Kuva: © Stephanie Branchu / Angel Distribution A/S
Areenasta on jo poistunut elokuva, josta yhä löytyy tämä luonnehdinta:
12-vuotiaan Dalvan elämä mullistuu, kun eräänä päivänä poliisit rynnäköivät sisälle ja vievät hänet koulukotiin. Rakas isä paljastuukin hirviöksi ja Dalvan on aloitettava lapsuus uudelleen. Cannesissa palkittu elokuva. Pääosissa: Zelda Samson, Alexis Manenti ja Fanta Guirassy. Ohjaus: Emmanuelle Nicot. (Ranska 2022)
Onneksi tallensin sen, kun se oli nähtävissä viikon verran helmikuussa. Teatterilevitykseen Dalva ei näet päässyt Suomessa lainkaan. Eilen istua tapitin leffan ja sain miettimisen aiheita. Samalla huomaan, kuinka erään tietyn kirjan lukeminen lykkääntyy lykkääntymistään.
Oli hämmentävää nähdä 12-vuotias vietteleväksi pukeutuneena. Sellaiseksi isä oli opastanut tyttärensä. Avioerossa oli sovittu yhteishuoltajuudesta, mutta isä ottikin ja kaappasi 6-vuotiaan tyttärensä ensi tapaamisella. Äiti ei ollut sen koomin nähnyt lastaan, joka luuli äidin jättäneen perheensä. Niin isä oli uskotellut. Tyttö ei myöskään päässyt kouluun, vaan isä opetti häntä kotona. Muutettiin usein paikasta toiseen, kunnes lopulta naapurit havahtuivat tekemään huoli-ilmoituksen tytöstä isänsä huomassa.
Täysin isäänsä kiinnittynyt lapsi raivosi suostumatta mihinkään puheisiin kenenkään kanssa, kun poliisit olivat vieneet isä. Koulukodin ohjaajat olivat lapsen kanssa pitkään pulassa. Huonekaveriksi Dalvalle järjestyy kookas, musta ja ronskipuheinen Samia. Rankkojen kokemusten muovaama Samia onkin se, joka ensimmäiseksi huomaa, miten säikähtäneen Dalvan saa raottamaan kuortaan. Tupakansavua ovenrakoon puhaltamalla Samia erehdyttää Dalvaa luulemaan savua tulipaloksi ja tämä puhuu Samian kanssa. Kaappi oli ennenkin ollut lapsen turvapaikka.
Häkellyttävää oli myös nähdä muita koulukodin lapsia pihalla leikkimässä, sillä Dalva ei ollut tottunut lapsiin eikä leikkeihin. Hänet kuitenkin otettiin piiriin mukaan, samoin Samia. Pojat kiinnostuivat nätistä tytöstä, joka oli herkkä keimailemaan.
Äkkiarvaamatta tilanteet koulukodissa heilahtelevat Dalvalle niin ylivoimaisiksi, ettei hän pysty syömään tai hänen on juostava päättömästi karkuun. Hädin tuskin ohjaaja ehtii pelastamaan tytön joutumasta auton kolhaisemaksi.
Kiihkeää vastarintaa Dalva tekee myös silloin, kun puhutaan äidistä. Pikku hiljaa lapsi suostuu siihen, että äiti tulee koulukotiin tapaamaan tytärtään. Käsi koskettaa toista. Ja katsoja tajuaa kosketuksen valtavuuden.
Tiukalle ottaa myös luopuminen isälle rakkaasta femme fatale -hahmosta värjättyine hiuksineen. Muodonmuutoksessa auttaa sekä ohjaaja että kämppäkaveri Samia, jolta Dalva kuulee suorasukaisimmat kommentit. Ne kirkastuvat Dalvan mielessä oivalluksiksi ja välittyvät myös elokuvan katsojalle, kiitos taitavan ohjaajan.
Huostaanotto koulukotiin jää lyhyeksi vaiheeksi Dalvan elämässä, kun luottamus äitiin vahvistuu. Dalva kysyy äidiltään, mitä työtä tämä tekee. Entä onko äidillä muita lapsia. Äiti kertoo olevansa toistaiseksi tarjoilija, mutta aloittaa syksyllä lähihoitajaopinnot. Dalva kuulee myös, että hänellä on parivuotias pikkuveli. Äiti ei ole naimissa, mutta hänen kumppaninsa ja pikkupojan isä asuu perheensä kanssa. Siihen perheeseen Dalvakin kuuluu.
Tarina päättyy oikeudenistuntoon, johon Dalva saapuu yhdessä äitinsä ja asianajan kanssa. Nolo isä ohjataan syytetyn paikalle lasin taakse. Hän nostaa katseensa ja näkee entisen vaimonsa yhdessä tyttären kanssa. Tytär näyttää siltä kuin kuka tahansa 12-vuotias, hän ei asullaan enää julista olevansa pedofiilin uhri.
Elokuva päättyy hetkeen, jolloin kaappausvyyhtiä aletaan selvittää ja isä tuomitaan.
Puolitoistatuntinen elokuva tarjosi pätevän tulkinnan kipeästä aiheesta. Ihmettelen taas kuten äskettäin näkemässäni irlantilaisleffassa, kuinka lapsi pystyy näyttelemään ikäistään hahmoa perin juurin uskottavasti. Aikuisten rooleissakin esiintyy taitavia tekijöitä. Eipä ole suotta palkittu tätäkään elokuvaa.
