Lapinkuvat taas ovat olleet suosikkejani, samoin Porovuosi. Kerran me äidinkielen opttajat kokosimme Pikkolan koulun kirjastoaulan vitriineihin Lappi-aineistoja. Luultavasti Alarisestot ja Urpo Huhtasen Porovuosi (WSOY 1970) olivat esillä, samoin jokunen kuksa ja ainakin yksi leuku. Muistan erityisesti, että leuku hävisi lukitusta vitriinista jäljettömiin. Jossain määrin kadotin sinisilmäisyyttäni...

Norjalaisen Magne Hovden Saamelandian (Otava 2012) olen kaiketi ostanut alennusmyynnistä. Lienekö edes lukenut veijaritarinaksi takakannessa mainostettua opusta..Motoiksi tekijä on merkinnyt kaksi lainausta. Ensimmäinen on Sverre Kjeldsbergiltä ja Mattis Hetalta, toinen Herman Wildenveyltä:

Joikaamisen voima on ruutiakin väkevämpi.

Parasta on menestyä itse, mutta myös toisten epäonniostumisista voi nauttia.

Herätyksen tähän blogiin sain aamupäivällä Ylen Ykköseltä tulleesta Roman Schatzin Maamme-kirjan tästä  osasta. Siinä valokuva- ja videotaiteilija Marja Helander sekä äänitaiteilija Wimme Saari.puhuvat toimittajan kanssa saamelaisen kulttuurin tulevaisuudesta.

Mieltäni kaivelee yhä, että peruskoulussa äidinkieltä opettaessani jäi hahmottelematta saamelaisista yhtä innostavia kokonaisuuksia kuin intiaaneista. Yhtenä syynä taisi olla se, että kollegoiden kanssa löysimme  runsaasti nuortenkirjoja punanahoista, emme oman maamme alkuperäiskansasta. Silloin elettiin 1970–1980-lukuja. Oli meneillään innostava peruskoulu-uudistus, jossa olin mukana kokeiluperuskoulusta asti. Taakse jäivät vanhan järjestelmän oppikoulut pääsykokeineen. Kaikki lapset kävivät yhdessä samaa koulua, kunnes sekaan hiipivät erikoisluokat oppilasvalintoineen.

Tähän hätään en ole tarkistanut, mitä houkttelevia lukuelämyksiä Lapin omista ihmisistä olisi nyt tarjolla. Vai olisiko ihan toivotonta ottaa edes puheeksi kokonaisten kirjojen lukeminen vaikkapa saamelaisista tai intiaaneista?

Hyvillä mielin muistelen, kuinka takavuosikymmeninä oppilaat joskus jopa pyysivät opettajalta lukemista viikonlopuksi! Heille ei riittänyt se, mitä kukin oli omaan lukuohjelmaansa valinnut tai yhteisesti luettavaksi sovittu.

maanantai 30. tammikuuta 2023

Enää ei olla erakoita


Synnyin isäni Paavon nimipäivänä 25.1., jolloin perimätiedon mukaan talven selkä taittuu.Tätä nykyä mitään talvea ei ole ollut moneen viikkoon. Vesikelissä taapersin moikkaamaan luokkakavereitani, joille tarjosin kuplivaa juomaa. Blankon pyöreän pöydän ympärille meitä ilmaantui kahdeksan. Kuulun muinaisen luokkamme "nuoriso-osastoon". Me viisi jäsentä olemme syntyneet 1941, muut jonakin aikaisempana vuonna. Maailma oli silloin ihan muuta kuin tänä vetisenä vuonna, sillä tiukat pakkaset paukkuivat vielä helmikuussa, jolloin kaksi seuraavaa nuoriso-osastolaista äiteineen paleli Heidekenin synnytyssairaalassa. Tapahtuman muistoksi laseissa kuplii taas, kun tavataan lounaalla helmikuun lopulla.


 

Mutta: eräänä tammikuisten juhlapäivien iltana taivas rusotuksellaan lupasi pelkkää hyvää, kun seuraava syntymäpäiväsankari, miniän äiti,  saapui Tampereelta Turkuun. Hän on minua viisi päivää nuorempi.


