Viikko vielä lietolaisena

 Uljas näkymä kotiparvekkeelta Liedon kaupungintalolle siirtyy muistoksi kuviin talletettuna. Haikealta ei tunnu, sillä melkein 14 vuotta olen tyytyväisenä nauttinut hiljattain kaupungiksi ilmoittautuneen kunnan palveluista. Kaupugintalolla toimii sekä kirjasto että erinomainen lounasravintola Mon's Kitchen. Kaiken huipuksi valtuustosalissa on voinut harrastaa tuolijumppaa. Kevään viimeinen tapaaminen osuu ensi tiistaihin, jolloin aion painella mukaan. 

Löytyipä Lieto-kuvistani tällainenkin aarre. Vastavaloon napattu otos kertoo ajasta, jolloin asuntoani suunniteltiin ja työmaakokouksia pidettiin. Ingman Designista paikalla ovat Ulla ja Matias Ingman, A la Carte -keittiöitä edustaa Eija Nieminen sekä Rakennusliike Nummela OY:tä Hannu Nummela. Kalusteiden asennusmurheita lukuun ottamatta muistan hyvillä mielin jopa rakennusaikaa. Kauniista ja toimivasta lopputuloksesta olen paitsi itse nauttinut myös kuullut muiden kehuja.

Muutto Turusta Lietoon hoidettiin talkoovoimin. Vahvaa porukkaa riitti omasta takaa kantamaan painavia sänkyjä, sohvia, lasipöytiä ja kaikkea muuta. Todeksi osoittautui, että raskas työ vaatii kunnon levon, kuten näkyy kuvasta, jossa vävy kahden tyttärensä kanssa huilailee.

Seinän takana taisi aherrus jatkua ilman makoiluja. Lopulta arkistokaappiin osuivat ovet saranoilleen kolmen poppoon työn tuloksena.

Jos oikein muistan, keitin jotakin soppaa talkoolaisille. Voi olla, että kuva on otettu vasta sitten, kun huusholli oli jo koko lailla kunnossa. Siitä kielivät isot kupit, tietty kissakoriste kaapin päällä ja Tupperware-pata kädessä. Näytän tyytyväiseltä, mikä osaltaan kertoo, että ruljanssi on jo selätetty.

Saarekkeelle levitetyt pellavaiset tabletit ovat tätä nykyä päätyneet tekstiilikierrätykseen, mutta aikanaan ne ainakin kerran suojasivat puupintaa. Viime syksystä asti samaista pintaa on varjeltu valovaurioilta, sillä uudelleen hiottuna ja öljyttynä puuhun jää pysyvä jälki, jos jokin esine unohtuu vaikkapa päiväksi samaan paikkaan.

Hyvin pian muuton jälkeen löytyi reitti Aurajoelle ja Teilisiltaa pitkin toiselle rannalle. Näitä kuvia otin aikoinaan paljon.

Joen yläjuoksulla on tullut usein käydyksi ihmettelemässä Nautelankosken kuohuja. Samalla saattoi poiketa museossa ja myllyssä sekä kiertää luontopolkuja.

Kirkolta kappaleen matkaa jokea Turkuun päin kohisee Vierunkoski. Se ei ole Nautelankosken veroinen nähtävyys, vaikka runsaan veden aikaan ryöppyää muhkeasti.

 

 Aivan oma hauskuutensa on ollut yhteistyö pihapiirin muiden talojen asukkaiden kanssa. Joka vuonna toukokuussa on pidetty pihatalkoot, tehty töitä ja nautittu sekä tarjoilusta että seurustelusta. Joinakin vuosina on saatu opastusta kierrätyksestä tai muusta tärkeästä hommasta.

Ensimmäisiin Lieto-vuosiini osui jokunen mainio talvi, jolloin hiihtelin ohi Vierunkosken ja päädyin lähelle seuraavaa siltaa. Maisema lumoaa yhä.

Vääntelän sillan yli pyöräiltiin alakerran emännän, entisen opiskelukaverini ja kollegani kanssa napuruuden alkuvuosina ja päädyttiin katsastamaan erityisesti tietyn matkailutilan ympäristöä. Tutkittiin Ilmarisiakin samoin kuin Marja-Riitan synnyinkontuja ihan toisella suunnalla Lietoa. Pätevältä Lieto-oppaalta oli sytyttävää kuulla tärkeitä juttuja kaikista käyntikohteista. Kiitos!

Paljon on tullut myös kävellyksi lähipuistoissa ja Liedon kirkon tuntumassa varsinkin Jokipolun valmistuttua viime vuonna.

Kirkko ei ihan näy kotiparvekkeelle, mutta heti kaupungintalon takana vanha, äskettäin remontoitu kivirakennus herättää kunnioitusta. Kirkkotien varrelta otetulla kuvalla päätän muisteluni kerrassaan hyvistä Liedon-vuosistani. Terveyskeskuksen osalta ne voivat yhä jatkua, jos niin haluan, sillä Varha eli Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri ei erottele lietolaisia turkulaisista, kuten äsken kuulin sairaanhoitajalta tilatessani aikaa korvavahan poistoon.