torstai 23. kesäkuuta 2022

"Sisäkön" pesti loppusuoralla

 

Olen onnekas, sillä polvileikkauksesta toipumisen ajaksi huusholliin ilmaantui altis apulainen. Minulle mahdottomia kotitöitä tehdessään hän lohkaisi suorittavansa sisäkön perustutkintoa. Tätä nykyä on jo siirrytty hommiin, joiden voi katsoa kuuluvan jatkotutkintoon, sillä päivä päivältä selviän itse yhä paremmin perustason töistä, vaikka kivut vielä kiusaavat.

Torstaisin "sisäkkö" on viettänyt iltapäivän vapaata tarkistettuaan ensin, että pärjään yksikseni. Tänään saatan jopa repäistä lähtemällä yksin kävelylle, totta kai kyynärsauvojen turvin. Niiden kanssa koen olevani kirahvi, joka arvokkaasti asettelee pitkiä koipiaan hyvässä järjestyksessä tarkkaillen ympäristöä.

Juhannuksen mentyä mies siirtyy omaan kotiinsa, mutta palaa kuulemma hätiin tarvittaessa.  Kymmenen vuotta yhteisissä mökkipuuhissa kouli meistä työparin, joka osaa auttaa toinen toistaan ja ymmärsi myös ajoissa luopua rakkaasta paikasta. Se siirtyi onneksi paljon meitä nuoremmille ihmisille runsas vuosi sitten. 

Olennaista on ollut kummallekin omissa oloissa asuminen aina, kun mahdollista. Tapaamme usein ja juttelemme päivittäin puhelimessa. Näillä järjestelyin meidän kaveruus on kestänyt lähes parikymmentä vuotta.

Fysioterapeutin kanssa minulle alkaa jatkokuntous heti juhannuksen mentyä. Hyvässä lykyssä parin kolmen kuukauden kuluessa vaivalloisimmat vaiheet alkavat jo häipyä muistoista. Olen oppinut, että polven tekonivelleikkaus on paljon isompi homma kuin ensi alkuun kuvittelin. 

Jos hyvin käy, hommailen kotiaskareita entiseen malliin melkoisen ketterästi. Ja innostun lähtemään eri tapahtumiinkin, vaikka sellainen vielä tuntuu etäiseltä.


 

lauantai 18. kesäkuuta 2022

Passion parissa polven parantelua


Alkukesään osui Pirkko Saision Passion (Siltala 2021) lukeminen rinnan vasemman polveni tekoniveloperaation päätyneiden hoitojen kanssa. Passion matkassa ajoittain lähes unohtuivat omat kivut. Tarinat kuljettivat lukijansa halki vuosisatojen Firenzestä Venetsian kautta Wieniin, Krakovaan ja Goluboje Seloon, sieltä edelleen Haapsaluun, Helsinkiin sekä kaiken kukkuraksi Solovetskiin ja vielä kerran Helsinkiin. Kirjassa riitti sivuja toipilasajan alkuviikkoihin. Jostain muistan lukeneeni, että Saisio kirjoitti Passiota Madereilla pitkittyvässä koronaeristyksessä, mikä kirvoitti kehräämään esiin yhä uusia tarinoita. Kiitos niistä!

Johdannoksi Saisio tarjoaa tämän:

– Sinä olet minun, sanoi Artjom peuralle ennen kuin työnsi puukon sen kurkkuun. – Mutta muista. Minäkin olen sinun.    

Peuran katse ei hellittänyt Artjomista, mutta se lasittui, kun veri alkoi pulputa hangelle.    

Se lasittui, sitten himmeni. Sitten se lakkasi olemasta.    

Artjom pesi kätensä lumessa.   

 – Anna anteeksi tämä, sanoi Artjom peuralle, leikkasi sen pään irti ja ripusti sen kaulaan nahkahihnassa roikkuvan himmeäkultaisen korun. Korussa oli viljantähkäseppele, jonka keskeltä nousivat sirppi ja vasara, taustalla korussa oli kupoli, joka muistutti minareettia.    

Artjom asetti peuran pään puunjuurelle; päätön ruho oli keveämpi kantaa.    

– Anna sinäkin anteeksi minulle, koska nyt minusta tulee sinä, sanoi peuran pää Artjomille.    

