perjantai 23. maaliskuuta 2012

Vaeltelua kukkien keskellä

Turun Messukeskuksessa on meneillään puutarhanäyttely.  Niinpä pyrähdin sinne heti aamupäivästä katsastamaan, mitä himoittavaa löytyisi. Onneksi ei mitään kovin kummoista, kunhan tallensin mieleen yhtä ja toista. Kesän tulo testaa, mitä silloin vielä muistan. Ainakin Biolanin laatikkoviljelmät passaisivat mökkiterassille. Ihan maan tasalla viljely saattaisi kesyttää pupujussit kuvittelemaan, että salaatinlehdet ynnä maukkaat yrtit ovat pelkästään niitä varten.
Tämmöinen kukkatäti tarjoutui auliisti kuvattavaksi omassa nurkkauksessaan. Crusell-viikolla heinäkuun lopussa toivon näkeväni tädin uudestaan, kun taas mennään porukalla nauttimaan Uudenkaupungin tarjoiluista. Kaikki aistit saavat silloin osansa.
 Jouluruusun kohdalla olin pudottaa silmäni: näinkö komea kasvi se mokoma on? Tapaninpäivänä näet sain tuliaisiksi valkoisen, hennon kasvin, jota antaja tituleerasi jouluruusuksi. Se kukki pitkään ja alkoi myös lykätä uusia lehtiä. Entisiä ei monta ollutkaan. Koko kasvi oli minulle jokseenkin tuntematon. Hyvältä kuulosti heti kättelyssä se, että kasvin voi istuttaa ulos. Se viihtyy hapahkossa maassa, puolivarjossa. Toisin sanoen mökkipiha on hyvin sopiva ympäristö jouluruusulle.

Alle kuvasin tänään ostetun ja tapaninpäivänä saadun vierekkäin. Eipä uskoisi samaksi lajiksi. Ero saattaa johtua siitä, että Viherlassilasta ostamani on kotimaassa kasvatettu, lahjakasvi ulkomaista perua. Ehkä lajikkeetkin poikkeavat toisistaan.















Kuvittelen silti, että ennen pitkää minulle jo tutuksi tullut ja sitkeästi hengissä pysytellyt valkokukkainen jouluruusuni rehevöityy yhtä muhkeaksi kuin viereisen kuvan komistukset.

1 kommentti:

vanski kirjoitti...

Olet kyllä aikamoinen viherpeukalo , jos tuosta raaskusta aiot saada muhkean Jouluruusun , joka minulle muuten on tuntematon laji .Luin Hesarsiat tuosta näyttelystä ja kehuivat "viherseinää ", jonka voisi rakentaa sisällekin ???!Eipä se sinua pysäyttänyt , huomasitko edes ? Ei se kyllä houkuttelevalta kuvassa näyttänytkään .Kukkia on tervehdyttävää katsella , vaikkei suurta viljelyä haaveilisikaan .