Sembene Ousmane, Jumalan puupalikat

 Se on tehty, lopultakin! Joulunpyhinä luin Sembene Ousmanen Jumalan puupalikat (1960) Leena Jokisen suomennoksena vuodelta 1973. Kirjan ostin kaiketi alennusmyynnistä 1978. Hinta näkyy vielä sisäkannessa: 27 markkaa. Vai onko se ollut alkuperäinen hinta?

Hatarasti muistan, että jokin kirjassa kauhistutti minua heti alkuunsa. En enää tajua, mikä se on voinut olla. Olin noina aikoina lukenut jo melkoisen määrän valkoisten kirjoittamia Afrikka-teoksia. Niissäkään ei kaihdettu kolonialismin väkivaltaisuutta eikä siloiteltu valkoisten toimia. Ousmanen kirja eroaa valkoisten kirjoittamista siinä, että se vie lukijansa keskelle mustien rautatietyöläisten lakkoa, joka pitkittymistään pitkittyy ja vaatii kovan veron myös lakkolaisten perheiltä. Tarina pohjaa tositapahtumiin. Afrikkalainen sanoo ihmistä jumalan puupalikaksi, siirtomaaherra puhuu apinoista, kun tarkoittaa mustaa väestöä. Siinä perusristiriita.

Arvostan suuresti teosta. Se kuvaa eloisasti läntisen Keski-Afrikan lakkolaisia ja näyttää, kuinka mustat heräävät huomaamaan voimansa. Useista henkilöistä rakentuu sävykäs kuva. Erityisen kiehtovaa on se, mitä tyttösestä nimeltä Ad'jibid'ji käy ilmi. Älykäs tyttö kieppuu mukana miesten kokouksissa. Yhteenotoissa tyttö on vähällä päästä hengestään, mutta selviää ja on lopulta kuin lupaus tulevaisuudesta, jossa myös naisilla on sananvaltaa.

Työ- ja oikeustaistelu kutsuu esiin uupumattomia, lahjakkaita johtajia. Pettureitakin tiukka tilanne synnyttää. Naisten yhteistoiminta samoin kuin apupoikien puuhat sysäävät tapahtumia kohti ratkaisua. Valkoisten on taivuttava. Mustat rautatieläiset kasvavat uskomaan itseensä ja taitoihinsa eivätkä enää hoe, etteivät pysty tekemään neulaakaan ilman valkoisia.


Tunnistan tekstistä, että tekijä tuntee kirjallisuutta, sillä hän on  taiten rakentanut teoksensa. Sen lopussa palataan alun henkilöihin. Välissä on tapahtunut paljon, myös hirtehisiä sattumuksia. Tunnelmat vaihtelevat, synkkyys ei paina. Sekä ihmisten yhteisöllisyys että yksilöllisyys korostuvat.

Ousmanesta löytyy vain niukasti nettiainestoa ainakaan suomeksi. Merkille pantavaa on hänen panoksensa afrikkalaisen elokuvan tekijänä, jopa sen perustajana. Tästä puolesta hänen toimintaansa saa tietoa muistokirjoituksesta, jonka Petri Immonen laati Helsingin Sanomiin Ousmanen kuoltua 9.6.2007.