Artjom tiesi peuran puhuvan totta.    

Näkymätön esirippu heidän välistään oli revennyt.

Tuo kultakoru monin muunnelmin ilmestyy yhä uudestaan riivaamaan ihmisistä esiin kekseliäiyyttä, kuinka saada kulta tai edes osa siitä itselle. Lopulta Neuvostoliiton aikainen entisen ortodoksiluostarin käyttö vankileirinä huipensi sen, mitä kaikkea ihmiset pystyvät toisilleen ja kullalle tekemään. Ja kuitenkin aina joku selviää, kuten Linda Silverhav. Hän ei yrityksestään huolimatta päätynyt kotoaan Helsingistä Tukholmaan, vaan Kronstadtiin tädiltä anastettu kulta mukanaan. Ja se, kuinka hänestä lopulta sukeutuu neuvostovenäläinen näyttelijä, on kuperkeikka, johon harva pystyy edes tarinoita luodessaan.

Saa nähdä, jaksanko vielä kurkata, mitä löytyy  Ylen sivulta, jolla kutsutaan lukupiiriin: 

Pirkko Saision Passio on suuri romaani kärsimyksestä ja intohimosta – tule mukaan Lukupiiri Tulusto & Kylmälän verkkolukupiiriin!

Verkosta löytyy paljon punnittuja mielipiteitä ja havaintoja Saision Passiosta, joten jätän omat hiljaiset tuumailuni kertomatta. Niitä sävyttävät leikkauksen jälkeiset kivut ja muut vaivat. Onneksi kuitenkin tuntuu, että pahin on takana. Sitä vain ihmettelen, mistä on lähtöisin väite nivelkipujen jäämisestä leikkauspöydälle. En kuulu niihin onnekkaisiin. Ehkä kuukausien kuluessa ja fysioterapeutin ohjauksessa voin päätyä muistelemaan polvivaivoja kuin mennyttä pahaa aikaa. Toistaiseksi vielä kärvistelen kipujen kanssa.

Komeaksi lopuksi liitän mukaan kuvan Solovetskin saaresta ja sen luostarista palautettuna täyteen loistoonsa kammottavan vankilakauden jälkeen.



 

 

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kielestä kiinni (2)

 Otsikon lopussa kakkonen tarkoittaa, että tämä blogijuttu on ilmestynyt ensi kertaa jo viisi vuotta sitten.Yhä edelleen kuuntelen Sari Valton ohjelmia tiistaisin Ylen Ykköseltä. Telkkarissa häntä ei ole näkynyt pitkään aikaan.

Tiistaisin kymmenen jälkeen tapaa radiosta tulla Sari Valton keskusteluohjelmia, joita useimmiten kuuntelen. On ollut hauska seurata, kuinka Sari, entinen oppilaani Kangasalan Pikkolan koulusta, kehittymistään kehittyy toimittajana ja paneutuu innostuneesti työhönsä niin radiossa kuin televisiossa.

Eilinen ohjelma oli saanut otsikokseen Eivätkö nuoret osaa enää suomea? Ohjelmassa vierailivat suomen kielen professori Anneli Pajunen Tampereen yliopistosta ja lehtori Paula Halme (kuvassa vasemmalla) Vantaan Lumon lukiosta. 
Paljon kuulin kannanottoja kieliopista. Jopa Sari painotti sen opettamisen tärkeyttä, vaikka pelkäsi samalla kuulostavansa vanhanaikaiselta. Saman huolen löytää eri artikkeleista aina, kun aihetta käsitellään. Jännää oli kuulla, miten Sari muisteli entisen yläasteen äidinkielen opettajansa - siis minun - kovistelleen oppilaita kirjoittamaan, ettei kukaan sovinnolla putoaisi a-luokasta b-luokan kansalaiseksi. En alkuunkaan tunnistanut lausahdusta omakseni. Viis siitä, sillä jokin muistijälki yhteisistä vuosista näyttää jääneen Sarin mieleen.

Minulle selvisi ohjelmasta, että Tampereen yliopistossa tutkitaan nuorten ja nyttemmin myös aikuisten kielitaidon osaamista ja että asialla ovat kielitieteilijät Anneli Pajusen johdolla. Siteeraan pitkästi Heikki Laurinollin kirjoittamaa tiedotetta (13.5.2016). Moni seikka kaipaisi lisävalaistusta, mutta jääköön:
Tampereella koottu korpus-aineisto sisältää yli 2000 kouluainetta otsikolla ”Unelmieni päivä”. Vuodesta 2005 saakka kerättyyn aineistoon kuuluu runsaat 200 000 sanaa. Suomessa ei ole aiemmin tehty vastaavaa koko ikäluokkaan kohdistuvaa laajaa ja systemaattista tutkimusta. Syinä tutkimuksen puuttumiselle ovat kielialueen pienuus ja toisaalta asenne-ero kasvatustieteilijöiden ja kielitieteilijöiden välillä. Suomen kielen tutkijat ovat suhtautuneet Anneli Pajusen mielestä välinpitämättömästi kielen kehittymisen tutkimukseen. Kasvatustieteilijöiden näkökulma taas on kokonaan toinen, kun he tutkivat koulusuoriutumista.
Iän karttuessa kielen rakenteellinen kompleksisuus kasvaa. Mitä nuorempia oppilaat ovat, sitä puhekielisempää heidän tekstinsä on. Iän noustessa myös ikäryhmän sisäinen kielellinen variaatio vähenee.
– Vaikka ikäryhmien väliset erot ovat selvät, niin kuitenkin ikäryhmän sisäinen variaatio on suurempaa kuin ikäryhmien välinen. Koulutuksen pitäisi vähentää tätä variaatiota. Näkemykseni mukaan sitä ei tapahdu siinä määrin kuin pitäisi, Anneli Pajunen sanoo.
Ongelma ei Pajusen mukaan johdu vain kouluopetuksesta, vaan taustalla on yhteiskunnallisia tekijöitä.
– On kysymys länsimaiseen elämäntyyliin liittyvästä ilmiöstä, joka on tulossa Suomeen jälkijunassa. Sen takia meidän Pisa-tulokset ovat olleet paremmat kuin länsimaissa yleensä. Nyt Pisa-menestyksen voi jo unohtaa kokonaan.
Vastaavat tutkimukset Saksasta ja Yhdysvalloista kertovat samasta ilmiöstä, että nuorison sanasto ja kielenkäyttö ovat menossa alaspäin. Tendenssi on yleinen kaikissa länsimaissa.
Pajusen mielestä ongelma liittyy nuorison ajankäyttöön, puuhasteluun elektronisten laitteiden kanssa ja lukemisen vähenemiseen.
– Kirjallisen kulttuurin arvostamien on mennyt alaspäin. Tavoitteellinen pyrkiminen ja halu pärjätä ovat muuttuneet.
 --
Suomen kielen opetusta on vähennetty, mutta sen vaikutuksista oppimistuloksiin ei ole keskusteltu. Anneli Pajusen mukaan kielioppia ja sen opettamista ei voi sivuuttaa silloin, kun on kysymys suomen kielen kaltaisesta taivutuskielestä.
– Asenne kielioppia kohtaan on erittäin kielteinen. Opettajat ovat aika voimakkaasti sitä mieltä, että kielioppia ei voi opettaa, Pajunen harmittelee.
Pajusella on tuntemus, että ehkä kielioppia ei ole osattu opettaa sillä tasolla, josta olisi hyötyä. Pelkästään sijamuotojen nimitysten opettaminen ei riitä.
Pajunen hieman varoo kieliopin puolesta puhumista, koska hänet voidaan sen vuoksi leimata tutkijana vanhanaikaiseksi. Keskustelu kieliopin roolista kouluopetuksessa ei aina ole sujunut rakentavasti.
--
Tampereella koottu korpus-aineisto paljastaa, että oppilailla on vaikeuksia rinnasteisen sivulauseen muodostamisessa. Ilman kielioppia opettajan on kuitenkin vaikea opettaa rinnasteista sivulausetta, jos sitä ei ole nimetty millään termillä eikä ole mitään kieltä, millä asiasta voi puhua.

