Lapsuuteni seisoo neljän muiston varassa, neljällä jalalla kuin naarashirvi, joka tarkkailee tuulta metsän reunassa. Se kohottaa sileää päätään, etsii merkkejä pedoista tai toisista kaltaisistaan. Nuo muistot ovat varhaisista kokemuksistani voimakkaimmat, ne kannattelevat koko muuta elämääni ja ovat toisinaan luhistua sen painon alla. Ensimmäinen niistä kertoo minulle, kuka olen. Toinen kertoo, mitä haluan. Kolmas näyttää, mitä on tulossa. Ja neljäs niistä muuttaa kaiken.Ensimmäinen muisto, ehkä varhaisimpani, jolla on erottuva muoto:Seisoin rivissä vanhempien sisarteni kanssa, yhteenliitetyt kätemme muodostivat loitsuketjun, joka kihelmöi ja poltti kämmenissäni. Meitä oli viisi. Kallio oli kiinteä jalkojemme alla, avara meri ja avarampi taivas sudenharmaat syystuulessa. Äänemme olivat kietoutuneet lauluksi, jonka sisareni tunsivat hyvin ja jota minä vasta opettelin. Pilvien pehmeä turkki liikahti. Lumen ja jään pyörre alkoi muovautua aaltojen yllä kuin vesikurimus, joka nousi ylöspäin sen sijaan, että olisi kaivautunut kohti merenpohjaa. Se kuuli kutsumme, taipui voiman edessä, jonka lumen syntylaulun tunteminen meille antoi.”Kääntäkää se Kuolleiden saaren ohi”, kuulin äitini äänen. ”Näyttäkää minulle, että osaatte komentaa myrskyä.”
Louhen lumoava syntytarina vie meidät myyttiseen menneisyyteen, taikavoimien ja muodonmuutosten maailmaan. Vallitsee sopusointu ja kunnioitus ihmisen, luonnon ja eläinten välillä. Kunnes idylli rikkoutuu, ja elämään astuvat vallanhimo, kostonhalu ja ahneus.
Lauha elää lapsuuttaan Pohjolassa, jossa hallitsevat vahvat naiset, jokaisella heistä oma loitsuhahmonsa, eläinmuotonsa. Lauhan ollessa yhdeksänvuotias Pohjolaan hyökkää vieras heimo, joka surmaa suurimman osan hänen perheestään, ja Lauha pakenee äitinsä ja kahden pikkusisarensa kanssa. Kovien kokemusten jälkeen hän päätyy turvaan naistenyhteisöön, Metsänpeittoon, jossa elää hiljaiseloa vuosien ajan.
Traagisen tapahtuman jälkeen hän päättää kostaa Pohjolan valloittajille, ottaa kotinsa takaisin. Pohjolan puolustaminen ja oman perheen pitäminen turvassa muovaavat Lauhasta Louhen, naisen, jota moni pelkää. Pakomatkan kivuliaat muistot ajavat Louhea kohti valintoja, joilla on kohtalokkaita seurauksia koko Pohjolan väelle ja Louhelle itselleen.
Ostin e-kirjan ja luin sen läppärin näytöltä. Vanha Sony Readerini ei näet enää nielaise tekstiä nykyisestä tietokoneestani. Vaikka lukeminen mustapohjaiselta näytöltä oli melko vaivalloista, itse teksti veti taianomaisesti puoleensa. Avasin haltioituneena kaikki yhdeksän lukkoa, joiksi Itäranta on luvut nimennyt. Lukumäärä toistaa Kalevalasta tuttua tietoa, että Sampo oli varmistettu yhdeksällä lukolla vuoren uumeniin. Sitä en Elias Lönnrotin luomuksesta muista, että Sampo olisi vaurautta tuottavan koneominaisuutensa lisäksi jättiläismäinen puu, joka valittaisi vuorenonkalon ahtautta. Se pyrkii vapauteen, mikä Emmi Itärannan fantasiassa lopulta yltää rajuihin repäisyihin ja yhteenottoihin Kalevan ahnaitten miesten kanssa.
Ennen kuin tarinassa ollaan Sammon taonnassa asti, lukija on tutustunut taikavoimaisiin Pohjolan naisiin. He ovat sukua keskenään, palvovat Synnytärtä, tarjoavat antimia metsän väelle saalista saadakseen. Kaikilla on myös ihmishahmon lisäksi toinen, jonkin eläimen hahmo. Se tulee ilmi, kun lapsi ensi kertaa taikasanoin muuntuu toiseksi, kuten Lauha-tyttö merikotkaksi. Hänen äitinsä näyttäytyy aika ajoin karhuna, yksi siskoista oravana, toinen naalina, kolmas kettuna, neljäs kaarneena...
Miehet ovat kauppamatkoilla jossain etelässä. Linnut tuovat tietoja nousevasta uhasta. Etelästä tosiaan saapuvat kirveenkantajat valtaamaan Pohjolan, asettuvat suurimpaan taloon, polttavat muut. Naiset ehtivät pakoon piilopirttiinsä metsänpeittossa. Sinne on varattu ruokatarpeita. Mutta valloittajien yhä sinnitellessä Pohjolassa, nälkä koettelee pakolaisia. Riistaa eikä muita metsän antimia riitä kaikille pyytäjille. Olot kurjistuvat.
Jätän enemmät referoinnit. Tuntuu, että ne vain latistavat satumaiset tapahtumien käänteet sekä ihmisten väliset herkät suhteet. Kannattaa itse tarttua lumoavaan teokseen ja lukea, miten mahtavan kudelman Emmi on tuottanut miehisen Kalevalan sankarieepoksen oheen tai päälle. Kun Lauhasta sukeutuu mahtava Louhi, kuva harvahampaisesta hirviöstä särkyy palasiksi. Hänestä tulee väestään huolehtiva johtaja, jonka johdolla Pohjola vallataan takaisin.
Nautin ajatuksesta, että ehkä itsekin edustan joiltakin osin Louhen voimallista pohjoista naiseutta.
Kun aika on kypsä, Louhi liitää kotkana kaukaisuuteen. Samoin maisemista häviää Kalevanmaalta Pohjolaan poikennut vanha viisas, meidän tuntemamme Väinämöinen.
Juonteena tarinassa kulkee faktoja Elias Lönnrotin elämänkulusta kuolemaan asti. Hän on enää sivuosassa vangittuna suurmiespatsaaksi.
Lumenlaulajista löytyy useita kiittäviä lehtikritiikkejä. Koska ne ovat maksumuurin takana, tarjoan muutaman vapaasti luettavan kommentin teoksesta, kuten tämän, tämän ja tämän.
Yle Areenan Luomiskertomus-sarjassa Emmi kertoo itse teoksestaan.
