Hyvästit Mobergille

Vilhelm Mobergin Utvandrarserien-sarjan jälkeen tuntui tarpeelliselta lukea häneltä vielä vuonna 1963 ilmestynyt Din stund på jorden -romaani, sillä kirjat liittyvät toisiinsa. Turun kaupunginkirjastosta lainasin nuhjuiseksi monien lukijoiden käsissä kuluneen eksemplaarin vuoden 1981 painoksesta. Siitä ei löytynyt kansikuvaa netistä, joten puhelimen kameralla syntyi oheinen otos, nuhjuinen sekin.

Moberg oli tuntenut itsensä lopen väsyneeksi yli kymmenvuotisen suururakan jälkeen, kuten käy ilmi Philip Holmesin teoksesta Vilhelm Moberg. En introduktion till hans författarskap (2001). Siitä on myös tämä lainaus:

Jag hade inte kunnat skriva något på ett halvår och så började jag helt plötsligt en söndag och skrev ett helt kapitel. Jag hade ett par veckor tidigare börjat tänka på min döde bror. Min bror dog när jag bara var elva år. [...] Och så, efter alla dessa år, var det som om min bror kom tillbaka till mig. Jag hade svårt att sova på nätterna, låg och tänkte på honom, på att han nu var glömd av alla andra människor på jorden.

Romaania pidetään jatkona Maastamuuttajat-sarjalle. Suursarjan henkilöhahmoille löytyy esikuvia Mobergin lapsuusperheestä ja kotiseudun ihmisistä.  Din stund på jorden -romaanin minäkertojassa Albert Carlssonissa on mielestäni paljon Mobergia itseään, mutta jotkut muut ovat nähneet hänessä Robertia, joka Maastamuuttajissa on unelmiensa vietävissä, ja Kristinaa, joka potee kodittomuutta. Carlsson on epäonnistunut liikemies Yhdysvalloissa, käy kolmesti entisessä kotimaassaan Ruotsissa, muttei enää löydä sitä paikkaa, jonka jätti taakseen.

Albert Carlson istuu 1960-luvun alussa hotellihuoneessaan Kaliforniassa ja pohdiskelee omaa elämäänsä. Ikkunasta kantautuu autoliikenteen päättymätön kohina. Toisen ikkunan takana huokuu Tyyni valtameri. Miehen mielessä meren kohina sekoittuu lapsuuskodin lähellä virranneen Bjurbackenin solinaan. Ääni johtaa ajatukset rakkaaseen isoveljeen Sigfridiin, jonka varhainen äkkikuolema on jäänyt arvoitukseksi. Isoveli oli toistanut, että elämästä on pidettävä huoli, sillä ”din stund på jorden” on juuri se hetki, jolloin itse kukin on elossa. Se hetki ei toistu.

Carlson tulee romaanissa kertoneeksi paitsi lapsuudestaan myös vaiheistaan USAssa. Hän on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäinen avioliitto toi vaurautta, mutta ahdisti kuin vankilaan. Kun vaimo osoitti suoraan halveksuntansa, mies lähti. Poikiaan hän ei enää tapaa, mikä on yhtenä aiheena kipeään suruun. Toinen avioliitto päättyi yhteisestä sopimuksesta niin, että entiset puolisot säilyvät toisilleen kirjeitä kirjoittavina ystävinä.

Pitkäaikaisena asukkaana Laguna Beachin Eden Hotellissa Carlson elelee yksikseen. Hän aterioi lähikuppiloissa. Niiden omistajista muovautuu tuttavuuksia, joiden kanssa voi päivittäin jutella. Lehtiä hän ostaa määräpaikoista, lukee ja pohtii tapahtumia lehtimyyjien kanssa. Eletään vaarallisia aikoja, sillä Kuuban kriisi uhkaa laajeta ydinsodaksi. Maakin järisee, liikuttelee huoneessa tuoleja, muttei etene uhkausta pidemmälle. Yötaivaalla jyrisee jättiläismäinen armeijan kuljetuskone. Se viestii siitä maailmanlopusta, jolla suurvallat ovat hävittämässä kaiken elollisen. Onko SE niiden hetki maan päällä?