--
Suomessa jää paljon kielihäiriöitä tunnistamatta. Mari Honko kiinnitti väitöstutkimuksessaan huomiota oppilaisiin, jotka tekevät runsaasti kirjoitusvirheitä. Anneli Pajunen harmittelee, että havainto ohitettiin sanomalla, että tällaisten kielihäiriöiden diagnosointi kuuluu puheterapeuteille, ei kielentutkijoille.
Pajusen mielestä näihin virheisiin ei tajuta kiinnittää huomiota sen vuoksi, että virheen käsite on suhteellistettu. Aluksi ei välitetä siitä, että puhekieltä tulee kirjoitetun kielen joukkoon. Seuraavaksi unohdetaan pilkkuvirheet. Sitten vuorossa onkin jo kielihäiriö, jota ei lainkaan huomata, vaikka ongelma olisi helppo havaita tarkkailemalla kirjoitetun kielen virheitä.
Pajusen ryhmässä samoin kuin Halmeen lukiokursseilla on havaittu, kuinka suuresti myös nuorten sanojen ymmärtäminen vaihtelee. Ihmiset siis ajautuvat vääjäämättä eri ryhmiin paitsi sosioekonomisen asemansa myös vajavaisen äidinkielen taitonsa perusteella. Omasta eläkevuosien kokemuksestakin tiedän, miten ilman sanoja kielenkäyttö jää takkuavan niukaksi. Aikamoisen lukemis-, kuuntelu- ja sanasukeltelun (WordDrive-ohjelma) myötä ruotsin sanavarastoni kuitenkin vahvistui niin, että puhekin alkoi sujua änkkäämättä. Vahvan kouluoppimisen pohjalta ruotsin rakenteet olivat onneksi pysyneet tallessa. Hurjalta ja samalla itsestään selvältä tuntuu, että jos ihmislapsi kasvaessaan saa virikkeitä vain niukkaan kielenkäyttöön, hänen sanavarastonsa saati ymmärryksensä äidinkielen tai minkään muunkaan kielen rakenteista ei kartu.

Onneksi tutkijat ovat hereillä. Tuoreimpia esimerkkejä on Kaisu Rättyän tammikuun alussa Helsingin yliopistossa tarkastettu, viidestä artikkelista koostuva väitöskirja Kielitiedon didaktiikkaa Kielentäminen ja visualisointi sanaluokkien ja lauseenjäsenten opetusmenetelminä.

Tiivistelmänsä lopuksi Rättyä kirjaa tuloksia ja esittää väitteen, joka voisi toimia alkuna jatkotutkimuksille:
Tutkimus osoittaa kielentämismenetelmän mahdollisuudet käsitteellisen tiedon oppimiseen ja soveltamiseen sekä selvittää, kuinka menetelmä auttaa opettajaa opetuksen suunnittelussa ja arvioinnissa. Visualisointimenetelmän avulla opettaja saa selville, miten opiskelijat hahmottavat käsitteiden välisiä suhteita ja miten opetuksessa on huomioitava käsitekategorioiden sisäiset ja niiden väliset suhteet. 
Väitän, että kielentämis- ja visualisointimenetelmän avulla opettaja pystyy arvioimaan opiskelijoiden käsitetiedollista, menetelmätiedollista ja metakognitiivista tasoa.Tutkimukseni mukaan mielekäs kielitiedon opettaminen pohjautuu a) sellaisten opetusmenetelmien käyttöön, joissa ymmärretään käsitteellinen muutos ja sen vaikutus oppimiseen, b) sellaisiin oppimistehtäviin, joiden oppimistavoitteissa ymmärretään erilaiset tiedon lajit ja ajatteluprosessit ja joissa oppilas saa itselleen palautetta omasta osaamisestaan sekä haastaa oppilaan pohtimaan omaa osaamistaan, c) sellaisiin oppimistavoitteisiin, joissa opittavat kokonaisuudet esitetään laajoina kokonaisuuksina, suhteutettuna käsitehierarkioihin.
Kunpa satavuotiaassa Suomessa ymmärrettäisiin oman kielen ja sen eri-ikäisten käyttäjien muuttuminen tärkeäksi tutkimuskohteeksi! Tarvitaan rahoitusratkaisuja, joiden nojalla voitaisiin koota edes yksi vahva tutkimusryhmä ja palkata siihen usean eri tieteenalan edustajia. Itsekin joskus kielitietohankkeeseen rahoitusta hakeneena ja pakit saaneena tiedän, ettei yksittäisten tulisielujenkaan työ pitkälle kanna. Pätevin ja kauaskantoisin tutkimus vaatii olosuhteita, joissa tutkimukseen keskitytään riittävän pitkään. Sellaista tutkimusta ei voi tehdä yksin ison opetusvelvollisuuden ohessa.

