Porvoon rannoilla

Pikavisiitti Porvooseen tuotti eilen muutamia kirkkaita kuvia kännyyn. En ole ennen kuljeskellut kesäkelillä Povoon rantoja. Tulipa mieleen, kuinka hyvin passaisikaan reissata turistina muidenkin Suomen rantakaupunkien omaleimaisia piirteitä bongailemassa. Turku on tuttu, samoin Naantali ja Uusikaupunki, hiukan myös Hanko, Rauma ja Pori. Kristiinankaupunkia on kierrelty, samoin Oulua. Haminassa, Kotkassa ja Loviisassa kävin jo lapsena, kun matkasin Turusta Virolahdelle kesän viettoon. Helsingin merimaisemat ja hyytävät tuulet muistan niiltä ajoilta, kun perheenä asuimme stadissa.

Paljon olisi vielä nähtävää tutuissakin kaupungeissa, saati niissä, joiden ohi on tullut ajetuksi, jos sitäkään.

Porvoossa tutuinta kuvapostikorttien aineistoa ovat rantamakasiinit. Sitä en tiennyt, että muutama niistä on kohennettu asunnoiksi, kuten kolmas kuvan vasemmasta laidasta. Omasta laiturista pääsee soutuvenheellä ainakin lähimerelle, vaikkei ihan Kiinaan asti pyrkisikään.

Se ei yllättänyt, että jokusessa toimii pikku ravintola. Tervan tuoksu tarttui nenään, mikä lienee yksi kevään merkki Porvoossa: makasiineja huollettaneen perinteisin menetelmin.

Voisin hyvin viihtyä viikon ja toisenkin kuljeskelemalla pitkin Porvoon rantoja. Taukopaikkoja löytyy keskustasta, loitommalta ehkä ei niinkään. Mutta jos vuokraisi polkupyörän, pääsisi pitkälle. Voisi vaikka katsastaa maastoja lintutornien ympäristöstä merenlahden kosteikon tuntumassa, kuten tämän aamun kävelyllä kolmeen naiseen huomasimme. Porvoossa muutaman vuoden asunut lapsuudenystävä kertoikin innoissaan maanantain laivaretkestä, hänen ensimmäisestään paikkakunnalla. Reissu kirkasti sen, että asuinseutu on mitä miellyttävin. Entisille kotikonnuille ei enää tarvitse kaihota.

Jossakin vaiheessa on syytä palata Porvooseen, sillä taas jäi käymättä Johan Ludvig Runebergin kotimuseossa. Viuhahdimme vauhdikkaasti sen ohi ja ajaa suhautimme Tyysteriin Länsi-Porvoossa. Sieltä löytyi tiirailtavaksi punainen tupa, josta ei nyt tämän enempää.

Muistuttakoon kuva Runebergin patsaasta, että hänen kotinsakin on yhä nähtävyys aivan patsaspuiston tuntumassa. Ehkä vielä koittaa päivä, jona askellan samoilla lattioilla kuin kuulu runoilija ja hänen unohtumaton Fredrika-vaimonsa aikoinaan.