Carlson tekee tilinpäätöstä epäonnisen appelsiinien viljelybisneksen käytyä mahdottomaksi. Tuli kylmä kevät, pakaset purivat. Lumi viimeisteli tuhon. Sato oli mennyttä, jolloin miehen kaunis yritys kaatui. Loppulaskut tuottavat murheellisen päätelmän: ehkä olisi pakko muuttaa vielä Eden Hotelliakin halvempaan ympäristöön. Pienen pieni rako avautuu pelastukseksi, jos mies suostuu ryhtymään tutuksi tulleelle kiinteistönvälittäjärouvalle kirjanpitäjäksi. Näin hän voisi hankkia sopivasti juuri sen verran lisätuloja, että selviäisi muuttamatta. Lukija pohtii yhdessä Carlsonin kanssa, voisiko sittenkään suostua, sillä ensimmäinen vaimo loukkasi aikoinaan pahasti sylkäisemällä suustaan:"Senkin pahainen kirjanpitäjä!" Mies nimittäin hoiti vaimon isän ison firman tilejä.

Vinoa hymyäkin olin aistivinani asetelmasta, sillä kyseinen kiinteistönvälittäjä puhuu auliisti aviomiehestään, joka aina vain on kiinni töissään Montanassa, vaikka lupaa tulla käymään. Kaikki naapurit tietävät, ettei mitään aviomiestä ole. Onko rouvalla erityisiä tavoitteita hommata Carlson kirjanpitäjäkseen? Odottaako miestä uusi vankila? Siinäkö olisivat hänen viimeiset hetkensä maan pinnalla?

Romaanissa esiintyy erikoislaatuisia henkilöhahmoja, oudoimpana tanskalaiseksi mainittu Jesus-Jensen saarnaamassa keskellä katua autoliikennettä vastaan. Loppuvaiheessa Jensen katoaa. Vain Carlson on kuunnellut miestä niin tarkkaan, että osaa ounastella, minne tämä on mennyt. Myös Sigfridin äkkikuolemalle saadaan selitys kuin vahingossa Carlsonin viimeisellä käynnillä kotimaassa. Taitavana kertojana Moberg on ripotellut asiasta vähäisiä tiedonmuruja sopivin kohdin. Paljastus tulee vasta, kun melankolisen tarinan kaari on kypsä. Silloin tulee kerrotuksi sekin, että viimeisellä käynnillään Ruotsissa Carlson on ensi kertaa tavoittanut kosketuksen isäänsä. Tämä teki kuolemaa ja halusi sopia ainoan yhä elossa olevan poikansa kanssa. Aikoinaan oli tehty ja sanottu pahasti Sigfridin lähtiessä maailmalle. Hän ei ehtinyt alkua pidemmälle, ennen kuin palasi takaisin kotiin kuolemansairaana. Saman kohtalon kokee Robert Utvandrar-sarjan Nybyggarna-osassa. Tilinpäätöksiä nämäkin.

Näin romaaniaihelmat kietoutuvat toisiinsa. Kun kaikki on sanottu ja sovittu, laskeudutaan hidastellen meren rannalle. Sinne Carlson jää kävelemään laskuveden paljastamalle hiekalle. Ja pian nousuvesi saapuu peittelemään askelten jäljet...