lauantai 28. toukokuuta 2022

Kaihia, ryppykalvoa ja nivelrikkoa



Viikko on vierähtänyt nopeaa toipumista seuratessa. Kumppanilta poistettiin tiistaina Turun yliopistosairaalassa toisesta silmästä sekä kaihin sumentama mykiö että verkkokalvon edestä ryppykalvo. Kumpikin esti tarkkaa näkemistä. Nyt tekomykiö toimii, samoin myös verkkokalvo, vaikka näkökentässä vielä  läikkyy. Turhan pitkään huonokuntoisen silmän kanssa sinnittely on nyt onnellisesti ohi. Toisesta silmästä kaihi on hoidettu jo vuosia sitten. 

Meneillään on tipparumba. Sairaalasta sai mukaansa tippataulukon, sillä hyvä lopputulos edellyttää potilaalta oman osuutensa noudattamista. Ensi alkuun minun apuni oli tarpeen, mutta jo toisena päivänä yleensä yksin elelevä otti itse vastuun tipostaan aikataulun mukaisesti. Osumatarkkuus kohentuu kerta kerralta.

Seuraava potilas olenkin minä itse. Erinäisiä toimia olen jo tehnyt valmistautuessani matkaamaan poikani kyydissä Coxaan Tempereelle ensi torstaina. Verikokeet ja EKG on otettu omassa terveyskeskuksessa, kyynärsauvat haettu apuvälinelainaamosta. Potilasohjeet luin eilen uudestaan ja äkkäsin, että minullahan on varastossa suihku- ja vessatuoli muistona aviomiehestä, jota varten tuoli aikoinaan ostettiin. Välttämätön pyörätuoli lainattiin silloisesta kotikunnasta, Kangasalta. 

Nykyinen asuntoni suunniteltiin alun alkaen esteettömäksi, joten aika pian pystyn varmaan selviytymään kotioloissa omin neuvoin . Mutta ensi päivinä tuttu kumppani tarjoaa puolestaan apua polvensa tekonivelen kanssa liikkumaan opettelevalle.

Tammikuusta asti mietitty reissu Aulangolle ja sen lähiympäristöön toteutunee pian. Sieltä oli näet jo varattuna hotellihuone runsas viikko sitten. Mutta kutsu silmäoperaatioon peruutuspaikalle oli paras mahdollinen syy siirtää tätä molempien syntymäpäivästä vauhtia yrittäneeseen lähimatkaan.




perjantai 20. toukokuuta 2022

Härskit manööverit

 

 

Jo hyvän aikaa sitten tulin ostaneeksi palkitun toimittajan  Mihail  Zygarin kirjoittaman, Jukka Mallisen suomentaman ja Otavan 2021 kustantaman kirjan e-version Putinin sisäpiiri Nyky-Venäjän lyhyt historia. Alunperin teos on ilmestynyt 2016.

Kirja ei siis kata koko Putinin tähänastista kautta Venäjän johdossa, vaan päättyy vuoteen 2015. Helmikuun lopussa alkaneiden tapahtumien seurauksena rupesin vihdoin lukemaan tekstiä, joka odotti valmiiksi ladattuna Sony Readerissa. Kävi ilmi, että Kremlin johtoporukan härskeistä manöövereistä  on ollut saatavissa tietoja kaikista peittelyistä huolimatta. 

Kirjan esittelytekstissä luvataan näin:

Venäläistoimittaja Mihail Zygarilla on ainutlaatuista sisäpiiritietoa, ja hän kertoo moniulotteisten tapahtumien ja peiteoperaatioiden todelliset taustat. Kirja sisältää hämmästyttäviä paljastuksia niin Georgian sodasta, Ukrainan kriisistä kuin Venäjän osallisuudesta Syyrian kriisiin. Nemtsovin murha, Medvedevin presidenttikausi ja monet muut käänteet selittyvät Putinin monimutkaisilla valtapeleillä.

