Mitä ottais, mitä jättäis?

Vanhojen - kirjaimellisesti - ystävien kanssa oli sovittu, että torstaina (eilispäivä) mennään klo 14 Turun Ruusukortteliin kuuntelemaan Riitta Vasenkaria. Tutun ja tunnustetun lausujan tämän talvinen esitys on nimeltään Vihreet tähystimet. Nimi on peräisin Jukka Parkkisen kirjasta Kaupungin kaunein lyyli.

En tunne tarkkaan Ruusukorttelia, koska eilen osuin siellä käymään ensi kertaa. Kuten kuvastakin näkyy, paikka on vanhuksia varten. Lähes kaikki ison ruokasalin tuolit täyttyivät ennen kahta. Sitten eteemme ilmestyi vauhdikas muistelija, joka alkoi purkaa toisessa kuvassa näkyvää perintöpyykkikoria ja tarjoilla turkulaisia tuntoja valikoiduin tekstein. Oli kyse siitä, mitä romuja yhä kannattaisi säästää, mitä heittää pois.
 

Pikku hiljaa korista nousi vanhoja valokuvia, vinyylilevyjä, kumiankka, kirjeitä, kirjoja... Joka ikinen esine, kuva, kirje, kirja herätti muiston. Kuulimme melkoisia tarinoita ja saimme tuta, että Jolanda Barbato oli ihka oikea turunitalialainen tyttö, joka sota-aikana kirjoitteli hullunkurisia kirjeitä enolleen rintamalle. Kaikki muut tekstipalat paitsi pitkään Turussa vaikuttaneen V. A. Koskenniemen runot kuultiin hykerryttävällä Turun murteella. Välirepliikkejä tarjoili Hannu Laine, joka irrotti pianosta milloin jazz-lurituksia, milloin muita juoksutuksia.

Teatteriohjaaja Marja-Leena Kuronen, Riitan pitkäaikainen yhteistyökumppani, oli luonut lausujaa kiinnostaneista teksteistä oivan kokonaisuuden ja ohjannut laatuesityksen musiikkiosuuksineen. Kyllä voi aivan pienimuotoinen, ihan nokan edestä nähty esitys napata mukaansa! Se mennyt maailma, jossa itsekin Turussa kasvoin, sai ennen kokematonta, huumorin täyteistä hohtoa. Melkeinpä kyynelsilmin hykerreltiin tutuille asioille, kun niitä yhdessä katseltiin ylen lempeästä vinkkelistä.