Juhlan kuulemma kruunaa konvehti

Eilen ehtoopäivästä sain pikku porukassa oivaa opastusta konvehtien teossa. Paikan emäntä, kotitalousope palkkatyövuosinaan, on aika ajoin neuvonut halukkaita monissa asioissa. Yhtenä suosikkiaiheena ovat olleet konvehtisessiot.

Emännän mukaan juhla kuin kuin juhla ansaitsisi oman kauniskääröisen namunsa, joka on kätevä tarjota juhlan päätteeksi kiitoksena muistamisesta. Ei sitten enää huoli lähetellä kuva- tai muitakaan kortteja samassa asiassa. Muuten: oheiset kuvat on otettu kännykällä melko hämärässä, vaikkei uskoisi.

Eka kuvan näyttämä alkukattaus ulkosalla tarjoaa näkymiä vuosisataiseen perinteeseen. Suomeen vaikutteet ja mallit konvehteihin ovat tulleet Ruotsin, Saksan ja Pietarin kautta. Italiakin mainittiin. Keskellä näkyy mustia hautajaiskonvehteja, eniten pöydällä on hää- ja varpajaisnamuja.

Suurin silmin ja avonaisin korvin ihmeteltyjen alkuluritusten jälkeen mentiin tupaan. Sieltä jokainen löysi oman paikkansa perustarvikkeineen sekä yhteisvaraston nauhoja, harsoja, kukkia, pahveja, koristepapereita, teippejä, neuloja, lankaa yms. Erikeeperiä pursotettiin viinapullonkorkkiin, joka vielä kiinnitettiin liimalla pahvialustaan: kätevää ja pitävää! Tulitikku toimi passelina liimasiveltimenä.

Yksi malli kerrallaan otettiin haltuun kuin koulussa ikään: ope näytti, sitten tehtiin itse. Juttu luisti, valmista tuli. Minäkin heikosti hommaan virittynyt tekaisin peräti kuusi somaa konvehtia - ja viihdyin! Kekkereihin urakka tietysti päättyi. Kuinka ollakaan, jo askarrellessa tuli mietityksi tulevan talven suurenpuoleista käännekohtaa, kun yksi ja toinen kertoili muistojaan mainittavista synttäreistä. Nääs tasavuosia kohti tässä kuljetaan... Jonkinmoinen juhla on silloin paikallaan - konvehtien kera tai ilman niitä!