Veljeilyn juhlaa

 Lietoon perustettiin Suomi-Unkari -seura 20 vuotta sitten. Eilen kunnantalolla tapahtumaa muisteltiin juhlassa, johon tuli onnittelijoita niin Turusta, Salosta, Paimiosta kuin seuran keskusjärjestöstä. Väkeä piisasi omastakin takaa satakunta, mukana myös tällainen äskettäin paikkakunnalle muuttanut.

Kuultiin laulua, kuultiin soittoa, nähtiin kansantansseja. Runoja esitettiin  myös unkariksi luettuina. Juhlapuheen asemesta nautittiin hilpeistä Unkarin-reissujen muisteluista ja kielisukulaisten vastavierailujen sattumuksista. Veljeily viihdyttää.

Mittavan, maittavan buffet-aterian ja viinilasillisten perään tunnelma kohosi entisestään. Asiaa auttoi, kun yleisöstä löytyi vitsinkertojia. Porukasta kirposi irtonaisia naurunpuuskia, mikä yllytti parhaan kertojan estradille yhä uudestaan...

Esiintymisvastuussa olleen alakerran emännän illan teemaan sopineet korvakorut tutisivat nekin naurusta niin, etteivät olleet kuvaan sopia. Sainpa sentään vaanituksi hiljaisen tovin ja nappasin nokialaisellani melko vakaan otoksen.

Näin tuli hankituksi nauramalla rennot yöunet!

Maisteria juhlimassa

Sunnuntaireissu suuntautui Helsinkiin. Siellä eräs äiti oli pannut hihat heilumaan ja valmistanut pojalleen juhlan merkkitapauksen kunniaksi: urheilijasta oli sukeutunut maisteri pääaineena sosiologia. Opinnot Aleksanterin yliopistossa ovat tällä erää päätöksessään, edessä häämöttää töiden haku. Hyvä olisi löytää paikka Turun seudulta, jossa jo on yhteinen koti keskimmäisen tyttärentyttären kanssa.

Pitkä pöydällinen meitä onnittelijoita viihtyi visiitillä aurinkoisen iltapäivän. Ei puuttunut juomaa, ei ruokaa, ei edes aitoa Sacher-kakkua. Juttu luisti hyvin joka suuntaan. Erityisen hauska oli rupatella vastapäätä istuneen tuoreen maisterin kummin kanssa. Vieressäni istui Gustaf Ruotsista. Kolmikkona siinä pakistiin ruotsiksi. Gustaf on asettumassa vakituisesti suomalaiskuvioihin, muttei vielä sanottavasti ymmärrä, saati puhu suomea. Tämä parimetrinen, hauska nuori mies saapui kuin tuliaisena vuosi sitten vanhimman tyttärentyttären matkassa, kun neitokaisen Karolinskan tutkimusryhmässä tehty gradu valmistui ja aikaa alkoi määrätietoiselta naiselta riittää riiuuseenkin. Näissä ympyröissä tulee jopa meikäläisen pinnistellyksi kielillä puhumista, mitä en pane lainkaan pahakseni. Jos nyt ruotsia edes kehtaa vieraaksi kieleksi mainita, kun sen pitäisi huljua suusta ihan solkenaan - muttei enää hulju niin kuin 30 vuotta sitten.

Viereisen kuvan liitän mukaan sen takia, että onnitteluorkidean takaa hohtava valo korostaa upeasti kukintoja. Napsin kuvia monta vuotta vanhalla, edelleen ihan kelpo Canon Ixuksella, kuten tuloksesta näkyy.

Juhla nuoren miehen saavutuksen kunniaksi oli aivan paikallaan.  Leppoisa tunnelma tuottaa yhä hyvää mieltä niin, että arkiset puuhat hoituvat kevyesti, ainakin tänään. Kiitokset kiitäkööt tätkin reittiä niin itse juhlakalulle kuin hänen vanhemmilleen.

Juhlan kuulemma kruunaa konvehti

Eilen ehtoopäivästä sain pikku porukassa oivaa opastusta konvehtien teossa. Paikan emäntä, kotitalousope palkkatyövuosinaan, on aika ajoin neuvonut halukkaita monissa asioissa. Yhtenä suosikkiaiheena ovat olleet konvehtisessiot.

Emännän mukaan juhla kuin kuin juhla ansaitsisi oman kauniskääröisen namunsa, joka on kätevä tarjota juhlan päätteeksi kiitoksena muistamisesta. Ei sitten enää huoli lähetellä kuva- tai muitakaan kortteja samassa asiassa. Muuten: oheiset kuvat on otettu kännykällä melko hämärässä, vaikkei uskoisi.

Eka kuvan näyttämä alkukattaus ulkosalla tarjoaa näkymiä vuosisataiseen perinteeseen. Suomeen vaikutteet ja mallit konvehteihin ovat tulleet Ruotsin, Saksan ja Pietarin kautta. Italiakin mainittiin. Keskellä näkyy mustia hautajaiskonvehteja, eniten pöydällä on hää- ja varpajaisnamuja.

Suurin silmin ja avonaisin korvin ihmeteltyjen alkuluritusten jälkeen mentiin tupaan. Sieltä jokainen löysi oman paikkansa perustarvikkeineen sekä yhteisvaraston nauhoja, harsoja, kukkia, pahveja, koristepapereita, teippejä, neuloja, lankaa yms. Erikeeperiä pursotettiin viinapullonkorkkiin, joka vielä kiinnitettiin liimalla pahvialustaan: kätevää ja pitävää! Tulitikku toimi passelina liimasiveltimenä.

Yksi malli kerrallaan otettiin haltuun kuin koulussa ikään: ope näytti, sitten tehtiin itse. Juttu luisti, valmista tuli. Minäkin heikosti hommaan virittynyt tekaisin peräti kuusi somaa konvehtia - ja viihdyin! Kekkereihin urakka tietysti päättyi. Kuinka ollakaan, jo askarrellessa tuli mietityksi tulevan talven suurenpuoleista käännekohtaa, kun yksi ja toinen kertoili muistojaan mainittavista synttäreistä. Nääs tasavuosia kohti tässä kuljetaan... Jonkinmoinen juhla on silloin paikallaan - konvehtien kera tai ilman niitä!