Lauantaina 28.1. meidät kaksi mummua vietiin konserttisaliin parhaille paikoille nauttimaan puhallinmusiikista kera laulajien. Tuhatpäisen yleisön mukana innostuin minäkin pitkästä aikaa taputtamaan ylen määrin, vaikka laulajien ääni usein hukkui soittajien muhkeaan musiikkiin.

 



Eikä tässä vielä kaikki. Sunnuntaiksi kokoonnuttiin tyttärellä ja vävyllä vahvistettuina brunssille Gräddaan. Lisämausteena saimme erinomaista palvelua. Kaunis ympäristö Aurajoen rannalla arkkipiispan palatsin naapurissa kohotti sekin mielialaa.

Hyvässä tunnelmassa vahvistui ajatus käväistä mummujen kesken Kööpenhaminassa moikkaamassa yhteistä lapsenlasta, Niinaa. Ehkä hanke touteutuu keväällä. Miniä kokeneena matkanjärjestäjänä hoitelee tarvittaessa liput ja hotellivaraukset.

Huomaan, kuinka mainiota on lähteä liikkeelle. Pääsivät vallan unohtumaan niin korona kuin muut rajoitteet.

Ilkalle ja Suskulle kauniit kiitokset virvoittavista antimista!

 



torstai 19. tammikuuta 2023

Torstaihupi


 Auransillan kainalossa tois pual jokke sijaitsee Bassin talo. Sen toisesta kerroksesta löytyy ravintola nimeltä Oobu. Ilman pöytävarausta lounaspaikka aukesi kahdelle naiselle ikkunan vierestä.

Tarjolla olleista vaihtoehdoista tilata prätkäytimme liikelounaan säikkymättä 39 euron hintaa. Koko komeus sisälsi alkukeiton, pääruuan ja lopuksi pannarin Ahvenanmaan tapaan vlmistettuna.

Tässä näkymiä herkuista.

Katkuravut kauniita katsella, mutta suutuntuma melko suolainen ja vahvasti mausteinen.

Pääruuista valitsemme yleensä kalavaihtoehdon. Tänään Oobussa nieriää tuotiin kuvan lailla aseteltuna syötäväksi.

Pannari esiintyy kuvassa räävittynä, koska otin kuvan vasta, kun olin syönyt puolet herkusta. Ihana hillo ja pallero kermavaahtoa pannarin katteena vetosivat tarttumaan toimeen heti pöytään tuotuna.

Tämmöisiä tapaamisia järjestyy kuukausittain, ellei mitään erityisiä esteitä ilmaannu. Ihmeesti olemme elvyttäneet vuosikymmeniä sitten alkaneen ja vuoden verran jatkuneen työtoveruuden. Minä vain piipahdin Turun maakunta-arkistossa tilapäisenä ja osa-aikaisena apulaisena ensimmäisenä yliopistovuotenani. Ystäväni teki todellisen uran arkistohommissa ja päätyi lopulta johtajaksi. Nykyisin tiedot arkistojen henkilökunnan supistamisista ja muista heikennyksistä surettavat tätä asiantuntijaa. Yhtä lailla minun pitäisi kantaa huolta koululaisten oppimistulosten heikentymisestä, mutta en koe asiaa enää omakseni. 

Piinallisena silti muistan jonkin juttuhetken työpaikkalounaalla Hämeenlinnassa, kun eräs kasvatustieteen edustaja lohkaisi, että kouluista voisi hyvin karsia sitä sun tätä. Perusteluksi riittivät turhan hyvät Pisa-tutkimuksen tulokset Suomesta. No, sitten ruvettiin karsimaan, integroimaan, inkluusioimaan jne. Kuka kantanee vastuun kouluoppimisen heikentyneestä nykytilanteesta?


sunnuntai 15. tammikuuta 2023

Kotikolo leffateatterina

Tämän tästä Yle Teema tarjoaa elokuvia, joita voi katsoa kotioloissa omina tallennuksina tai poimia katsottavaksi Areenasta. Viimeisimpiä on ollut Talo jalavan varjossa (1992).  Arto Pajukallio esitteli ja arvioi monin palkinnoin noteeratun elokuvan Hesarissa 6.1.2022. Niinpä tallensin ja katsoin leffan melkein saman tien. 