Vilhelm Mobergin Nybyggarna äänikirjana

Vilhelm Mobergin Maastamuuttajat-romaanisarjan kolmas osa on nimeltään Nybyggarna (1956). Bonnier Audio -äänikirjaksi sen on lukenut Per Sjöstrand. Minä puolestani ostin julkaisun, kun se maaliskuun alussa ilmaantui tarjouksena sähköpostiini. Tällä tavoin sain peräti 11,5 tuntia ruotsia kuunneltavakseni, mikä tuntui oikein sopivalta ruotsin taitojaan vaalivan vinkkelistä. Vaikka dramaattisesti luettua tarinaa kuuntelin mielikseni, ihan kaikkea en kuullut, sillä sohvalla luurit korvilla maaten torkahtelin aika ajoin. Vasta noustuani tuolille tarkkaavaisuus säilyi, kunnes oli aika pitää tauko.

Itse asiassa ihmettelen, kuinka on mahdollista, etten ole jo aikoja sitten lukenut tätä kuuluisaa teossarjaa suomennettuna saati alkukielellä. Nyt olen niin kiinni Karl Oskar Nilsonin, hänen vaimonsa Kristinan ja pikkuveli-Robertin tarinassa, että hain kirjastosta sarjan ensimmäisen osan nimeltä Utvandrarna (1949). Niteessä on sivuja 568. Seuraava osa Invandrna ilmestyi 1952 ja viimeinen, neljäs osa Sista brevet till Sverige 1959. Melko pian kaikki suomennettiin. Siispä askareet ruotsin kielen ja Mobergin parissa jatkuvat tiiviisti lähiviikkoina.

Mikä Mobergin kerronnassa nappaa lukijan kyytiinsä? Kuulen yhä korvissani Per Sjöstrandin vangitsevan äänen toisintona kirjailijan luomasta kaikkitietävästä kertojasta. Mikään itse tapahtumissa tai täyteläisissä henkilöhahmoissa ei herätä vastalauseita, niin asiantuntevalta tuntuu kuvaus suuresta muuttovirrasta, joka suuntautui Smoolannista Pohjois-Amerikan Minnesotaan 1800-luvun puolivälissä. Varmaotteisen kirjailijan keinoin kertoja keskittyy myös muuttajien sisäiseen elämään. Kertomus etenee selväpiirteisenä, siihen sisältyy lukijaa kiinnostavia täkyjä ja oheiskertomuksia.

Varsinkin Robertin ja hänen kaverinsa Arvidin lähtö Kalifornian kultakentille ja kaikki matkalla kärsityt koettelemukset kasvavat mittavaksi sivujuonteeksi. Kun Robert hampaansa ja terveytensä menettäneenä palaa yksin isoveljen tilalle mukanaan iso summa seteleitä, lukija aavistelee, ettei rahakaan taida olla ihan kohdallaan. Lempeä Kristina hoivaa Robertia, kun taas Karl Oskar vaivoin saa pidätellyksi kiukkua. Henkilöiden erilaisuus kirkastuu. Järkimies, itseensä luottava isoveli ei näe, ei kuule heikon pikkuveljen viestejä. Tämä ei suoraan kerro kokemuksistaan, mikä entisestään suututtaa Karl Oskaria. Kristina puolestaan osaa kuunnella, mutta tilanne kriisiytyy nopeasti. Robert pakenee, kuten hän on tehnyt monesti ennenkin. Lopulta hän lyyhistyy metsässä kirkasvetisen lähteen partaalle, juo ja juo, niin kuin olisi toivonut voivansa tehdä autiolla, kuumalla, kuivalla epätoivon vaelluksellaan kohti kultamaita. Arvid-ressukka, ystävä ja matkakumppani, kuolee matkalla. Paljon puhuvasti hänen isältä saatu perintökellonsa pysähtyy. Robert ottaa kellon talteen, hautaa ystävänsä ja jatkaa ajelehtimista päätymättä koskaan Kaliforniaan. Kun kello sittemmin löytyy Robertin tyynyn alta, Karl Oskar epäilee pahinta, mutta varmistuu, ettei Robert sentään ole tappanut kotipuolesta asti tuttua kaveriaan. Vihamielinen ympäristö nujersi eksyneet. Robert selviytyi miten kuten, Arvid menehtyi.

