Kauan syrjässä olleena sain yhä juhlaan kutsun, jota mielihyvin noudatin ja odotin kaiken muun annin lisäksi tapaavani vanhoja tuttuja. Melko monta tunnistin ja halasin, useampiakin olisin ehtinyt. Perjantai 13. päivä taisi karkottaa yhden jo toisenkin kutsutun. Minäkin luotin bussikyytiin enkä lähtenyt urheilemaan omalla autolla pimeille ja liukkaille teille.
Mainiot opiskelijajuontajat ohjasivat meidät sisälle saliin ja kertasivat, mitä tuleman pitää. Heti perään selväsanaiset tervetulotoivotukset lausui Kasvatuksen ja kulttuurin tiedekunnan dekaani Päivi Pahta. Sitten nautittiin opiskeiljamuusikoiden Hanna Karkulahden (kantele) ja Anni Vikmanin (viulu) soittamana Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maija duolle sovitettuna.
Saman tien lentelevä professori Eero Ropo pääsi valloilleen juhlapuhujana. Hänen katsaustaan opettajankoulutuksen moninaisuuteen kuunteli mielellään. Eeron kirpeänleppeä tapa lähestyä ilmiöitä tuli tutuksi jo kauan sitten, kun kimppakyydillä reissattiin Tampereen ja Kangasalan suunnalta töihin Hämeenlinnaan.
Puhetta seurasi tuulahdus koululta, kun Normaalikoulun neljäs luokka pelmahti etradille laulamaan ja leikkimään johtajanaan Tiina Pajunoja.
Sitten oli vuorossa kasvatustieteen tohtori, lehtori emeritan Tuula Hyyrön historiakatsaus. Yhtaikaa oltiin samoissa ympyröissä useita vuosia, joten oli erityisen hauska havaita, kuinka kiinni Tuula yhä on tutkimustyössä.
Alimmassa kuvassa Tuulan tiivistämä näkymä luokanopettajakoulutuksen vaiheisiin. Ihmeekseni en nähnyt mainintaa Sortavalan seminaarista, joka tiettävästi viime sotien jälkeen siirrettiin osaksi Hämeenlinnassa toiminutta opettajankoulutusta.
Opiskelijoiden tervehdyksen esitti kahden asemesta yksi, sillä toiselle oli tullut este. Annina Halonen ilmaisi tyynen selkeästi myös uudistustarpeita.
Kuinka ollakaan, komeaksi lopuksi vetäistiin porukalla seisoaltaan Pirkanmaan maakuntalauluna nykyisin tunnettu Kesäpäivä Kangasalla. Taas sain tuta tutun kivun kurkussa kertosäettä korkealta laulettaessa. Eiväthän laulutaitoni ole koskaan yltäneet entisen kotikunnan kuuluisan tunnuslaulun verroille!
Ohjelmanumerot kuitenkin osoittivat, että yhä löytyy osaamista ja viitseliäisyyttä tehdä nautittava juhla. Kiitokset kaikille esiintyjille ja erityisesti myös hyvälle ex-työkaverille Kujalan Tiinalle, liikunnan didaktikolle ja tohtorille, jonka tiedän vastanneen valmisteluista.
Yksityisempää iloa riitti kahvikekkereillä juhlan loputtua. Iltapäivällä oli vielä mahdollisuus kuunnella kolmen tänä vuonna Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekuntaan nimitetyn professorin juhlaluennot. Nautin nekin, mutten enää kaiken kruunuksi lisää kahvia ja kakkua. Bussikyyti ensin Turkuun, sitten Lietoon koetteli päivän päätteeksi istumalihaksiani vielä lähes kolmen tunnin verran. Mutta enpä kadu reissuani. Hienoa oli nähdä ja kuulla, että homma pyörii edelleen.
2 kommenttia:
Sortavalan seminaarista isäpuoleni valmistui maanviljelijä-vanhempiensa harmiksi ja opetti sitten Jyväskylässä koko ikänsä. Äiti valmistui Jyväskylän seminaarista. Luulin, että Jkylä oli ensimmäinen laitos?Upea juhla!
Monet asiat yhdistyvät, kun niistä muistetaan kertoa.
Lähetä kommentti