Rauhanmies pysyi itselleen uskollisena loppuun asti, ja meillä on häneltä opittavaa
Majander jatkaa
Louhelan kirja hakee vastausta kysymykseen, miten 36-vuotias perheenisä pystyi luopumaan kaikesta: ”Elämästäsi, rakkaastasi ja ennen kaikkea lapsistasi.”
Silti lukemiseen jäi tarttumatta, kunnes syksy kypsytti minut valmiiksi kirjalle. Kyse on Liisa Louhelan toisesta aikuisten romaanista. Sitä varten hän on tehnyt taustatöitä sekä arkistoissa että paneutumalla Erno Paasilinnan tietokirjaan Rohkeus (1998).
Louhela on tutustunut sekä Arndt Pekuriseen että rauhanaatteeseen niin tarkoin, että omassa biofiktiivisessä teoksessaan sinuttelee Arndtia:
Kirje on äidiltäsi. Vuosia sitten tekemäsi valinta jättää menemättä kutsuntoihin kummittelee sinulle sen riveillä. Äiti huolehtii, mitä seuraa, jos joudut poliisien kynsiin. Hän anoo sinua miettimään ratkaisuasi vielä, mutta sitä et tee. Päätös, joka kerran tuntui mullistavan maailmasi, on muuttunut osaksi sinua. Armeijaan et menisi, tappamaan et opettelisi, sellainen ei olisi sinun tiesi. Olet päättänyt elää kuten Tolstoi neuvoi: et ihmisen lain, vaan Kristuksen lain mukaan. Olet valinnut uskoa siihen, että nykyisen väkivaltaisen ja itsekkään elämänjärjestyksen tilalle luodaan vielä joku päivä uusi veljessopuun ja järjelliseen elämänymmärrykseen perustuva järjestys. Ja sinä aiot olla osa tuota muutosta, osa uutta ihmiskuntaa, hyvyyteen pyrkivää lajia, jonka Tolstoi näki olevan tulossa.
Kirja alkaa vierailukuvauksella Hirvensalmelle 2023. Siellä asuu vaimonsa kanssa Arndtin lähes 90-vuotias poika, jonka Louhela huomaa muistuttavan kovasti valokuvasta tuttua isäänsä. Kirjailija oli jo lapsena kuullut omalta isoisältään Arndtista ja nähnyt kirjahyllyssä Erno Paasilinnan teoksen ROHKEUS – Arndt Pekurisen elämä ja teloitus.
Romaani on jaettu kolmeen osaan: I alkaa vuodesta 1927, II eletään vuotta 1939, III vie vuoteen 1941.
Lopuksi palataan Hirvensalmelle ja vuoteen 2023. Arndtin poika Jussi pohtii isän kaipuutaan ja omissa ratkaisuissaan on kapinoinut isäänsä vastaan. Hänestä ei tullut rauhan miestä, vaan asepalveluksessa edennyt ylikersantti.
Jukka Ahtela (Kulttuuritoimitus. fi) antaa kirjalle viisi tähteä ja tiivistää:
Liisa Louhelan teos ei ole varsinaisesti Pekurisen elämänkerta, vaikka se seuraa tarkasti kohteensa elämänvaiheita. Tapahtumien kuvaus keskittyy Pekurisen tärkeisiin elämänvaiheisiin: Kotkassa tehtyyn päätökseen kieltäytyä totaalisesti aseista, ajautumiseen rauhanliikkeeseen Helsingissä sekä joutumiseen kansalliseksi silmätikuksi ja lopulta traagisiin loppuvaiheisiin jatkosodan alussa.
Suositussa kirjablogissa Kirsi myöntää, ettei tiennyt ennen teoksen lukemista mitään Arndt Pekurisesta ja että sinä-muoto vierastutti ensi alkuun.
Muoto tuo etäisyyttä, mutta toisaalta myös intiimiyttä. Lukiessa Arndt alkaa tuntua läheiseltä, aivan kuin hän olisi joku tuttu, jolle tekisi mieli sanoa, että kuuntele nyt, hyvä mies, tuota Otto-veljeäsi ja valitse helpompi ja vähemmän vaarallinen tie.
--
Mies joka kantoi aurinkoa sylissään -romaani toimi erinomaisena historiakatsauksena. Arndt Pekurisesta on muun muassa kirjoitettu elämäkerta, näytelmä ja tehty dokumenttielokuva. Liisa Louhelan kirja paneutui aseistakieltäytymiseen ja Arndt Pekurisen henkilöhahmoon tavalla, joka upposi minuun. Ehdottomasti voi sanoa, että tämä romaani avarsi maailmankuvaani.
Kirja avasi minullekin näkymiä paitsi 1920-luvun köyhiin suomalaisiin myös omaan 1940-luvun lapsuuteeni ja sodassa aivovamman saaneen isäni moniin sodanvastaisiin puheisiin. Aloin nähdä kirjassa kuvattuja ahtaita asuntoja ja ihmisiä kuvajaisina niistä ympäristöistä, joissa elin ensimmäiset kymmenen vuotta. Mutta jälleenrakennusaika tarkoitti kohennusta meidänkin perheelle. Toisin kävi Arndtin vaimolle, tyttärelle ja pojalle. He jatkoivat ilman isää elämäänsä äärimmäisen niukoissa oloissa.
Kirjan kaunis nimi vaivaa yhä mieltä. Kuva miehestä joka kantoi aurinkoa sylissään ei ota avautuakseen. Ehkä on kyse niin polttavasta päätöksestä, että se kärventää ihmisen, kuten väkivallasta kieltäytyneen Arndt Pekurisen.
Kiitos Liisa Louhelalle kirjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti