Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seita Vuorela. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Seita Vuorela. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. helmikuuta 2017

Seita Vuorelan Lumessa on taikaa

Seita Vuorelan romaani Lumi ilmestyi Vilja-Tuulia Huotarisen viimeistelemänä 2016 ja päätyi Finlandia- palkintoehdokkaaksi. Kansi on Terhi Ekebomin luomus. Kirjailija itse menehtyi saman vuoden huhtikuussa. Suren muiden mukana ja mietin voimien ehtymistä kesken isoa, merkityksellistä työtä. Pohdin myös ystävyyden ulottuvuuksia ja kiitän Vilja-Tuuliaa siitä, että lukijana minäkin voin nyt olla osallisena ystävysten työn hedelmistä.

Ostin kirjasta e-version. Jo ennen prologia löytyy lista lukuisista lunta merkitsevistä ilmauksista: ajolumi, hanki, hankiainen, hiutale, neulanen, kide, huove, höty, huurre, härmä, kuura, hyöty, hitva, hile, kinos, kohva, kuurankukka, loska, iljanne, nietos, nuoska, suojalumi, suvilumi, rääpäkkä, mätälumi, pakkaslumi, takkala, polanne, puuteri, riite, riide, kerte, kohma, kahma, hyyde, räntä, sohjo, tiera, tilsa, paakku, tykkilumi, tykkylumi, vesihyhmä, viti, nattura, utukka, höykkälumi, vuotos, aito, latu, kieppi, pyry, tuisku, uuttu, akanpallo...    ...barf, yakh..

Viikonlopun lumisten mökkipäivien jälkeen solahdin pohjoisen ihmisille ominaiseen tapaan lumen maailmaan. Niinpä nyt on helppo muistella sekä kirjaa että lumitöitä puhtoisessa metsämaisemassa. Kumpikin säväyttää yhä. 

Heti ensi sivusta kerronta vei mukanaan. Prologista selviää, että on vuosi 2010. Erään kuvan myötä palataan aikaan vuonna 1994 ja Kaspianmeren rannalle uudenvuoden juhlaan. Siellä kaksi aikuisten lähes huomaamatta 15-vuotiaiksi varttunutta lasta seuraa tuttuun tapaan kurkia, joutsenia ja ympäriinsä leijailevia valkeita sulkia. Toinen kuvittelee, että lintujen silmiin katsomalla näkisi toiseen maahan, pohjoiseen, kuin peilikuvaan. Valokuvan  kääntöpuolelle tuli kirjoitetuksi kummankin nimet, Sebadeh ja Siamak. Tähän päättyi huoleton lapsuus. Seuraavina vuosina Iranin maassa kaikki tuntevat olevansa vankeja, monia kidutetaan, useat teloitetaan.

Lukutoukan kulttuuriblogissaan Krista pitää Vuorelan Lumi-romaania viime vuoden suurimpana nuortenkirjana muun muassa siksi, että Lumen aihe on tavattoman ajankohtainen ja juuri tähän päivään sopiva. Siamak yrittää välillä lähestulkoon epätoivoisen kovasti sopeutua Suomeen, sopeutua Pohjoisen maan itäiseen lähiöön, sen ihmisten ja tapojen sekaan. Vaikka hänet on nimetty setänsä mukaan joka kuoli Iranissa sankarina, on Siamakille Suomi, Pohjoinen maa, ainoa koti. Se paikka jonne hän kuuluu - ja jonne sopeutuakseen hän yrittää hävittää persialaiset juurensa. Sitten kaikki muuttuu. Perheeseen muuttaa Iranista paennut lapsuudenystävä Atisha ja Siamakin muistot saavat ikään kuin tulta alleen.

Romaani pohjaa pakolaisina Suomeen saapuneiden iranilaisten kokemuksiin ja tunteisiin. Esitetyn todellisuuden lomaan limittyy Atishan kertomana satu Lumikuningattaresta, jossa omaperäisellä tavalla ilmenee koettelemuksia kuin kaikuina tosielämästä. Lumikuningattaren lähes kuoliaaksi jäädyttämä poika herää kuitenkin eloon, kun tyttö löytää pojan ajoissa ja sydämensä lämmöllä sulattaa jään. Nuorten ratkaisut ovat sadussakin etualalla, vaikka aikuisiakaan ei täysin sivuuteta.

Satu katkaisee Itäisen lähiön tapahtumien kuvauksen niin, että kaiken kerronnan ylle tuntuu satelevan taianomaisia lumihiutaleita. Nautin suuresti satujaksoista, sillä niistä löytyi lohdullisia vihjeitä tulevasta. Hurjat tapahtumat kotibileissä muodostavat tarinan käännekohdan. Käy kirkkaasti limi, kuinka etäällä suomalaisnuoret ovat kaikesta siitä, mikä liittyy iranilaiseen kulttuuriin. Melkeinpä henkeä haukkoen luin, mitä tuleman piti. Iranilaisuuttaan häivittänyt Siamak tajuaa hänkin oman erityislaatuisuutensa ja myöntyy muistamaan lähtökohtiaan. Hän katuu, ettei ollut suostunut lainkaan kuuntelemaan Atishaa, joka olisi välttämättä tarvinnut opastajaa selviytyäkseen suomalaisten parissa niinkin vaivalloisessa tilanteessa kuin bileissä.

Aivan ihmeellisiä ovat ne nuorten ratkaisut, joilla yritetään pelastaa karkumatkalle kohti Irania lähtenyt Atisha. Viimeisiä sivuja lukiessa muistuivat mieleen nuoruusajat, jolloin lähes tukka pystyssä elin mukana kirjojen juonen käänteissä. Sellaisen eron huomaan, ettei ennen vanhaan nuorten kirjoissa ilmennyt mitään seksiin viittaavaa, sikäli kuin muistan oikein. Lumessa seksiä ei väistellä. Se on läsnä paitsi 15-vuotiaiden rakkaudessa myös todellisena uhkana. Lukija joutuu pohtimaan esimerkiksi sitä, miksi yksi pojista elää siinä luulossa, että voi ottaa tytön kuin tytön. Uskoisin, että paljon pohdittavaa riittää vaikkapa puolustautumiskeinoista ja nuorten traumoista kammottavien vankilakokemusten jälkeen Iranin tapaisissa maissa.

Loppuratkaisukin jää siinä määrin avoimeksi, että lukijoille jää tilaa sepittää itse, mitä rajan yli vaivihkaa hiihtäneille nuorille tapahtuu. Olisiko kirjailija itse jättänyt sen kertomatta? Kenties hän olisi solminut langat yhteen ja ratkaissut, missä nuorten elämä jatkuu. Teoksen viimeistellyt ystävä tuntuu tältäkin osin tyytyneen niihin kirjailijan kaavailuihin, joista on ehditty puhua. Hyvä niin.

Suosittelen lämpimästi Lumen lukemista vaikkapa tyttärelleni, joka miehensä kanssa lähtee elokuussa Iraniin ja osallistuu siellä Suomessa työskennelleen miehen kutsusta tämän hääjuhlallisuuksiin. Onnea matkaan!