Hyvästit Mobergille

Vilhelm Mobergin Utvandrarserien-sarjan jälkeen tuntui tarpeelliselta lukea häneltä vielä vuonna 1963 ilmestynyt Din stund på jorden -romaani, sillä kirjat liittyvät toisiinsa. Turun kaupunginkirjastosta lainasin nuhjuiseksi monien lukijoiden käsissä kuluneen eksemplaarin vuoden 1981 painoksesta. Siitä ei löytynyt kansikuvaa netistä, joten puhelimen kameralla syntyi oheinen otos, nuhjuinen sekin.

Moberg oli tuntenut itsensä lopen väsyneeksi yli kymmenvuotisen suururakan jälkeen, kuten käy ilmi Philip Holmesin teoksesta Vilhelm Moberg. En introduktion till hans författarskap (2001). Siitä on myös tämä lainaus:

Jag hade inte kunnat skriva något på ett halvår och så började jag helt plötsligt en söndag och skrev ett helt kapitel. Jag hade ett par veckor tidigare börjat tänka på min döde bror. Min bror dog när jag bara var elva år. [...] Och så, efter alla dessa år, var det som om min bror kom tillbaka till mig. Jag hade svårt att sova på nätterna, låg och tänkte på honom, på att han nu var glömd av alla andra människor på jorden.

Romaania pidetään jatkona Maastamuuttajat-sarjalle. Suursarjan henkilöhahmoille löytyy esikuvia Mobergin lapsuusperheestä ja kotiseudun ihmisistä.  Din stund på jorden -romaanin minäkertojassa Albert Carlssonissa on mielestäni paljon Mobergia itseään, mutta jotkut muut ovat nähneet hänessä Robertia, joka Maastamuuttajissa on unelmiensa vietävissä, ja Kristinaa, joka potee kodittomuutta. Carlsson on epäonnistunut liikemies Yhdysvalloissa, käy kolmesti entisessä kotimaassaan Ruotsissa, muttei enää löydä sitä paikkaa, jonka jätti taakseen.

Albert Carlson istuu 1960-luvun alussa hotellihuoneessaan Kaliforniassa ja pohdiskelee omaa elämäänsä. Ikkunasta kantautuu autoliikenteen päättymätön kohina. Toisen ikkunan takana huokuu Tyyni valtameri. Miehen mielessä meren kohina sekoittuu lapsuuskodin lähellä virranneen Bjurbackenin solinaan. Ääni johtaa ajatukset rakkaaseen isoveljeen Sigfridiin, jonka varhainen äkkikuolema on jäänyt arvoitukseksi. Isoveli oli toistanut, että elämästä on pidettävä huoli, sillä ”din stund på jorden” on juuri se hetki, jolloin itse kukin on elossa. Se hetki ei toistu.

Carlson tulee romaanissa kertoneeksi paitsi lapsuudestaan myös vaiheistaan USAssa. Hän on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäinen avioliitto toi vaurautta, mutta ahdisti kuin vankilaan. Kun vaimo osoitti suoraan halveksuntansa, mies lähti. Poikiaan hän ei enää tapaa, mikä on yhtenä aiheena kipeään suruun. Toinen avioliitto päättyi yhteisestä sopimuksesta niin, että entiset puolisot säilyvät toisilleen kirjeitä kirjoittavina ystävinä.

Pitkäaikaisena asukkaana Laguna Beachin Eden Hotellissa Carlson elelee yksikseen. Hän aterioi lähikuppiloissa. Niiden omistajista muovautuu tuttavuuksia, joiden kanssa voi päivittäin jutella. Lehtiä hän ostaa määräpaikoista, lukee ja pohtii tapahtumia lehtimyyjien kanssa. Eletään vaarallisia aikoja, sillä Kuuban kriisi uhkaa laajeta ydinsodaksi. Maakin järisee, liikuttelee huoneessa tuoleja, muttei etene uhkausta pidemmälle. Yötaivaalla jyrisee jättiläismäinen armeijan kuljetuskone. Se viestii siitä maailmanlopusta, jolla suurvallat ovat hävittämässä kaiken elollisen. Onko SE niiden hetki maan päällä?

Carlson tekee tilinpäätöstä epäonnisen appelsiinien viljelybisneksen käytyä mahdottomaksi. Tuli kylmä kevät, pakaset purivat. Lumi viimeisteli tuhon. Sato oli mennyttä, jolloin miehen kaunis yritys kaatui. Loppulaskut tuottavat murheellisen päätelmän: ehkä olisi pakko muuttaa vielä Eden Hotelliakin halvempaan ympäristöön. Pienen pieni rako avautuu pelastukseksi, jos mies suostuu ryhtymään tutuksi tulleelle kiinteistönvälittäjärouvalle kirjanpitäjäksi. Näin hän voisi hankkia sopivasti juuri sen verran lisätuloja, että selviäisi muuttamatta. Lukija pohtii yhdessä Carlsonin kanssa, voisiko sittenkään suostua, sillä ensimmäinen vaimo loukkasi aikoinaan pahasti sylkäisemällä suustaan:"Senkin pahainen kirjanpitäjä!" Mies nimittäin hoiti vaimon isän ison firman tilejä.

Vinoa hymyäkin olin aistivinani asetelmasta, sillä kyseinen kiinteistönvälittäjä puhuu auliisti aviomiehestään, joka aina vain on kiinni töissään Montanassa, vaikka lupaa tulla käymään. Kaikki naapurit tietävät, ettei mitään aviomiestä ole. Onko rouvalla erityisiä tavoitteita hommata Carlson kirjanpitäjäkseen? Odottaako miestä uusi vankila? Siinäkö olisivat hänen viimeiset hetkensä maan pinnalla?

Romaanissa esiintyy erikoislaatuisia henkilöhahmoja, oudoimpana tanskalaiseksi mainittu Jesus-Jensen saarnaamassa keskellä katua autoliikennettä vastaan. Loppuvaiheessa Jensen katoaa. Vain Carlson on kuunnellut miestä niin tarkkaan, että osaa ounastella, minne tämä on mennyt. Myös Sigfridin äkkikuolemalle saadaan selitys kuin vahingossa Carlsonin viimeisellä käynnillä kotimaassa. Taitavana kertojana Moberg on ripotellut asiasta vähäisiä tiedonmuruja sopivin kohdin. Paljastus tulee vasta, kun melankolisen tarinan kaari on kypsä. Silloin tulee kerrotuksi sekin, että viimeisellä käynnillään Ruotsissa Carlson on ensi kertaa tavoittanut kosketuksen isäänsä. Tämä teki kuolemaa ja halusi sopia ainoan yhä elossa olevan poikansa kanssa. Aikoinaan oli tehty ja sanottu pahasti Sigfridin lähtiessä maailmalle. Hän ei ehtinyt alkua pidemmälle, ennen kuin palasi takaisin kotiin kuolemansairaana. Saman kohtalon kokee Robert Utvandrar-sarjan Nybyggarna-osassa. Tilinpäätöksiä nämäkin.

Näin romaaniaihelmat kietoutuvat toisiinsa. Kun kaikki on sanottu ja sovittu, laskeudutaan hidastellen meren rannalle. Sinne Carlson jää kävelemään laskuveden paljastamalle hiekalle. Ja pian nousuvesi saapuu peittelemään askelten jäljet...