Tulevaisuuden perhe?

 

Eilen illalla valikoitui katsottavaksi Elämää Yangin jälkeen -elokuva, josta en tiennyt muuta kuin tämän esittelytekstin Yle Areenasta ja sille Hesarin äskettäin jakamat neljä tähteä:

Lähitulevaisuuteen sijoittuvassa elokuvassa perhe joutuu tutkimaan rakkauden, kiintymyksen ja menetyksen olemusta, kun heidän tyttärensä rakastama tekoäly, lastenhoitaja Yang menee äkillisesti epäkuntoon. Pääosissa: Colin Farrell, Jodie Turner-Smith, Justin H. Min ja Sarita Choudhury. Ohjaaja: Kogonada. (After Yang, USA 2021).

 Alkuasetelmassa mies ja nainen istuvat kotonaan sohvalla koskettamatta tosiaan. Puhutaan Mika-tyttärestä. Mies näyttää alakuloiselta, vaimo kiireiseltä. Miehellä on oma teekauppa, mutta asiakkaita tuskin lainkaan, vaikka toisin kertoo kotona. Vain yksi asiakas nähdään penäämässä teetä kiteinä. Sellaisia ei kaupassa ole, mistä asiakas suivaantuu ja painelee ulos. Miestä tuntuu kiinnostavan tee filosofiana enemmän kuin myyntituotteena ja valmiina juomana.

Kodista syntyy vauras vaikutelma. Niukka, esteettinen sisustus ehkä korealaisin painotuksin. Olohuoneessa sohvaryhmä. Ruokapöydän ympärillä neljä tuolia vaalein satulavöin kuin Artekilta. Valaistus enimmäkseen himmeä. Kamera suuntaa usein katseen johonkin ovien tai seinien muodostamaan kapeaan rakoon. Ikkunan takana näkyy aidan rajaama pieni piha.

Vaimosta syntyy vaikutelma, että hän työskentelee vaikkapa tutkijana kiireisin aikatauluin. Niinpä mies on se, joka huolehtii tyttären nukkumisista ja kouluun viemisistä. Autossa kumpikin rentoutuu, sillä se kulkee jossakin tunnelin tapaisessa eikä sitä tarvitse ohjata. Himmeä valaistus paljastaa seinistä nopeasti vaihtuvia valojuovia. 

Katsoja tajuaa, että elokuvassa eletään aikaa, jota ei vielä ole. Siinä tulevaisuudessa lapsen seuraksi on hankittu adoption yhteydessä Kiinasta myös teknosapiens. Se on homosapiensin oloinen robotti nimeltä Yang. Mika-tyttö viihtyy hymyilevän Yangin kanssa paremmin kuin vanhempiensa seurassa. Äiti huolestuu, kuka oikein kasvattaa lasta. Ensimmäinen kuva näyttää perheen ikään kuin nelijäsenisenä. Tyttären vaatimuksesta perhekuvaan tulee mukaan "isoveli" Yang.

Sellaisena perhe osallistuu tanssikilpailuun, joka toteutuu pudotuspelinä. Väliaikatietoina kuullaan, kuinka monta tuhatta perhettä kulloinkin on karsiutunut. Mikan perhe selviää pidemmälle kuin aikaisemmin, mutta joutuu keskeyttämään Yangin mennessä epäkuntoon. Se tanssii tanssimistaan, kunnes juuttuu OFF-tilaan.

Mika-tyttö riehuu, ei suostu menemään kouluun. Hän haluaa Gagaksi puhuttelemansa Yangin takaisin. Isä yrittää parhaansa, mutta, mutta - Yang onkin ostettu jonkin mutkan kautta eikä takuu toimi. Korjaajaa ei ota löytyäkseen, Yang uhkaa mädäntyä. Ja minä sen kuin katsoa tapitan outoa, hillittyä elokuvaa! Erityisen kiehtovia näkymiä avautui Yangin keskusmuistista irrotetusta osasta isän pikku laitteella lukemista tallenteista.

Jotenkin rupesin pitämään perheestä. Vanhemmat joutuvat luopumaan helppoudesta lapsen hoidossa, ottamaan vastuuta. Katsojan helpotukseksi he tuntuvat löytävän polun toistensa luokse. Lopulta sohvaryhmässä istuu lähekkäin kaksi keskenään erinäköistä, toisilleen rakasta aikuista halaten. Kiinasta adoptoitu tytär sopii joukkoon niin kuin aasialaisalkuinen androidirobotti Yang jonkin aikaa.

Liitän vielä mukaan leffasta löytyneen ainoan arvostelun. Pertti Avola kirjoittaa Seurassa 24.09.2025:

Etelä-Koreassa syntyneen mutta jo lapsena Yhdysvaltoihin muuttaneen elokuvantekijän Kogonadan toinen pitkä elokuva on Elämää Yangin jälkeen (After Yang, USA 2021). Se on tieteistarina perheestä, jonka adoptoidun kiinalaistyttären seuraksi ja opastajaksi hankittu androidirobotti Yang äkkiä lakkaa toimimasta.

Yangista löytyy salattu muistipankki, joka paljastaa androidista asioita, joista perhe ei tiedä mitään. Samalla selviää, ettei Yangia saada korjatuksi. Mutta kuinka kertoa suru-uutinen Mika-tyttärelle

Alexander Weinsteinin novelliin perustuva elokuva on verkkainen ja hienovarainen tutkielma muistoista, menetyksestä, surusta ja kuolemasta tulevaisuuden maailmassa, jossa on androidirobotteja ja klooneja.

Kogonadan käsikirjoituksen ja ohjauksen hienovaraisuus toteutuu etenkin tavassa, jolla tulevaisuuden maailma on luotu. Siinä ei korosteta mitään, eikä briljeerata teknologian saavutuksilla. Enemmänkin kysytään, hieman Blade Runner -elokuvan tapaan, mikä lasketaan ihmisyydeksi ja missä määrin pitkälle kehitetyt robotit ja kloonit enää eroavat ihmisistä. Ja onko ihmisillä kykyä tai oikeutta surra niiden poismenoa.

Samanlainen eleettömyys toteutuu myös perheen vanhempia esittävien Colin Farrellin ja Jodie Turner-Smithin roolitöissä sekä elokuvan lavastuksessa.