Sade taikoi leffaillan

Perjantain sade synnytti äkkipäätöksen häipyä mökiltä. Kotona odotti iso satsi leffoja omina tallennuksina. Katsottavaksi valikoitui itävaltalainen Revanche, josta Wikipedia tarjoilee sekä kattavan juoniselosteen että olennaiset tiedot tekijöistä ja palkinnoista tässä osoitteessa.

Alkukuvassa joku kuvassa näkymätön heittää kiven tai esineen veteen. Pitkähkö aika kuluu siihen, että renkaat häviävät ja veden pinta rauhoittuu. Ymmärsin kuvan vihjeeksi. Se melkein unohtuu, kunnes lähes lopussa nähdään päähenkilö, mies, heittämässä jotakin veteen. Onko se kivi vai ladattu ase, jäi tarkistamatta. Mutta veden pinta sävähtää väreilemään kuin sähköiskun saaneena ja saa katsojankin hätkähtämään. Kestää aikansa, ennen kuin vesi tyyntyy.  Melko pian sama mies nähdään keräämässä runsasta talviomenasatoa koriin, jonka hän kantaa isoisänsä asumukseen. Isoisää odotetaan palaavaksi sairaalasta. Kamera panoroi avaraan, rauhalliseen maisemaan. Katsoja huokaa helpotuksesta. Tarinasta jää hyvä mieli, sillä vaivihkaa osoitetaan, kuinka nämä vähäiset, syrjässä elävät ihmiset selviävät koettelemuksistaan, rauhoittuvat jatkamaan elämäänsä.


Tarina rakentuu arkisista aineksista vastakohdin. On mies ja nainen, salaa rakastavaiset. On mahdoton työkuvio ja uuden elämän tavoittelu etelässä. On ase ja sen myötä uhka. On rahanpuute ja yritys ratkaista puute ryöstöllä. On suunnitelma, jonka sattuma kellauttaa nurin. On pako ja paha mutka matkassa. On kaupunki ja maaseutu, jonne pakomatka juuttuu.

Lisää vastakohtapareja löytyy, kun tyttärenpoika saapuu isoisänsä pientilalle. Nuori ja vanha kohtaavat, innostumatta toisistaan ensi alkuun. Pakoileva, murtunut ryöstäjä huomaa isoisänsä asuvan poliisin naapurina. Tämän vaimo huolehtii vanhuksesta, ja taas mies ja nainen osuvat kohdakkain. Jännitteitä syntyy, yksi tilanne johtaa toiseen. Puunhakkuu toimii raavaan miehen keinona kestää surunsa. Hän tuottaa vanhukselle polttopuita ja tulee samalla antaneeksi näytön mieskunnostaan, minkä naapurin lapseton nainen oitis havaitsee.

Kaiken aikaa sävy säilyy vähäeleisenä ja -puheisena, vaikka ratkaisevissa kohtauksissa yksikin painava repliikki siirtää kuvion palaset uuteen asentoon. Synkät ajatukset hellittävät, mieli valaistuu ymmärrykseksi, hymy löytyy kasvoille, haitarimusiikki korville. Vastakohdat lientyvät. Salaisuus ryöstön tekijästä ja tulevan lapsen isästä säilyy, kosto väistyy turhana. Elämä jatkuu rauhallisena, kunnes seuraava koettelemus tuljauttaa ihmisen olemisen perustat sijoiltaan - ainakin hetkeksi niin kuin kivi rikkoisi lammen pinnan.