Kerran vielä Turkkia

Kappadokiassa matkalla dervissien tanssiesitykseen viivähdettiin tovi Kyyhkyslaaksossa. Lintuja lehahteli sinne tänne, pyrähti välillä lakkaansa ja palasi taas nokkimaan niille tarjottuja jyviä. Linnut siivittivät paholaisen silmää torjuvaa kauppaa. Vastamyrkyksi oli tarjolla helakoita sinisiä amuletteja. Minäkin sellaisia lopulta ostin viisin kappalein, tosin ihan eri puodista enkä yhtäkään itselleni.

Maaginen tunnelma tihentyi, kun päästiin paikkaan, jossa dervissit puolisen tuntia esittivät meille turisteille tanssiaan. Siellä ei sopinut kuvata eikä puhua esityksen alettua. Nyt netti tarjosi apua kuvan puutteeseen.

Mustakaapusia soittajia huopatötteröt päässä saapui hitaasti huojuvana rivinä areenan reunalle. Katsomo hiljeni. Rumpu alkoi kumista, jokin kielisoitin ja puhallin säesti. Seurasi uusi harras joukko mustakaapuisia ja huopahattuisia. He kumarsivat vuoroparein toisilleen, samoin areenan laidalla punaisena hohtavalle tulelle. Lopulta viisi miestä riisui päällyskaapunsa, joukon johtaja piti sen yllään. Valkoasuinen pyörähtely pääsi vauhtiin. Tanssijan oikea käsi kohoaa kohti taivasta, vasen viittoo maahan päin. Kyse on elämän ja kuoleman välisestä tilasta, jossa tanssin huormiossa voi löytyä kosketus Jumalaan. (Ks. myös http://fi.wikipedia.org/wiki/Islamin_suuntaukset; http://natgeo.fi/kansat-ja-kulttuurit/tavat/miksi-dervissin-oikea-kammen-osoittaa-ylospain)

Aivan eri henkinen tilaisuus oli turkkilainen ilta, josta en paljoa odottanut. Mutta ilokseni yllätyin niin kuin moni muu meidän porukasta. Musiikki raikasi, kansantanssit tempaisivat katsojat taputtamaan tahtia ja jopa osallistumaan vinhaan menoon. Tanssijat poimivat muutamia yleisöstä mukaansa, mikä nostatti tunnelmaa kummasti. Lopulta löysin itsenikin villisti tanssimassa jossakin lattian laitamilla...

Paras makupala seurasi, kun yleisö oli hiukan rauhoittunut ja istui taas pöydissään. Salaperäisen musiikin soidessa yläilmoista laskeutui läpinäkyvä hissi, jossa käsiään ojenteli lumoava kaunotar. Ja minulla ei ollut minkäänlaista kameraa mukana! No, netistä löysin kohtalaisen kuvan korvaamaan puutetta.

Innokaasti esitystä seurannut yleisö sai kokea vatsatanssin sulokkuuden. Tietysti miehet innostuivat näkemästään naisiakin enemmän. Yksi ja toinen papparainen pyyhälsi osoittamaan ihastustaan pujottamalla seteleitä tanssijan olkaimien alle. Parasta oli humoristisuus, jolla tanssija lopullisesti voitti yleisön suosion. Hän näet kutsui kuusi seitsemän miestä esiintymisareenalle ja opetti kullekin erikseen yhden omista tanssiliikkeistään. Miehen piti saman tien toistaa liike. Voi sitä hyväntahtoisen naurun määrää, joka yleisöstä ja miehistä itsestäänkin irtosi! Niinpä hotelliin palasi rentoutuneen hilpeä joukko.

Viikko Turkissa oli kallistumassa lopuilleen, kun bussi starttasi nokka kohti Antalyaa. Siellä päästiin taas nauttimaan mukavasta helteestä miltei aamusta alkaen. Kappadokian korkeuksissa etenkin yöt olivat kylmiä, vaikka päivisin lämpö kohosi jopa 22 asteeseen. Viimeinen matkakuva on Lumiaan tarttunut näkymä Antalyan satama-altaasta korkealta rantatöyräältä katsottuna. Alas satamaan ja vanhaan kaupunkiin pääsee hissillä. Sen kehikon nurkalta tähtäilin puhelimen kameralla. Aika hyvä tuli, eikös vaan.

Tässä ja tässä vielä pari linkkiä YouTube -tanssivideoihin sekä yksi jännä julkaisu kuumailmapallolla leijailusta Kappadokian uniikkien maisemien yllä. Semmoinen reissu olisi ollut tarjolla 150 euron hintaisena, mutten sille lähtenyt. Vain neljä porukasta osallistui, paleli hyvin varhaisessa aamukylmässä, mutta nautti näkemästään.

Kertokoon kukkakuva hyväksi lopuksi, että matka Turkkiin onnistui. Koko viikon sai nauttia upeista nähtävyyksistä ja jopa aurinkoisesta säästä, mitä lähtiessä kovasti kaipasin. Hyvillä mielin asetun nyt  mönkimään läpi pimeän ajan ja odottamaan kevättä. Lopulta odotus palkitaan, kun omat kukat mökillä taas kukkivat.