Elokuvan juoni, henkilöt, musiikki ja muut tiedot selviävät lukemalla esimerkiksi Leffatykissä ilmestynyt arvostelu http://www.leffatykki.com/elokuva/dancer-in-the-dark
Keskityn tässä vain siihen, mistä leffan jälkeen puhuttiin. Itse olin pitkään sanaton. Tarina upposi, pakotti syventymään ja liikutti lopuksi kyyneliin asti. Pian alkoi löytyä pinnanalaisia liittymäkohtia sekä Melancholiaan että Antichristiin. Katsojakumppania puhutteli tapa, jolla von Trier ilmentää elämänkäsityksiään ja -kokemuksiaan. Päähenkilö Selmalle todellisuutta ovat hänen mielikuvittelemansa musikaalit, koska niissä ei koskaan tapahdu mitään pahaa. Tehdastyön kolkkeen hän kuulee musiikkina, työkaverit muuntuvat tanssijoiksi, jotka hän sokeanakin näkee. Hymyssä suin hän tanssii tähtenä muiden joukossa. Mutta paiskii myös töitä, minkä unelmiltaan ja sokeudeltaan pystyy, jotta kotona rahakätköön kertyisi riittävä summa pojan silmäleikkaukseen.
Yksi Selman töistä kotiin palaaminen rautatiekiskoja pitkin muuntuu sekin musikaaliksi, kun ohi kolkuttelee pitkä tavarajuna. Jakso, jossa Selma (Björk) laulaa ja tanssii, löytyy YouTubesta osoitteesta http://www.youtube.com/watch?v=62pLY5zFTtc
Paljon puhuttiin Selman olemuksen hiljaisesta ajautumisesta tilanteisiin, joita arkikokemuksella on vaikea tajuta. Katsoja pääsee osalliseksi tapahtumista, joita sittemmin esitellään täysin eri valossa. Selman luottavainen salaisuuden paljastus vuokraisännälle kääntää tarinaa niin, että vääjäämättä joutuu pohtimaan ihmisten toiminnan motiiveja ja moraalia. Rahalle person vaimonsa säyseänä talutettavana mies, ammatiltaan poliisi, varastaa Selman säästöt. Selma ei nosta äläkkää, vaan lähtee tyynenä hakemaan omaansa pois. Seuraa kaaos, jonka jälkeen kaikki muuttuu.
Ennen pitkää alkaa oikeudenkäynti, jonka katsoja näkee groteskina farssina ja amerikkalaisen tekopyhyyden juhlana. Juuri mikään ei vastaa katsojan tietämää 'totuutta'. Selma ei pyristele kohtaloaan vastaan, vaan kuuntelee ääniä ympäriltään ja siirtyy taas elämään musikaalissa.
Sitten Selman elämässä alkaa vaihe, jossa ympäristön äänettömyys vie häneltä mahdollisuuden kuvitella itsensä musikaaliin. Nyt viimeistään von Trierin verkkainen, yksityiskohtia dokumentoiva kuvaus ohjaa katsojaa samastumaan Selmaan. Ympäristön epäinhimillisessä kolkkoudessa yllättää toisen ihmisen, naisvartijan ja äidin, lämpö. Sen varassa Selma täyttää järkyttävän kohtalonsa tavalla, joka yhä edelleen on mahdollinen monissa USAn osavaltioissa.
Eilen illalla koin taas yhden elämää syvältä luotaavan, mestarillisen elokuvan. Hyvää on sekin, että ehdittiin kunnolla jutella nähdystä. Jälkipuheet näet auttoivat tajuamaan leffan syviä pohjavirtoja, joissa yhä riittää pohtimista.
3 kommenttia:
Minusta elokuvassa on kiva musiikki. Hommasin itselleni sen cd:nä. Pidän erityisesti siitä tehdassalikohtauksesta, jossa Selma laulaa työn äänien säestyksellä.
Lars von Trier menee minun makuuni vähän turhan pitkälle elokuvissaan. Dancer in the Dark olisi minusta kivempi jollain toisentyyppisellä loppuratkaisulla. Arvelen että von Trier ei ole vielä ohjannut parasta elokuvaansa.
Että jos ei elämässä muuten mikään järkytä , niin sitten nuo elokuvat !Ei tunnu oikein valoisan kevään leffoilta ...pimeä syksy olisi parempi .Joitain olen nähnyt , en tuota .
Voi olla, että Trier ammentaa hurjia kuvia omista fobioistaan. Siksi kai leffojen tarinat päätyvät ja päättyvät katastrofiin.
Taitaa myös olla niin, että Selman tarina pohjautuu tositapahtumiin 1960-luvun alun Yhdysvalloista.
En kuitenkaan ole tonkinut mistään tietoja siitä, mihin pintatason tarinaan Trier on pohjannut käsikirjoituksensa Dancer in the Dark -leffaan.
Lähetä kommentti