Jarmo Koposen tapaan tunsin lukevani kovaotteista dekkaria.

Kirjan lukijalle aukenee, kuka määrää, mutta nimiä vilahtelee sen enempää selittämättä sitä tahtia, että ilman perustietoja lukeminen voi olla haastavaa. Toisaalta lukija saa monta ahaa-elämystä, kun malttaa mielensä ja jatkaa sinnikkäästi lukemista. Vaihtuvuus Putinin lähipiirissä on edellisten 15 vuoden aikana ollut sitä luokkaa, ettei jatkosta voi tietää. Todennäköistä on, että Putin istuu virassaan vuoteen 2024 ja ehkä pitempäänkin.

                                                                            ***

Kirjan jakautuminen neljään osaan ja niiden kaikki 20 alalukua puhuttelevine otsikoineen helpottavat lukemista. Osa I on saanut nimekseen Putin I Leijonamieli, osa II Putin II Loistava, osa III Tsarevitš vale-Dmitri, osa IV Putin III Julma. Loppusanoissa esitellään Putin IV Pyhä

Alaotsikot tiivistävät jokaisen luvun sisällön tähän tapaan: 

Luku 1 jossa Aleksandr Vološin, Kremlin ideologi, oppi sietämään Leniniä.

Ensimmäinen luku jäsentyy edelleen näihin numeroimattomiin alalukuihin: Lenin on haudattava, Uudenvuodensatu, Neuvostoylellisyys, Ensimmäinen ystävä, Pieni alumiiniristi, Lihava 2000-luku alkaa.

Oikeastaan pitäisi silmäillä uudestaan koko kirja niin, että keskittyy vain ostikoihin. Sillä tavoin  hämäräksi jäänyt kuva voisi kirkastua. Jätän  kuitenkin homman ja enemmät referoinnit, sillä huohotan yhä lukukokemustani. Ehkä oloni helpottuu, kun hyvä ystävä on ehtinyt omassa urakassaan niin pitkälle, että voimme yhdessä puida, mitä meistä kumpikin on saanut irti Zygarin tarjoamasta vyyhdistä. Siihen asti nojaan paitsi Jarmo Koposen ( linkki edellä) myös Erkka Mikkosen arvioihin teoksesta. Kiitos kummallekin!

Lisäykseksi myönnän vielä, että olisi kannattanut lukea oikea, painettu kirja, josta löytyy kaiken muun lisäksi sisällys kaikkine pää- ja alaotsikkoineen. Sehän toimii karttana, johon lukiessa olisi ollut hyvä välillä palata. 

Verkosta löytyvä luento "Venäläinen strateginen kulttuuri - Miksi Venäjä toimii niin kuin se toimii?" iskee sekin tajuntaan. Sunnuntaina 22.5.2022 Turun Sanomisssa oli tuhti juttu tästä fil.tri, eversti evp. Matti J. Karin suorastaan hitiksi You Tubessa kohonneesta luennosta. Se on pidetty Jyväskylän yliopistossa 3.12.2018 osana kyberturvallisuus-opintokokonaisuutta. Pari vuotta ennen luentoa ilmestynyt Zygarin kirja tuntuu kuuluneen luennoitsijan lähteisiin.



 

 

tiistai 10. toukokuuta 2022

Kirsikankukkia ja ihmeellisiä siltoja


Biolaakso Turussa on vakituisia käyntikohteita. Sieltä näet löytyy rauta-, puutavara- ja huonekalukauppoja sekä elektroniikkamyymälöitä. Ruokapaikoista parhaaksi on osoittautunut Herkkupiste siinä talossa, jossa toimii muun muassa Radiometer-firma. Se valmistaa terveydenhuollossa tarvittava testejä. Otti aikansa, ennen kuin kunnolla huomasin moisen firman. Asiassa auttoi nuorin tyttärentytär, itsekin bioalalla työskentelevä asiantuntija. Hän vinkkasi ruokapaikastakin, jossa triolabilaisia edelleen käy, vaikka heidän edustamansa firma muutti Biolaakson tuntumaan. On tullut seuratuksi näitä virkeitä, pitkälle koulutettuja osaajia lounaalla. Radiometeriläisiä tapaa istua sama, pitkä pöydällinen sen paikan vieressä, johon me kaksi satunnaista kävijää mieluimmin suunnistamme. Nuorehkoilta ihmisiltä juttu luistaa, mukana on joskus ulkomaalaisia. Välillä naurattaa, mikä palauttaa mieleen omat hauskat työaikaiset lounasistunnot.

