Näytetään tekstit, joissa on tunniste Porvoo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Porvoo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. elokuuta 2021

Katse kaakkoon


 Pikainen käynti J. L. Runebergin kotimuseossa Porvoossa tuotti muutaman erityisen hauskan elämyksen. 

 

 Yksi niistä pilkistää pariskunnan makuutilan sängyn alta. Kikatusta kuuli vain museossa vieraillut ja korviaan höristänyt. Oli kyse Porvoon triennaalin levittäytymisestä ympäri kaupunkia. Paljaat jalat ja nauru ovat osa Anne Meskanen-Barman sekä ​Linda Granforsin ja Aura Hakurin Runebergin kotimuseoon sekä puutarhaan sijoittamista teoksista.

Runoilijan halvaannuttua hän nukkui erillään Fredrikasta. Vaimoa ja palveluskuntaa on tarvittu paitsi hoitotoimiin myös pyörätuoliin siirtämisessä. Se kuuluu olleen veljen kehittelemä.

Herrainhuoneessa metsästäjä itse saattoi ihailla jälkiä saaliista, kun ei enää päässyt metsälle.

Suurperheen lasten vartuttua aikuisiksi enin osa taloa vuokrattiin tutulle perheelle. Fredrikalle ja kaiketi keittiöapulaiselle jäi kuvan pieni keittiö, jonka vieressä on esillä näyttävä valikoima astioita tilavassa kaapissa.

 Komeaa salonkiakaan tuskin oli ikävä enää loppuvuosina.

 Porvooseen veti museokäyntiä enemmän lapsuudenystävän ja hänen miehensä tapaaminen. Pariskunnan tilanne muistuttaa Runebergien viimeisiä vuosia, tosin ystäväni potee muistisairautta. Aviomies hoitaa vaimoaan ja myös huushollia ilman ulkopuolista apua. 

 

Vuosi sitten Kotkasta, josta tuoreeltaan kirjoitin blogijutun, oli määrä jatkaa Haminaan, mutta into loppui kesken. Niinpä nyt oli ladattu akkuja kestämään Haminasta edemmäs vielä Virolahdelle asti.

Jättilippu ottaa lännestä saapuvat tulijat vastaan. On siinä ihmettelemistä. Niin kuuluu olleen myös kaupungin päättäjillä, jotka ovat saaneet niskaansa ryöpytyksiä budjetin ylityksistä monen kaupunkilaisen turhuutena pitämään hankkeeseen. Mutta matkailijoita lippu vetää Haminaan. Yle  kertoo havainnollisesti koko tarinan lippuhankkeesta eri vaiheineen ja lopulta uuden innostuksen viriämisineen.

Muutakin nähtävää Haminasta löytyy. Varsinkin Tervasaari osoittatui kelpo paikaksi. Se on Kotkan puistojen veroinen kukkula kivi- ja vesiputousrakennelmineen. Osattiin uumoilla, että  Kotkan kuuluisa kaupunginpuutarhuri, Heikki Laaksonen, on ollut  asialla myös Haminassa. Muutamassa vuodessa paikka vehreytyy, sillä lannoituksista huolehtii parvi hanhia. Voi tosin olla linnut näykkivät myös äskettäin istutettuja kasveja...



Samaa Tervasaarta on seuraavan kuvan alue, jolla sattuu ja tapahtuu kaikkea muuta kuin entisaikojen virallisia tulli- tai passitoimituksia. Koko talo on täynnä vintage-tavaraa. Jopa miinanraivaajana palvellut alus on myytävänä joko kokonaisena tai osina. Puretuista miinoista on tehty ainakin yksi muistomerkki.

Laivan kohdalta portti aukesi Port of Hölmölään. Saman tien isäntä Patu Patanen rupesi selostamaan, kuinka hän oli pelastanut nallensa turvaan karhua jahtaavilta metsästäjiltä, siinä sivussa myös sateelta. Karhun metsästyskausi kuulemma alkoi juuri viime viikonloppuna.

Pate avasi meille kahdelle daamille oven komeaan satamarakennukseen ja sen tavarapaljouteen. Sisällä puikkelehditaan kapeita väyliä. Tavaroita on järjestelty jonkin systeemin mukaisesti, mutta turha sellaisesta oli kysellä, kun Pate luovi Jukeboxille. Hän valitsi meille kaksi kappaletta, toisen Veikko Lavilta, toisen Pelle Miljoonalta, Haminan omalta pojalta. Komeasti soi!

Yläkertaan on viriteltynä omaperäisiä installaatioita.

Kaupungin toisella laidalla valmistauduttiin lauantaina iltapäivästä tärkeään pesäpallo-otteluun. Väkeä valui katsomoon, mutta me hiippailimme kentän ohi tutkailemaan Haminan bastionin näyttäviä katoksia. Oli meneillään Agapetuksen Syntipukki-esityksen väliaika, joten pääsimme kaartamaan teatterialueen laitaa takaisin kaupungin kaduille.

Viehättäviä katunäkymiä oli kuvaamassa pari nuortakin naista. Heitä kiinnostivat myös eläimet. Minulle riitti tämä yksi näkymä  ulko-ovesta, joka johtaa suoraan asuntoon.

