Huikea Anna Karenina Turussa

Ennen kuin pohdiskelen eilisiltaista järisyttävää elämystä, kopioin tähän alkuun Turun kaupunginteatterin nettisvuilta pari kuvaa ja seuraavan tekstin: Leo Tolstoin Anna Karenina on tarina kielletystä, epätoivoisesta ja tuhoon tuomitusta rakkaudesta. Nuori Anna elää järkiavioliitossa vanhemman miehen kanssa, kun hän rakastuu kiihkeästi nuoreen, komeaan Vronskiin. Perhe hajoaa, Anna menettää poikansa, rakastettunsa ja rakkautensa.

Turussa näemme rajun mutta riipaisevan tähän päivään tuodun tulkinnan. Esitys on energinen ja tarkka, intensiteetti tempaa katsojan mukaansa. Itse rakkaustarina etenee taustalla, näyttämölle ohjaus tuo tarinan kohtauksittain, kohdistaen huomion käänteentekeviin tilanteisiin ja päähenkilöiden mielenliikkeisiin. Esitys lihallistaa hetkellisiä tunnetiloja herkästä julmaan, levollisesta raivokkaaseen. Keskiössä on kaiken valtaava intohimo ja sen menettäminen.

Esityksen on ohjannut kansainvälinen kuuluisuus, ukrainalainen Andriy Zholdak (s. 1962).  Hänen käyttämiään epätavanomaisia ratkaisuja ihmettelen yhä muistamatta selkeästi edes sitä, miten näytelmä alkaa ja katsoja ujutetaan mukaan tapahtumiin. Aivan alusta mieleen syöpyi yksinäinen, melankolinen basson soittaja (Marko Mäki) vasemmalla sivulla näyttämön tuntumassa. Ja kapellimestari (Markus Järvenpää)! Orkesteria ei näkynyt, mutta tahtipuikon heilahduksia tottelivat kaikkinaiset, rikkaat äänet - ja myös näyttelijät. Välillä kapellimestari loi arvioivan katseen yleisöön... Tietyt tilanteet toistuvat useaan kertaan, mikä pakottaa katsojan huomaamaan kyseisen tilanteen, vaikkei ihan älyäisikään sen merkitystä.

Ensimmäisessä näytöksessä näyttelijät melskaavat levottomina. Anna tulee lähelle jokaista katsojaa hänestä lähikuvia ottaneen videoijan kameran isoina seinäheijastuksina. Siinä yksi kumma ratkaisu: tapahtumat tallentuvat kaiken aikaa videokameraan ja heijastuvat saman tien seinälle näyttämön oikealla laidalla. Myös kookkailla ovilla on tärkeää sanottavaa. Ne narisevat, niitä paukutellaan, availlaan ja suljetaan. Väliin niistä paetaan, väliin taas tupsahdetaan yllättäen keskelle jotakin kiihkeää kohtausta.

Kukaan henkilöistä ei tunnu kuulevan, mitä joku toinen sanoo, vaikka ääntä käytetään ylen määrin. Repliikeistä ei kai ole tarkoitus saada selvää myöskään katsomossa. Eleet ja olemus puhuvat, niitä pitää seurata tarkkaan.

 Entä sitten näyttelijävalinnat! Nuori, uljas Krista Kosonen pitkine tummine hiuksineen vangitsee jokaisen. Hänen heräämisensä ja heittäytymisensä suureen intohimoon tulee ymmärrettäväksi, kun aviomies (Petri Rajala) ei näe, ei kuule vaimoaan, vaikka tämä huutaa paljaan alastomana rakkauden kaipuutaan. Mies alistaa, kun pitäisi ottaa syliin; hän käyttää valta-asemaansa, muistuttaa sovinnaissäännöistä ja raastaa vaimon makuuhuoneeseen. Hän näyttää jotenkin kutistuneelta verevän Annan rinnalla ja onkin lähes päätään tätä lyhyempi. Samoin on rakastajaksi ilmaantuva vikkelä kreivi Vronski (Stefan Karlsson). Annan miehet liian pieniä hänelle? Tumman Annan naisellisena vastapoolina liehuu vaalea-asuinen, lapsekas Kitty (Elina Aalto). Anna on jotakin aivan muuta, hänen uskalluksensa nostaa hänet kaikkien muiden yläpuolelle.

Väliajaksi koko yleisö poistui katsomosta. Toisen näytöksen valmisteluun näet tarvittiin aikaa yli puoli tuntia. Niinpä näytelmä jatkuu kuin eri maailmassa. Kapellimestari kuitenkin palasi ennen pitkää asemiinsa ja johti taas ihmisiä marionettien tapaan. Myös äänten runsaus ja tarkkuus muistuu taas mieleen. Eletään syksyä, intohimo on laantumassa, Anna huutaa rakkautta, vaikeudet kasaantuvat, niissä suorastaan kieriskellään. Vronski huojuu äitinsä (Riitta Selin) ja Annan välillä. Kuinka upeasti tämä huojunta esitetäänkään! Kitty puolestaan hyörii Vronskin ympärillä, kun haistaa, että Annan aika on väistymässä. Mustasukkaisuus ja epäily, että kreivi menee äitinsä tahdon mukaisesti naimisiin toisen naisen kanssa, myrkyttää yhä pahemmin Annan mieltä.

Viimeisen taistelunsa Anna käy ikään kuin metsässä. Hän kaataa puun, nostaa sen, kaataa taas ja nostaa, kunnes kuuluu viimeinen jyrähdys ja - kaikki pimenee. Sumuinen, syvä hiljaisuus lankeaa ja kestää melkoisen tovin, kunnes pamahtaa uudestaa: APLODEJA, APLODEJA!