Biolaaakson halki virtaa puro, jonka yli pääsee kahta erikoista siltaa pitkin. Kummankin yhteydessä on kaunis puistikko, josta voi jatkaa kävelyä metsänreunassa kulkevalle hiekkatielle. Tänään toinen puistikoista hehkui vaaleanpunaisena kirsikankukista. 

Lehdistössä Biolaakso ja sieltä löytyvä ympäristötaideteos oli aikoinaan tuoreeltaan esillä tiedotusvälineissä. Ensimmäisessä vaiheessa 2000-luvun alkuvuosina laaksoa halkova kaarenmuotoinen tie oli muutettu sateenkaareksi maalaamalla sen 24 lyhtypylvästä eri värein. Tolppien päällä pyörivät tutkija-silhuetit. Täytyy tarkistaa, miltä pylväät nykyisin näyttävät. Muistan vuosia sitten nähneeni valaisinpylväät värillisinä tietämättä kokonaisuudesta, johon ne kuuluivat. Sittemmin en ole kiinnittänyt niihin mitään huomiota.

Turun Sanomissa julkaistiin 15.9.2007 Tuomo Karhun juttu Turun päivänä vihitystä, mittavasta  ympäristötaideteoksesta, taiteilija Jan-Erik Anderssonin (s. 1954) Sateenkaaren salaisuudesta. Koko teoksen vihkimispäivään mennessä valmistuivat kävely- ja polkupyöräliikenteelle suunnitellut lapio- ja sydänsillat.

 Tässä Tuomo Karhun tarjoamaa taustatietoa:

Andersson on suunnitellut sillat käyttöesineiksi, mutta samalla silloissa on vahva veistoksellinen elementti.

Teknisenä asiantuntijana on toiminut insinööri Launo Laatikainen . Ympäristöteos suunniteltiin toimimaan osana Biolaakson yleistä maisemasuunnittelua, jonka on tehnyt maisema-arkkitehti Ria Ruokonen .

Lapiosillassa kävellään ja pyöräillään läpi ison lapion, joka sillan keskiosassa nousee seitsemän metrin korkeuteen. Symbolisesti lapiolla kaivetaan sateenkaaren salaisuutta Ruokosen ideoimassa peltomaisemassa.

Toista siltaa hallitsee kolme päällekkäistä sydäntä, jotka vuodattavat kyyneleitä. Aarre, jota etsimme, on rakkaus. Silloissa Andersson haastaa tämänhetkisen rationaalisen ja monesti harmaan arkkitehtuurin käyttämällä voimakkaita värejä, ornamentiikkaa sekä orgaanisia muotoja.

Andersson pyrkii siihen, että taide otetaan orgaaniseksi osaksi arkkitehtuuria, tässä tapauksessa muutenkin rakennettaviin kunnallisteknisiin rakenteisiin kuten lyhtypylväisiin ja kävelysiltoihin.

Ihme ja kumma, että vasta eilen hahmotettiin laajahko, tuttu ympäristö jonkun hienosti suunnittelemaksi. Skanssista näet pääsee kävellen alueen toimipaikkoihin ja Herkkupisteeseen eri reittejä niin, että voi valita kulkeeko koivikon, haavikon vai kuusikon kautta Biolinjan yli jommallekummalle sillalle. Isojen yritysrakennusten lomassa puistikot istuimineen ihastuttavat. Reiteiltä löytyy kiviin kiinnitettyinä Tuorlasta alkavan ja tuomiokirkolle päätyvän Aikavaelluksen metallilaattoja. Ne kertovat maailmankaikkeuden vaiheista. Tänään tuli luetuksi maapallon saamasta isosta tärskystä 4,5 miljardia vuotta sitten. Törmäyksen seurauksena valtaisa määrä kiviaineista sinkoutui ympäriinsä. Sadassa vuodessa (!) siitä muotoutui kuu Telluksen seuralaiseksi. Ihmettelen kauhiasti, kuinka moiseen laskelmaan on päädytty. Vai onko laatan aikamäärästä tipahtanut muutama nolla?


