Oopperamatkalla Hämeenkyrössä

Avaan juttuni lainakuvalla. Se on Mikko Auerniityn ottama ja Helsingin Sanomien julkaisema Samuli Tikanojan kritiikissä heti ensi-illan jälkeen 23.7.2017. Samasta jutusta löytyy useita kuvia, mikä paikatkoon sitä, etten itse ottanut ainuttakaan kuvaa keskiviikkoiltana 2.8., kun Turun teatterikerhon porukassa näin esityksen. Hyvilläni katson nyt myös Aamulehdessä 23.7. julkaistua Harri Hautalan  arviointia kuvineen. Hautala tiivistää olennaisen jo otsikkoon

Neljän tähden suurponnistus: Sillanpää-oopperassa rakastutaan, juopotellaan ja kuollaan

Arvio: Hämeenkyrön Sillanpää on suurponnistus, joka vie katsojat Nobel-kirjailijan elämän julkisiin ja henkilökohtaisiin käännekohtiin.

Niinpä voin tyytyä muistelemaan tunnelmia täyden katsomon keskiosan toiselta riviltä, josta kaiken näki ja kuuli erinomaisesti. Sää suosi. Ensin tosin aurinko paistoi päin näköä, mutta lakin lierillä pystyi varjostamaan silmiään riittävästi. Helppoa kestettävää ukkosen ja kaatosateen asemesta, joilla kummallakin säätiedot uhkasivat. Niitä saatiin vasta kotimatkalla Huittisten paikkeilla.

Vettä ryöppysi enemmän kuin bussikuski muisti milloinkaan kokeneensa. Tiellä kuitenkin pysyttiin ja matkaa jatkettiin. Ohitettiin useita pikkuautoja, jotka lähes seisoivat kaistallaan. Muistin oman vastaavan kokemuksen vuosikymmenten takaa Mikkelin seutuvilta, kun iltapimeässä ajaen osuttiin ukkossateeseen ja lapset takapenkillä säikähtivät perin juurin. Tytär itki ja pyyteli, että mennään mamman tykö. Hän olisi tarvinnut minun äitini turvaa Turussa. Meistä vanhemmista ei riittänyt apua moisessa myrskyssä. Onneksi myrskynpuuska pyyhälsi ohi, ja matka saattoi jatkua. Lapset rauhoittuivat ja nukahtivat uudestaan.

Keskiviikkoehtoona oopperaan mentäessä ihailtiin niin maalais- kuin kaupunkimaisemia. Parhaat palat nähtiin itse Hämeenkyrössä, kun lähestyttiin F. E. Sillanpään kotitanhuvia. Näkyi pilkahduksia järvistä, vanhaa ja uutta asutusta, kapenevia teitä, kesämökkejä, viljelyksiäkin. Kauan sitten koin samoissa maisemissa suurenmoisen illan, kun erään työkaverin kanssa ajeltiin Myllykolun kesäteatteriin. Siellä esitettiin iltamyöhällä elokuussa muistaakseni Sillanpään Ihmiset suviyössä -sovitusta. Katsomoon ilmaantui myös hankkeen primus motor, Panu Rajala perheineen.

Silloinkin autoilta käveltiin pellonpiennarta kohti Myllykolua. Katsomo on rakennettu Sillanpään kotimökin taakse rinteeseen, joka laskee purolle. Harvinaisen kaunista paikkaa on monet vuodet vaalittu pieteetillä. Sekä itse ympäristö että silloinen esitys hämärtyvässä illassa lumosivat. Nähdyn vaikutusta korosti hidas paluu takaisin autolle. Epätodelliselta tuntui, kun täysikuu valaisi kypsyvää viljaa ja se tuoksui huojahdellen vienossa tuulenvirissä - me ihmiset tunsimme olevamme yhtä suviyön kanssa. Unohtumaton muistikuva!

Kun pitkästä aikaa näin uudestaan muistojen maiseman, viljapelto tuntui kutistuneen. Rakennuksia on pystytetty lisää. Kelpo ratkaisuja. Katsomon ylle on viritetty valkoiset telttamaiset sadekatokset. Minun silmääni ne näyttivät yhtä kauniilta kuin Ramppiteatterin vastaava suoja Kangasalla. Isoihin satsauksiin ryhdyttäessä on pakko varmistua, ettei aloillaan istuva yleisö joudu likoamaan vesisateessa, vaikka esittävät taiteilijat joutuisivatkin.

Oopperan alkua odotellessa ehti hiukan pohtia puronvarren kasvillisuutta. Naapurin kanssa mietittiin, mikä onkaan puron laidalla korkeana kohoava putkilokasvi. Ei kai sentään vaarallisen myrkyllinen myrkkykeiso? Kai se olisi hävitetty, joten kyseessä lienee karhunputkeksikin mainittu komistus. Varmuutta asiasta ei saatu.

Tästäkin retkestä voin taas tyytväisenä huokaista, että kannatti reissata. Teatterin puolesta meitä odotti lipunmyynnin hoitanut ystävällinen naisihminen ja kertoi, mistä löytyvät meille varatut numeroimattomat paikat. Myös Panu Rajala ja hänen Marja-vaimonsa olivat ottamassa tulijoita vastaan ja lopuksi hyvästelemässä. Kummankin kanssa moni pysähtyi juttelemaan. Miellyttävää toimintaa.

Koko ilta väikkyy yhä mielessä. Itse esitys soi korvissani, moni väkevä kohtaus toistuu silmissä. Eipä ihme, ettei aplodeista ollut tulla loppua. Niitä useat vielä korostivat seisomaan nousten.  Liitän omiin kiitoksiini kaksi kuvaa, jotka vastikään skannasin puhelimen kameralla oopperan taiten toimitetusta ohjelmavihosta. Ihmeekseni näitä kuvia ei löytynyt sopivassa muodossa oopperan nettisivuilta.