Vahva Karl Oskar on kaikkivoipa tilansa hallitsija. Hän rakentaa rakentamasta päästyään, viljelee, osallistuu kasvavan yhteisön hankkeisiin, muttei tunne vetoa pyydellä Jumalan siunausta. Kristiina on se, jonka sielu janoaa hengellistä ravintoa. Sitä hän saa, kun myrskyisenä yönä vaeltaja etsii perheen asumuksesta suojaa ja osoittautuu Ruotsista saapuneeksi papiksi. Ensimmäiseen yöpymiseen liittyy kauhukokemus, kuin ennustus, joka ei ainakaan vielä sarjan tässä osassa toteudu. Väkevästi Moberg näet lataa kohtauksen, jossa aamulla patjapussista heiniä takaisin latoon ravisteltaessa mukana putoaa isokokoinen kalkkarokäärme. Pariskunta on nukkunut heinissä lymynneen otuksen päällä! Vaivoin Karl Oskar saa sen tapetuksi ja laskee hännän renkaista käärmeen iäksi seitsemän vuotta. Ennusmerkki sekin?

Kristiina synnyttää lapsia niin tiheään, että uupuu. Hän ajautuu epäuskoon, kun Jumala ei olekaan kuullut hänen harrasta rukoustaan välttyä enemmiltä raskauksilta. Kristina tuntee olevansa hukassa, muttei tohdi luopua Jumalan tahdon mukaisesta avioelämästä. Siinä läheisyyden lisäksi Kristinan osana on tuottaa satoa kuin pelto viljaa. Uuden raskauden antaessa taas merkkejä äiti on nääntyä. Loppuvaiheessa synnytys käynnistyy ennen aikojaan, mistä seuraa lapsen menetys. Lähellä on sekin, että Kristina menehtyisi verenhukkaan. Koskettavia ovat ne pitkät sisäiset pohdiskelut, joita Kristina käy Kaikkivaltiaan kanssa. Vähin erin hänen uskonsa Jumalaan palaa. Koti-ikävä hellittää. Siinä auttaa, kun Ruotsista saatu omenansiemen juurtuu uuteen maaperään, kasvaa ja lopulta kukkii. Vaikka äkkinäinen halla tuhoaa ensimmäiset kukat, Kristina luottaa siihen, että ennen pitkää puusta saadaan maukasta satoa.

Teos kattaa kymmenvuotsijakson 1850 - 1860 Ruotsista Minnesotaan asettuvien siirtolaisten oloja. Monenlaista väkeä saapuu, ristiriitojakin syntyy, mutta ne eivät kirjassa paisu kovin isoiksi. Hiljaksiin väki asettuu uuteen ympäristöön, josta intiaanit ovat kaikonneet. Nilsonin perheessä alkaa tapahtua kielen vaihtuminen. Karl Oskarin äidinkieli harsuuntuu nopeammin kuin Kristinan. Yhä useammin Karl Oskar korvaa oman kielensä ilmaukset englannilla, minkä etenkin Kristina kuulee ja huomauttaa asiasta. Vasta silloin Karl Oskar itse havaitsee, kuinka hän on muuttunut. Kielen hapertuminen kirpaisee, mutta monet innostavat asiat uudella kotiseudulla peittävät murheen. Niitä ovat Minnesotan ottaminen Yhdysvaltojen 32. osavaltioksi toukokuussa 1858 ja kansalaisoikeuden saaminen Nilsonin perheen Ruotsissa syntyneille jäsenille. Presindentinvaalit ovat nekin suuri juttu Karl Oskarille, kun hänkin pääsee äänestämään Abraham Lincolnia virkaan.

Tämmöiselle historiafriikille Mobergin teos on kaiken kiitoksen ansaitseva ison ilmiön havainnollistus, jossa ovat läsnä paitsi merkittävä asiantuntemus myös suuren kertomakirjallisuuden parhaat piirteet.