Eipä kuvan oton aikoihin tyttö tiennyt, mitä tulevaisuus tuo mukanaan. Tuskin oli sota loppunut, mutta jo nauratti. Oisko aiheena liivihame, jonka tunnistan serkkulikalta perityksi? Iltapäivällä kuulen lisää selityksiä, kun kutsuni kuulleet kokoontuvat ihmettelemään, mistä oikein olikaan kyse.
Lienee aika tosissaan totutella myöntämään itsensä vanhukseksi, vaikka yhä naurattaa ja touhututtaa kuin pikkulikkaa aikoinaan. Syrjäsilmällä aika ajoin vilkuilen lehdistä ja telkkarista juttuja vanhoista ihmisistä enkä ihan tunnista itseäni kohderyhmään kuuluvaksi. Missä vika?
2 kommenttia:
Onneksi ei ole vikaa!Onneksi olkoon! Virtaa piisaa jopa tuntemillani lähes yhdeksänkymppisillä. Kun asenne on kohdallaan, iloa ja uteliaisuuttaa piisaa, vuodet ovat pelkkiä numeroita.
Lähden tästä seitsemänkymppisten lapsuudenystävieni kanssa Tallinnaan pariksi kolmeksi päiväksi hurvittelemaan. Ei me kylpylään mennä, ihan vaan muut huvit on mielessä.
Sinä sen sanot: mitä tässä numeroita tuijottelemaan, kun virtaa yhä piisaa.
Lähetä kommentti