Aamulla varhain käyskentelin yksikseni kaikessa rauhassa mökkilammen rannalla ja ihmettelin toista yksinäistä: linnunpoikanen näytti orvolta ilman muuta poikuetta ja emoa. Mutta eipä lapsukaisella näyttänyt olevan mitään hätää. Ei minullakaan.
Mitähän lienee linnunpoikanen aistinut naapurin suihkulähteen solinasta ja veden väreilystä? Mökkilammella on runsaan viikon ollut tällainenkin ihme. Liikkuva vesi kuulemma häätää ajanoloon lammesta vesikasveja. Siksi moinen järjestely. Taitaapa hankkeessa hiukan olla mukana myös silmän ja korvan ilon tavoittelua. Kelpaa minullekin.
Naapuri kertoi myös tutkituttaneensa lammen veden: ulosteperäisiä bakteereja löytyi! Taannoin toinen naapuri tunnusti tyhjentäneensä jätevesitankkia pari vuotta sitten yhden kerran ojaan, joka laskee lampeen. Vasta pahasti tehtyään hän sai tietää, ettei pohjavesi- tai muihinkaan lampiin lasketa jätevesiä... Millä ilveellä lammen saisi taas puhtaaksi?
Pihapiirissä odotti ja odottaa vielä pitkään työmaa, joka ei ihan vielä silmää hivele. Aikoinaan talousmetsän hoitotarpeisiin kaivettuja ojia nääs riittää täytettäväksi. Eilisen puunkaadon jäljiltä on taas isot kasat oksia odottamassa silppuamista, kun polttourakkaan en tohdi ryhtyä. Jätteet palautetaan takaisin luonnon kiertoon. Samalla vähin erin saadaan tasamaata pihan laidoillekin. Kuvassa näkyy se pätkä, joka alkaa palvella hakkuujätteiden hautuumaana. Valkoisena kummajaisena häämöttää ylhäällä keskellä salaojaputken umpeen teipattu pää. Avonainen toinen pää suojattiin verkolla, etteivät sammakot tai mitkään muutkaan jänistä pienemmät otukset ottaisi maja- tai suojapaikakseen pitkää putkea. Vielä ennen juhannusta koko salaojitettu komeus peitetään kaivinkoneen voimin, ellei mitään äkkinäistä muutosta ilmaannu yrittäjän programmiin.
Minun programmiini on ilmaantunut sellainen iso muutos, että pystyn tekemään blogitekstit kuvineen kaikkineen mökiltä. Suuri apu on vastikään kunnolla asennetusta laajakaista-antennista ulkoseinällä ja sitten tietysti mokkulasta, jota antenni vahvistaa, kunhan mokkulan tikku on kiinni antennipiuhan läpykässä. Skype-puhelutkin onnistuvat mainiosti, samoin kännykkäpuhelut. Mutta jos käyttää kännykkää, ei voi roikkua netissä, sillä puhelinta on pidettävä kiinni tuossa pikku läpykässä. Ja tällä kurin tolppia löytyy kakistelematta pitkäänkin puhumiseen. On tämä onnea!
4 kommenttia:
Luonnonrauha ja tietotekniikka - molemmat käden ulottuvilla. Ah, eikö tämä ole onnea! Minäkin siirryin mokkulan käyttäjäksi viime kesänä, kun halusin maalle nettiyhteyden. Kumppani nimittelee nörtiksi!
Ollaan vaan nörttejä, ainakin hiukan sinne päin. Ja kannattaa kaveerata oikeiden nörttien kanssa. Ne tietävät, miten yhteyksiä luodaan...
Kyllä ne insinöörit osaa, tarkoitan antenniviritystä!!
Jestas !
Lähetä kommentti