Reserviupseerikoulun läheltä löytyy tärkeä hahmo patsaana. Se esittää kuuluisaa Varvaraa, pullanmyyjää. Viereiset penkit testattiin ja hyviksi havaittiin, vaikka kahvipaikasta ei ollut tietoa. Oli lopulta tyytyminen huoltoasemaan, joka sentään oli auki, kun paikkakunnan paras kahvila, Konditoria Huovila, sulki ovensa lauantaina kahdelta.

 Jo perjantaina suoraan Porvoosta ajelimme museotietä Virolahdelle, jossa matkailijoille on avattu Venäjän vallan aikaisia kivilouhoksia. Ellei olisi ruvennut satamaan, olisimme kai yrittäneet painua Pyterlahden lomkalle, jossa kauan sitten kävin äitini kanssa ja melko äskettäin samoissa maisemissa yhden tyttärentyttären kanssa. Äiti oli syntyisin Pyterlahden Santaniemestä ja puhui louhoksesta lomkana. Nyt sinne tosiaan mennään Lomkantietä, ei enää kinttupolkua.

Porhalsimme muutaman kilometrin Virojoelta Vaalimaan suuntaan hotellista saadut kahvilippuset mukana. Niillä houkuteltiin kävijöitä Zsar Out Letiin, josta huhuja oli kuultu Turkuun asti. Jo on paikka! Linkki näyttää mahtavan julkisivun, omat kuvani elokuun loppupuolen perjantain hiljaisuuden. Ihmisiä tuskin nimeksi ostoksilla, paljon myymälätiloja tyhjinä. Me kaksi ostoshalutonta käytimme kahvilippumme ja ostimme vielä omaan piikkiin kelpo leivonnaiset. Ja sitten vain taivastelimme kulissimaisia rakennuksia.



Loppuun säästin kuvan Virojoelta, koska paikka on minulle perin tuttu lapsuudesta asti. Vietin näet siellä monia kesiä kelloseppä-enoni lapsettomassa perheessä. Eno jopa toivoi minusta työnsä jatkaa, mutta toisin kävi. Kuvan keskellä näkyy saunarantaa, jossa kuusivuotiaana kävin uimakoulun.

 


keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Porvoon rannoilla

Pikavisiitti Porvooseen tuotti eilen muutamia kirkkaita kuvia kännyyn. En ole ennen kuljeskellut kesäkelillä Povoon rantoja. Tulipa mieleen, kuinka hyvin passaisikaan reissata turistina muidenkin Suomen rantakaupunkien omaleimaisia piirteitä bongailemassa. Turku on tuttu, samoin Naantali ja Uusikaupunki, hiukan myös Hanko, Rauma ja Pori. Kristiinankaupunkia on kierrelty, samoin Oulua. Haminassa, Kotkassa ja Loviisassa kävin jo lapsena, kun matkasin Turusta Virolahdelle kesän viettoon. Helsingin merimaisemat ja hyytävät tuulet muistan niiltä ajoilta, kun perheenä asuimme stadissa.

Paljon olisi vielä nähtävää tutuissakin kaupungeissa, saati niissä, joiden ohi on tullut ajetuksi, jos sitäkään.

Porvoossa tutuinta kuvapostikorttien aineistoa ovat rantamakasiinit. Sitä en tiennyt, että muutama niistä on kohennettu asunnoiksi, kuten kolmas kuvan vasemmasta laidasta. Omasta laiturista pääsee soutuvenheellä ainakin lähimerelle, vaikkei ihan Kiinaan asti pyrkisikään.

Se ei yllättänyt, että jokusessa toimii pikku ravintola. Tervan tuoksu tarttui nenään, mikä lienee yksi kevään merkki Porvoossa: makasiineja huollettaneen perinteisin menetelmin.

Voisin hyvin viihtyä viikon ja toisenkin kuljeskelemalla pitkin Porvoon rantoja. Taukopaikkoja löytyy keskustasta, loitommalta ehkä ei niinkään. Mutta jos vuokraisi polkupyörän, pääsisi pitkälle. Voisi vaikka katsastaa maastoja lintutornien ympäristöstä merenlahden kosteikon tuntumassa, kuten tämän aamun kävelyllä kolmeen naiseen huomasimme. Porvoossa muutaman vuoden asunut lapsuudenystävä kertoikin innoissaan maanantain laivaretkestä, hänen ensimmäisestään paikkakunnalla. Reissu kirkasti sen, että asuinseutu on mitä miellyttävin. Entisille kotikonnuille ei enää tarvitse kaihota.

Jossakin vaiheessa on syytä palata Porvooseen, sillä taas jäi käymättä Johan Ludvig Runebergin kotimuseossa. Viuhahdimme vauhdikkaasti sen ohi ja ajaa suhautimme Tyysteriin Länsi-Porvoossa. Sieltä löytyi tiirailtavaksi punainen tupa, josta ei nyt tämän enempää.

Muistuttakoon kuva Runebergin patsaasta, että hänen kotinsakin on yhä nähtävyys aivan patsaspuiston tuntumassa. Ehkä vielä koittaa päivä, jona askellan samoilla lattioilla kuin kuulu runoilija ja hänen unohtumaton Fredrika-vaimonsa aikoinaan.