Sankarikaupungin muisto

Piskarjoviin Pietarissa on haudattu puoli miljoonaa Leningradin piirityksen uhria  Ikuinen tuli, suuret hautakummut sekä iso muistomerkki monumentaalisen käytävän päässä kertovat kärsimyksistä, joita ei sovi unohtaa. Laaja, hyvin hoidettu puisto on avoinna ainakin myöhäiseen iltaan, ellei peräti ympäri vuorokauden. Näyttelypaviljongit tuloportin kummallakin puolen sulkeutuvat illansuussa.

Tämän matkan yhtenä tarkoituksena oli paneutua Venäjän historiaan Pietarin vinkkelistä. Ei siis ihme, että ensi töiksi poikkesimme Piskarjovissa.

Pitkän ja ruuhkaisen automatkan päätteeksi rajalta suurkaupunkiin meillä ei ollut kukkia laskettavaksi muistomerkille, jolle monet muut kävijät olivat tuoneet neilikoitaan. Erityisen paljon niitä lienee näkynyt voitonpäivän aikoihin toukokuun yhdeksäntenä .

Matkan lopussa tutustuimme myös Elämän tiehen. Sitä pitkin kyettiin kuljettamaan auttavasti elintarvikkeita Laatokalta Nevan itärantaa pitkin kaupunkiin. Pähkinäsaari muodosti tärkeän etapin. Siitä tarkemmin edempänä.

Kuinka ollakaan, Mariinski-teatterin uudessa salissa oli tarjolla konsertti, jota ei mitenkään voinut sivuuttaa. Viikon ohjelmassa oli näet myös Shostakovitsin Leningrad-sinfonia. Ilmoittauduin innokkaana mukaan, kun sähköpostiini putkahti tämä viesti:

Konsertti keskiviikkona 6.6.2012 klo 20.00 Mariinskin konserttisalissa.

Mariinskin sinfoniaorkesteria johtaa Valeri Gergiev. Solisti: Igor Chetuev.

Lipun hinta 50,00 euroa.

Tässä ohjelma:

Anatoly Lyadov Baba Yaga

Alexander Scriabin
Piano Concerto in F Sharp Minor, Op. 20
Dmitry Shostakovich
Symphony No 7 in C Major (Leningrad)
(Nimet kirjoitettu englantilaisittain.)

Jo pelkkä sali oli elämys. Huikealta tuntui heti konsertin alusta asti. Musiikki räjähti soimaan välittömästi Gergievin käveltyä rivakasti paikalleen: soittajat vireessä saman tien, yleisö aivan sähköistyneenä.

Alkupuoliskolla upeaa kuultavaa tarjoili nuorehko pianisti Igor Chetuev, jota kapellimestari hienosti tuki.

Mutta varsinainen jättielämys saatiin väliajan jälkeen. Orkesteri kasvoi täyteen, yli sadan soittajan kokoon. Kun yli tunnin mittainen sinfonia alkoi, minäkin uppouduin musiikin virtaan niin täysin, että paikka paikoin kyyneleet valuivat silmänurkista. 

Muistan kuunnelleeni 7. sinfoniaa joskus 70-luvulla yhtä vaikuttuneena ellen vielä voimallisemmin. Luin silloin samaan aikaan Paavo Rintalan kirjaa Leningradin kohtalonsinfonia - Saksalaisten ja suomalaisten vuosina 1941 - 1943 piirittämän kaupungin ja sen asukkaitten tarina (4. painos 1968). Vastaansanomatonta tekstiä, valtaansa ottavaa musiikkia.