 



 

torstai 5. toukokuuta 2022

Keväinen lehto tulvii vuokkoja

 


 Kaarinan Rauhalinnan ympäristössä valkovuokot kukkivat upeina mattoina. Sinivuokkojen aika on jo ohi. 

Toukokuussa näihin aikoihin on tullut tavaksi käydä ihailemassa kukkivia rinteitä, kiitos Kaarinassa asuvan ystävän. 

Maisema avartuu niityn yli merelle paikasta, jossa on tarjolla pari penkkiä. Siinä kelpasi nostella repuista tarjolle kahvia tykötarpeineen. Mikä autuas hetki! Pari ohikulkijaakin liittyi toviksi seuraan.

Sää suosi. Aurinkoa verhosi alkumatkasta ohut pilvikerros. Takaisin autolle kävellessä viima viilensi, muttei haitannut selän takaa. 

Toistaiseksi Rauhalinnan luontopolulla on tavattu kävellä vain vuokkojen aikaan. Ehkä syksyllä voisi uusia reissun, jotta myös ruska kaikkine väreineen piirtyisi muistiin.


Jälkikuvana yöunilta herätessä hiipi mieleen alkutaipaleen näkymä sänkipellolta. Tuttu kuivan heinän tuoksu nenässä ja kiurujen livertely korvissa pysähdytti hetkeksi ihmettelemään, onko koettu ihan totta. Pian se lienee muisto vain, sillä alueelle nousee kerrostaloja. Läheisiä muita peltoja täyttävät jo upouudet pientalot. Satunnainen kävijä huomaa, että Kaarinan kaavoittajat ovat saartamassa Rauhalinnan aluetta, mutta eivät kai sentään rohkene purkaa rauhoitusta historiallista kartanoa ympäröivältä lehdolta. 

Kaarinan sivuilta löytyy kuvauksia kartanoista, kuten tämä Rauhalinnasta:

Rauhalinnan kartano

Rauhalinnan historia liittyy Armfeltien sukuun 1800-luvun puolivälistä 1900-luvun puoliväliin. Rauhalinna oli tullut Armfelt-suvulle kuvernööri Johan August von Essenin ostaessa sen vuonna 1848. Hän oli Kustaa Mauri Armfeltin ja Saganin prinsessa Vilhelminan tyttären Adelaine Gustava Aspasie (Vava) Armfeltin toinen aviomies. Kuvernööri Johan von Essenin kuoleman jälkeen Rauhalinna siirtyi Vava Armfeltin pojalle Carl M.M. Armfeltille vuosiksi 1873–1890. Tämän jälkeen Rauhalinnan omistivat lähes 50 vuoden ajan Carl M.M. Armfeltin poika Erik Ivar ja hänen puolisonsa Eva Armfelt. Heidän kuoltuaan Eva Armfeltin sisar, kreivitär Auda Armfelt tuli Rauhalinnan omistajaksi vuonna 1938.

Auda Armfelt toimi Turussa yhteiskunnallisissa ja sosiaalisissa tehtävissä ja oli jo lähes 50-vuotias tullessaan Rauhalinnan omistajaksi. Hän tunsi olevansa velvollinen jatkamaan isänsä ja isoisänsä maanviljelijäperintöä. Lopulta vuonna 1952 hän myi tilansa Piispanristillä toimivalle keinosiemenyhdistykselle ja sonniasema siirrettiin Rauhalinnaan.

Vuoden 2009 keväällä karjuaseman toiminta Rauhalinnassa loppui. Kaarinan kaupunki hankki kartanon rakennukset ja alueet omistukseensa vuonna 2011. Rauhalinnassa on luontopolku ja äitienpäivän tienoilla kartanon alueelle puhkeaa kukkimaan valkovuokkomeri. Kerrotaan, että kreivitär on nähty ihastelemassa kukkaloistoa vielä tänäkin päivänä.

Kaarinan kaupunki myi vuonna 2018 kartanon alueen yksityishenkilöille. Kartano on yksityisaluetta eikä se ole yleisölle avoinna.