lauantai 14. joulukuuta 2019

Satavuotiaan juhlassa Tampereella

Tampere-talon Maestro-saliin koontui eilen väkeä juhlimaan satavuotiasta luokanopettajakoulutusta. Sen alku yltää elokuulle 1919, jolloin Hämeenlinnan seminaarissa alkoi alakansakoulunopettajien valmistus. Sittemmin yliopistotasoiseksi 1974 muuttunut koulutus siirrettiin filiaalista Tampereen emoyliopistoon. Hämeenlinnan yksikössä ehdin hoitaa toistakymmentä vuotta äidinkielen didaktiikan lehtorin virkaa, kunnes jäin sieltä eläkkeelle syksyllä 2004. Huhtikuun lopulla 2012 sain  kutsun HOKLn hautajaisiin, joihin osallistuin yhtä lailla kuin eiliseen satavuotisjuhlaan.

Kauan syrjässä olleena sain yhä juhlaan kutsun, jota mielihyvin noudatin ja odotin kaiken muun annin lisäksi tapaavani vanhoja tuttuja. Melko monta tunnistin ja halasin, useampiakin olisin ehtinyt. Perjantai 13. päivä taisi karkottaa yhden jo toisenkin kutsutun. Minäkin luotin bussikyytiin enkä lähtenyt urheilemaan omalla autolla pimeille ja liukkaille teille.


Mainiot opiskelijajuontajat ohjasivat meidät sisälle saliin ja kertasivat, mitä tuleman pitää. Heti perään selväsanaiset tervetulotoivotukset lausui Kasvatuksen ja kulttuurin tiedekunnan dekaani Päivi Pahta. Sitten nautittiin opiskeiljamuusikoiden Hanna Karkulahden (kantele) ja Anni Vikmanin (viulu) soittamana Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija duolle sovitettuna.



Saman tien lentelevä professori Eero Ropo pääsi valloilleen juhlapuhujana. Hänen katsaustaan opettajankoulutuksen moninaisuuteen kuunteli mielellään. Eeron kirpeänleppeä tapa lähestyä ilmiöitä tuli tutuksi jo kauan sitten, kun kimppakyydillä reissattiin Tampereen ja Kangasalan suunnalta töihin Hämeenlinnaan.

Puhetta seurasi tuulahdus koululta, kun Normaalikoulun neljäs luokka pelmahti etradille laulamaan ja leikkimään johtajanaan Tiina Pajunoja.

Sitten oli vuorossa kasvatustieteen tohtori, lehtori emeritan Tuula Hyyrön historiakatsaus. Yhtaikaa oltiin samoissa ympyröissä useita vuosia, joten oli erityisen hauska havaita, kuinka kiinni Tuula yhä on tutkimustyössä.
Alimmassa kuvassa Tuulan tiivistämä näkymä luokanopettajakoulutuksen vaiheisiin. Ihmeekseni en nähnyt mainintaa Sortavalan seminaarista, joka tiettävästi viime sotien jälkeen siirrettiin osaksi Hämeenlinnassa toiminutta opettajankoulutusta.

Opiskelijoiden tervehdyksen esitti kahden asemesta yksi, sillä toiselle oli tullut este. Annina Halonen ilmaisi tyynen selkeästi myös uudistustarpeita.


Opiskelijoiden Kaiku-kuoro päätti ohjelmakavalkadin. Kuoroa johtaa Nina Kaitaranta.

Kuinka ollakaan, komeaksi lopuksi vetäistiin porukalla seisoaltaan Pirkanmaan maakuntalauluna nykyisin tunnettu Kesäpäivä Kangasalla. Taas sain tuta tutun kivun kurkussa kertosäettä korkealta laulettaessa. Eiväthän laulutaitoni ole koskaan yltäneet entisen kotikunnan kuuluisan tunnuslaulun verroille!


Kokemuksena juhla oli juuri sillä tavalla kohottava kuin parhaat juhlat aina. Onnettonta on, jos tehostamistoimet vievät kouluopetusta ja opettajien työoloja niin tiukoiksi, ettei enää kouluissa jakseta luoda yhteisiä juhlia ja harjoitella niihin monenlaisia ohjelmia. Opiskelijan puheevuorosta kävi ilmi, että taito- ja taideaineiden vähäinen osuus koulutusohjelmissa huolestuttaa suuresti. Eikä hyvää seuraa siitäkään, että vaativaan ihmisläheiseen työhön pitää opiskella liian omatoimisesti, kun tarvittaisiin myös ohjausta riittävästi.

Ohjelmanumerot kuitenkin osoittivat, että yhä löytyy osaamista ja viitseliäisyyttä tehdä nautittava juhla. Kiitokset kaikille esiintyjille ja erityisesti myös hyvälle ex-työkaverille Kujalan Tiinalle, liikunnan didaktikolle ja tohtorille, jonka tiedän vastanneen valmisteluista.

Yksityisempää iloa riitti kahvikekkereillä juhlan loputtua. Iltapäivällä oli vielä mahdollisuus kuunnella kolmen tänä vuonna Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekuntaan nimitetyn professorin juhlaluennot. Nautin nekin, mutten enää kaiken kruunuksi lisää kahvia ja kakkua. Bussikyyti ensin Turkuun, sitten Lietoon koetteli päivän päätteeksi istumalihaksiani vielä lähes kolmen tunnin verran. Mutta enpä kadu reissuani. Hienoa oli nähdä ja kuulla, että homma pyörii edelleen.


2 kommenttia:

vanski kirjoitti...

Sortavalan seminaarista isäpuoleni valmistui maanviljelijä-vanhempiensa harmiksi ja opetti sitten Jyväskylässä koko ikänsä. Äiti valmistui Jyväskylän seminaarista. Luulin, että Jkylä oli ensimmäinen laitos?Upea juhla!

Lissu kirjoitti...

Monet asiat yhdistyvät, kun niistä muistetaan kertoa.