Eilen illalla bussilastillinen tarjoukseen tarttuneita matkasi Hämeenlinnaan katsomaan sikäläisen teatterin toteutusta Niskavuori-näytelmistä (http://www.hmlteatteri.fi/niskavuori). Tarjolla on kooste, joka keskittyy Loviisan tarinaan. Ennakkotiedot olivat jo kertoneet, että mitään turhaa esitystä ei ole ponnistettu näytille. Yli kolmituntisen toteutuksen nähneenä liityn ylistäjien kuoroon. Ainoa seikka, joka hiukan riepoi, on pituus, joka korostui tuntuvasta bussimatkasta mennen tullen. Jossain määrin myös akustiikka tuotti ongelmia, sillä repliikkejä tuppasi häviämään ohi korvien, vaikka kuinka pinnisti kuullakseen kaiken.
Ensimmäiseksi kiittelen pelkistettynä mainiosti toimivaa näyttämökuvaa, joka etualaltaan muuntuu muutamien tuolien, kirstun ja peilin paikkojen vaihtamisin. Sänky paikalle liukuu sivulta, kun sitä tarvitaan. Taustalla kohoilee kypsän oloista viljaa, jonka lomitse etenkin miehet kulkevat. Sivuille aukeavat rampit toimivat siltoina kohtauksesta toiseen. Kaiken yllä leijuu vinokulmainen heijastinpinta, joka tarjoaa näkymiä niin kaupunkiin, metsään kuin sotatapahtumiin.
Luja, olennaisuuksiin keskittyvä käsikirjoitus toteutuu kirkkaana näyttämöilmaisuna, kun myös ohjaus ja näyttelijöiden työ osuvat kohdalleen. Puhutteleva ratkaisu on sekin, että Ritva Oksanen vanhana Loviisana on näyttämöllä läsnä kohtauksissa, joissa Liisa Peltonen hehkeänä nuorena Loviisana kokee pettymyksiä. Keskittyeenä yleisö seurasi tämän muodonmuutosta pinnaltaan kovaksi mahtinaiseksi. Niskavuoren maailmassa miehet sortuvat yhä uudestaan sekä viinaan että rakkauksiinsa. Naiset raatavat ja jatkavat talon valtiaina, kunnes vääjäämättä sotien jälkeinen aika murtaa ja hajottaa myös Niskavuoren. Mutta se pannaan toteen vasta, kun Loviisa on kuollut.
Kotimatkalla vieruskaverin kanssa mietiskelimme, kuinka nuori polvi mahtaa ottaa vastaan Niskavuori-esityksen. Myöntää täytyy, että tarinoiden tuttuus auttoi meikäläisen ikäisiä muistamaan kohtauksista paljon näyttämölle tuotua enemmän. Syntyikö huima katsomiskokemus juuri tästä tuttuudesta? Vai selittyykö mielihyvä, suorastaan katharsis, etevästä rytmityksestä ja kaikesta muusta taidokkuudesta kuten pukujen värisävyillä viestimisestä? Oli miten oli, komea esitys!
3 kommenttia:
Kiva kuulla , sillä sitä on jopa moitittu ! Ritva Oksanen on vanha tuttu Jkylän ajoilta ..tosin ei varmaan muista enää ..häntä tulee aina seurattua . Nyt pitäisi siis mennä katsomaan .Täytyypä tarkistaa , kauanko se menee vai joko on ohi !!Niin , ja Hetan kuulut lauseet on kirjattu vanhimman albumiin hänelle juuri sopiviksi ...
Kannattaa mennä. Esityksiä riittää ainakin loppuvuoden ajan. Taitavat jatkua vielä yli vuodenvaihteen, sillä näytökset tapaavat olla loppuun myytyjä.
Lähetä kommentti