Ikuisuuteen kurkistelemassa

Esko Valtaojan uusimman kirjan parissa on tullut vietetyksi useita päiviä. Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan kustantama Kohti ikuisuutta ilmestyi 2017. Ilman saatesanoja kirjan lykkäsi käteeni vävy, yhdistyksen jäsen ja Valtaoja-fani. Olen läheisessä kosketuksessa toiseenkin ursalaiseen. Hän luki oitis lainaksi saamani kirjan. Nämä lähipiirissäni vaikuttavat tähtitieteen harrastajat ovat insinöörismiehiä, kun taas minä olen ihan toisen sortin tantereen tallaaja. Niinpä tunnustan heti alkuun, että kaunokirjallisten tekstien, humanististen tutkimusten ja erilaisten lehtien lukemiseen harjaantuneena otteeni Valtaojan tekstiin oli hatara. Kipeästi tunnistan itsessäni luonnontieteellisen, erityisesti fysiikan, tietämyksen puutteet.

Ei siis outoa, että monin paikoin harpoin itselleni vaikeaa tekstiä. Minusta ei löytynyt eikä löydy sellaista vieteriä, jota vetämällä saisin itseni paneutumaan Valtaojan tarjoamiin täkyihin. Niitä riittää, sillä hänen elämänmittainen intohimonsa ja aikuisiän tutkijantyönsä avaruusaiheiden sekä scifin parissa ovat kasvattaneet asiantunttemusta kunnioitettaviin mittoihin. Mikä parasta, mies tarjoaa auliisti tietämystään kirjoittamalla tuntemistaan asioista letkeästi. Olisi mahdollista laatia kelpo lukulista teoksista, joihin Valtaoja painokkaimmin viittaa. Jopa minä voisin yrittää Valtaojan opastamana kartuttaa kunnolla tietämystäni kaikesta sellaisesta, mikä ei nykyisellään ota avautuakseen! Tekemättä jää...

Oivallista olisi sekin, että suostuisi pysähtymään tekstissä ja ikään kuin keskustelemaan Valtaojan kanssa. Hän itse tuntuu olevan jatkuvassa dialogissa niiden kirjoittajien kanssa, joiden teoksia hän referoi ja myös siteeraa. Asiallisen tutkijan tapaan lähteet on merkitty luotettavasti, niin ainakin päättelen.

Kävi niin, että vasta 8. ja samalla viimeinen luku Ikuisuuden palatsit herätti minut lukemaan tarkasti. Oivalsin Valtaojan ajattelun ja tuntemusten avaruuden. Oi ihmistä kosmoksen syövereissä! Herkkä yksityisyys yhdistyy suurenmoisiin näköaloihin maailmankaikkeudesta. Timo Paukku arvioi Valtaojan teoksen Helsingin Sanomissa tiedepalstalla 6.10.2017. Otsikkoon on tiivistettynä paljon kirjan sisällöstä:

Tähtitieteilijä Esko Valtaoja on asenteeltaan oikea anti-Linkola – Ihmiskunta selviää lähiajan kriiseistä ja matkaa vielä tähtiin, hän uskoo

Valtaoja haukkaa yhä suurempia palasia maailmasta. Uusin teos Kohti ikuisuutta on valoisa kuvaus ihmiskunnan mahdollisuuksista.

Suosittelen lukemaan Paukun kattavan arvion Valtaojan kirjasta ja etsimään aiheesta muitakin juttuja. Tarjoan linkin myös omaan blogiini, jossa kerron lukukokemuksestani yhden Valtaojan kirjan parissa. Kas vaan, senkin kirjan lainasi minulle vävy. Uusien kiitosten myötä lupaan taas palauttaa vävylle Täältä ikuisuuteen -kirjan henkilökohtaisesti.

Jälkikirjoituksena lisään vielä sen, kuinka eilen (1.3.2018) Turun Sanomista löytyi innostava tieto 

kulttuuri-iltamista VPK:n talossa perjantaina 2.3., siis tänään klo 19. Ohjelmaan sisältyy puhetta, kansanvalistusta, teatteria, musiikkia ja tanssia. Kyse on Juha Hurmeen teatterikorkeakoululaisten kanssa toteuttamasta Suomi 100 000 -kiertueesta lyhennettynä ja päivitettynä. Kuinka ollakaan - juhlapuhujaksi on saatu Esko Valtaoja! Lippuja ruvettiin pyydystämään saman tien, mutta ne oli jo myyty loppuun. Voi surku! Ensi syksyn Turun kirjamessujen yhteydessä on kuulemma jälleen iltamat. Silloin on oltava tarkkana ja käytävä henkilökohtaisesti Vanhalla suurtorilla Pienessä kirjapuodissa, jottei jäädä nuolemaan näppejä vailla lippuja. 

Olisi ollut hauska nähdä ja kuulla kaiken muun ohjelman lisäksi nämä kaksi veijaria. Tunnistin näet Hurmeen ja Valtaojan henkisiksi veljeksiksi, kun luin heidän uusimmat kirjansa. Huimalla lukeneisuudellaan he porautuvat aiheisiinsa ja tuottavat ennen kokemattomia näkemyksiä. Komeaa! Se ero heissä on, että Valtaoja pysyttelee tieteen pilttuussa, kun taas Hurme irrottelee alkujaan biologiksi koulutettuna, sittemmin teatteri- ja kirjallisuusalaan perehtyneenä väljemmin kuin tiedemies.