Hienostunut tyyli on tuttu esimerkiksi Downton Abbey -sarjasta. Tarkasti hahmotellut henkilöt kotioloineen kertovat 1900-luvun alun brittiyhteiskunnan jakautuneisuudesta. Pankkivirkailija Bastin suojattomuus korostuu yirtyksessä vaihtaa työpaikkaa. Kolmen sivistyneen Schlegelin sisaruksen elämää varjostaa asuintalon purku, mutta romahduksesta heidän kohdallaan ei ole kyse. Uusi asunto järjestyy. Yläluokkaisimpia ovat rikkaat Wilcoxit. Moraaliseen painiin perhe ajautuu Ruth Wilcoxin kuoltua, kun yhteistuumin päätetään olla noudattamatta tämän viimeistä tahtoa. Sen mukaan rouvan rakastama talo  jalavien alla eli Howards End tulee antaa Magaret Schlegelille. Naiset ehtivät ystävystyä. Vasta aivan elokuvan lopussa saa Margaret saa vihiä taloasiasta. Silloin Margaret muista syistä johtuen Margaret on jo talon onnellinen omistaja.

Tarkasti tapahtumia selostaa Jokke kirjanurkassaan. Minulle riitti tuoreeltaan pohdiskelu yksikseni juttu- ja katsomisseuran puuttuessa. Upea leffa!

 


 Ihan eri maailmaan sukelsin katsomalla Bohemian Rhapsodyn. Punaisella sohvalla istui toinenkin, mutta nukkui. Häntä ei kiinnostanut musiikkileffa. Kumpikaan meistä ei ole kylpenyt äänten valtameressä Ruisrockin vertaa. Minä en tiennyt edes maailmakuulun Freddie Mercuryn nimeä saati Queen-yhtyettä. Kuvassa vasemmalla Freddie, oikealla häntä elokuvassa esittävä Rami Malek. 

Huippusuositun yhtyeen ja sen solistin vaiheista kerrottu tarina ei kuulemma pidä kovinkaan tarkasti paikkaansa, kuten muun muassa Henna Rannanpää kirjoittaa Oulun ylioppilaslehdessä. Minulle asiantuntemattomalle meni täydestä. Koin maailmani avartuneen, kun minäkin sain tuntumaa jättikonserttiin lavalta käsin. Musiikki kuulosti suurenmoiselta. Kaikkensa antanut laulusolisti sekä Queenin muut jäsenet imivät itseensä yleisön valtaisaa innostusta. Kotisohvalta käsin ei myöskään  pysty kuvittelemaan, miltä on tuntunut olla osana yleisöä vaikkapa Queenin Live Aid -keikalla vuonna 1985.



Tämän arvostelun loppuun on liitetty Bohemian Rhapsodyn virallinen traileri. Hommaan kuunneltavaksi lisää Queenin musiikkia, tietysti kotona!





perjantai 6. tammikuuta 2023

Vaskilintu äänikirjana – huikeaa kuunneltavaa

 


Ohi ovat ajat, jolloin sivuutin sellaiset painosten kuningattaret kuin Eeva Joenpelto, Laila Hietamies / Hirvisaari ja Kaari Utrio. Kovin myöhään heräsin epäilemään, että asiansa osaavia naisia on pyritty vähättelemään, koska minäkin kiersin heidän lukuromaaneiksi määritellyt kirjansa kaukaa. Niinpä otin runsas vuosi sitten asiakseni tarkistaa kantani tutustumalla heidän parhaiksi arvioituihin luomuksiinsa. Viimeisimmäksi valikoitui kaikkein uhkein, Kaari Utrion Vaskilintu, jonka vahingossa ostin äänikirjana. Koronaan Porvoon reissun jäljiltä sairastuneena nautin loput tunnit luennasta sohvalla maaten. Näin vahinko kääntyi onnekseni. Tuskin olisin yhtä lailla jaksanut lukea laajaa teosta tuntitolkulla. Kuunteleminen sujui mainiosti. En edes nukahdellut, koska tarina piti otteessaan.

