Kuva-arkiston seulominen tuottaa vauhdikkaita näkymiä. Eilen löytyi ylle kopioitu ja pienennetty otos Myllykoskelta Kuusamosta. Maisema- ja kasvikuvauksen kurssilaiset valvoivat yön 30. kesäkuuta 2011 ja ottivat kuvia ensin korkealta mäeltä avautuvista maisemista, rinteiden kasveista ja auringonnoususta. Päivän jo valjettua ajettiin Myllykoskelle. Siellä sain ensi kosketuksen virtaavaan veteen siinä tarkoituksessa, että vaikutelma piti vangita kameraan. Vartin yli neljän siihen tarttui sivun ylälaidan kuva asetuksin, joita ei kannata julkistaa.
Tulokseen olen melko tyytyväinen, vaikka muistan jo Kuusamossa näytetyn paljon omaani vaikuttavampia kuvia, kaikki muiden kurssilaisten ottamia. Moni heistä onkin ammattilaistasoa. Jos paneutuisin puuhaan yhtä intohimoisesti kuin esimerkiksi useista kuvistaan palkittu Anna-Liisa Pirhonen, luultavasti osaisin yhtä ja toista. Toisaalta, hitaastikin edeten oppii! Aika ajoin palautan mieleen, miltä tuntui yritellä kuvaamista verekseltään uusi digikamera kourassa. Ja miltä ne kuvat näyttivätkään...
Tällä viikolla piipahdan vielä Nautelankoskella testaamassa, mitä saan sen kuohuista talteen Nikonillani. Tiedän, että ISO-arvo pitäisi määritellä mahdollisimman epäherkäksi ja aukko erittäin pieneksi, jotta valotusaika pitenisi. Kenties kaikki säädöt on tehtävä manuaalisesti.
Lisäksi on vältettävä tärinää. Tuen kamerakäteni puusillan kaiteeseen, sillä ulottuvilla ei ole jalustaa. Testitulokset julkaisen ennen pitkää.

2 kommenttia:
Hyvältä näyttää!
Voi mennyttä aikaa , kun oli tuohonkin energiaa ..kaunista on .Annoin muuten korkean jalustankin pois , aina löytyy kiviä ja kantoja joihin tukea ...
Lähetä kommentti