Mikä uskomaton taustatutkimusten määrä sekä niiden pohjalta luotu rikas henkilögalleria ja tapahtumien huikea kulku kirjasta löytyykään! Siinä kuljetaan Pohjolasta viikinkien matkassa Gotlannista ensin Suomenniemelle sitten idän vesireittejä Novgorodiin, sieltä Kiovaan ja yhä edemmäs Konstantinopoliin. Vuosia myöhemmin lähdetään hungarien, saksien ja frankkien alueiden kautta saattamaan prinsessa Annaa kuningas Henrikin puolisoksi. Päädytään myös Brittein saarille, Norjaan, Kölivuorten yli Ruotsiin ja lopulta lähtöpaikkaan Aurajoen suulle Arantilaan. Ensimmäinen kirja kattaa vuodet 1020–1021, viimeinen, kahdestoista kirja, vuodet 1057–1058. 

Usvaa tarkoittavasta sanasta nimensä saanut Terhen-tyttönen syntyy äitinsä puolelta hämäläiseen sumunnostattajien ja verenseisauttajien sukuun, joka asustaa Vanajan kaupungisssa. Talon tytär, kaunis Suvivilja, päätyy vaimoksi idänkävijä Ari Arantilalle ja muuttaa miehen kotiseudulle Aurajoen partaalle Koroisiin. Kun isä kuolee uudella retkellään ja leskiäiti lähtee toisen idänkävijän vaimoksi Gotlantiin, orpoa tyttöäkään ei haluta pitää Arantilassa. Hänet lähetetään takaisin Vanajaan äidin sukulaisten elätettäväksi. Lapsen eno rupeaa kouluttamaan Terheniä.

Talpia Tietäjä kertoi tytölle ilman väestä ja metsän väestä ja manan väestä, synnyistä ja loitsuista ja uhreista: koko sitä maailmasta, jonka ulkopuolella ihmiset varjoina vaelsivat askareissaan. (63.)

Lapsi vajoaa mykkyyteen, kunnes Talpian kuoltua joutuu takaisin Arantilaan ja sieltä matkalaisten mukaan sysättynä Gotlantiin. Tyttöä suojelee Eirik Väkevä, jättikokoinen nuorukainen, tyhmäksi orjaksi mainittu. Kumppanuudesta kasvaa kummankin elämää määrittävä juonne. 

Ihmeellisten käänteiden kautta molemmat osuvat olemaan samassa purressa, jonka myrsky kaataa ja vie mennessään kaikki muut ihmiset. Rantakivikossa Terhen näkee jonkin hohtavan ja poimii pienen linnunhahmoisen vaskiesineen. Siitä tulee tytön onnenkalu. Pelätessään hän sivelee lintua ja rukoilee:

             – Vesilintu, vaskilintu, auta joutsen, jumalan lintu. 

Lintu auttaa myös silloin, kun pitää pysäyttää verenvuoto tai nostattaa sumu suojaamaan hyökkääjiltä. Eirik esittelee tytön rannan asukkaille kuninkaantytär Thorgerdinä, eikä tämä enää kerro nimekseen mitään muuta. Tytön taidot herättävät epäilyjä noituudesta, kun kristinusko valtaa alaa. Tiedot vainajista ja maanalaisesta ovat enää harvojen hallussa.

Bysanttiin päästyä neidoksi varttunut kuninkaantytär naitetaan säätynsä mukaisesti. Ylhäisenä naisena hänet tunnetaan domina Theodora Hyperboreana. Hän oppii kristittyjen tapoja Konstantinopolin kirkoissa ja hoveissa, mutta pysyy pitkään pakanana ja sisimmässään uskollisena lapsuutensa tietäjän opetuksille.

Arantilasta asti tuttu Eirik Väkevä osoittautuu mieheksi, johon Theodora saattoi täysin luottaa. Eirikin rakkaus kannattelee Theodoraa ehtymättä. Kiehtovien käänteiden tuloksena Eirikistä tulee heidän yhteisen poikansa Juvaloksem isä. Näiden  iso koko ja punatukkaisuus kielii läheisestä sukulaisuudesta.

Tarina kaikkine käänteineen pysyy uskottavasti koossa. Jännityksen lisäksi tarjolla on runsaasti tietoja eri kulttuureista aseistuksineen, rakennuksista kirkkoineen ja palatseineen, hovien tavoista vehkeilyineen. Naisten asemasta niin pohjolassa kuin hoveissa ja talonpoiken keskuudessa matkana varrella lukija / kuulija oppii olennaisia seikkoja.


Hain kirjastosta lainaksi paksun, kuluneen  opuksen, jotta pääsin silmäilemään tekstiä. Kirjan lopusta löysin henkilöhakemiston, historialliset henkilöt tähdellä merkittyinä. Myös sanasto tarjosi apuaan outojen vaaatekappaleiden, rakennusten ja muiden yksityiskohtien ymmärtämiseksi. Iso kartta olisi ollut hyvä pitää esillä äänikirjaa kuunnellessa, mutta vasta nyt kirjaa selaillessa tutkin, mitä eri reittejä varjagit idänretkillään käyttivät. 

  

Kaari Utrio on hiljattain täyttänyt 80 vuotta. Siinä on ollut kylliksi aihetta julkaista hänen suurteoksensa ääniverisona 30 vuotta alkuperäisen teoksen jälkeen, kuten tässä Kirsin kirjanurkan blogijutussa painokkaasti ilmaistaan.

Onnittelen lämpimästi, vaikkakin puoli vuotta myöhässä. 

Isot kirjoitusurakat taakseen jättäneenä Kaari tarjoilee FB-kaveilleen lähes päivittäin pikku postauksia, joissa hän valottaa milloin puutarhakuvioitaan, milloin joitakin kiehtovia historian hahmoja tai tapahtumia. Kiitos!

Kaari Utrio, Vaskilintu (Tammi 1992, sivuja 753.)

Kesto 24 t 25 min.

Kustantaja Tammi 2022.

                                   ***                                            

Vielä riittäisi suomalaisia painosten kuningattaria luettavaksi, mutta esimerkiksi Kirsti Mannisen eli Enni Mustosen tuotanto jäänee minulta lukematta. Tiedän saaneeni nauttia hänen luomisvoimastaan monissa TV-sarjoissa, joita hän tiettävästi on ollut käsikirjoittamassa. Koko ajan uuttakin tuotantoa on tekeillä, kuten tästä Ylen ohjelmasta käy ilmi.

torstai 29. joulukuuta 2022

Arkun äärellä

 

 Ruusut kertovat kunnioittavista hetkistä arkun äärellä, kun eilen jätimme viimeiset tervehdykset Annelille. Kutsussa toivottiin, että jokainen toisi yhden vaaleanpunaisen ruusun. Niin tapahtui. 

Kuvan oikeassa reunassa istuvat Annelin läheismmät, oma puoliso ja tytär. Tyttären kolme lasta rajautuivat kuvan ulkopuolelle. Papin kasvoista näkyy osa.  

Koruton, kaunis tilaisuus kokosi eilen Porvoon siunauskappeliin Annelin veljet, heidän perheenjäseniään sekä muita sukulaisia ja ystäviä. Aikanaan Annelin tuhkauurna lasketaan lähiomaisten kesken sukuhautaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalla.


 Muistotilaisuuteen kokoonnuimme tyttären tilavaan kotiin. Sinne minäkin lopulta päädyin, vaikka navigaattorin ohjein eksyin ajelemaan kummallisia reittejä. Muut olivat jo asettuneet pöytiinsä, kun viimeisenä löysin perille. Ilokseni minulle oli varattu paikka samaan pöytään kasvuvuosista asti tuttujen veljesten kanssa. Kunniaksi koin, että vastapäätä istui talon emäntä, häntä lähinnä pappi ja oma isä. 

Tarjoiluista nauttimisen jälkeen tuore leski kertoi elämästä Annelin kanssa. Tytär puolestaan oli valmistanut kuvaesityksen musiikkeineen TV-ruudulta katsottavaksi. Kiitokset kaikesta.

Iltahämärässä pois lähtiessä tuntui hyvältä. Yhdessä koetut hetket sallivat huokaista syvään, olihan Anneli saateltu kauniisti viimeiselle matkalleen. Hänet muistamme, kunnes omakin vaellus päättyy.




torstai 22. joulukuuta 2022