Surströmmingar, var så god!

Semmoinen säkä sattui kohdalle pari iltaa sitten, että pääsin osalliseksi ruotsalaisten hapansilakoista. Koiratkin valpastuivat kaukana kallioilla, kun niiden nenään tulvi sanoin kuvaamattomia lemuja alhaalta laiturilta, jolla silakkapurkkia avattiin. Purkki oli tuliainen justiinsa Ruotsin pohjoisilta alueilta palanneelta ja sieltä kotoisin olevalta Gustafilta. Hän myös opasti, kuinka perinneherkkua (!) syödään.

Silakasta putsataan sisäelimet, selkäevä ja pyrstö. Sitten irrotetaan filee, jotta päästään käsiksi selkäruotoon. Sekin vedetään pois, jos niin halutaan. Seuraavaksi voidellaan ohuen ohut näkkileipä. Päälle asetellaan pikku paloja putsatusta silakasta, sipulisilppua, tomaattia, keitettyä perunaa ja runsaasti creme fraichea: NAM, makoisaa...

Hui, vieläkin suuhuni nousee inha maku olemattomasta palasesta hapansilakkaa, jonka jaoin vävyni kanssa. Mutta urheasti pistelin poskeen osani niin kuin muutkin pöydän ympärillä. Ehkä enemmänkin olisi uponnut, jos snapsilla olisi kyyditty suupaloja. Mutta vastikään rakennetulla laajalla terassilla, josta vielä puuttuvat kaiteet, ei passaa nautiskella väkeviä. Yhdellä porukasta on jo käsi paketissa kaatumisen jäljiltä, ilman alkoholin tippaa. Semmoinen haaveri näet sattui ihan vain perunoita pestessä portailla, kun tyttärentytär tuli juhannuksena kurkottaneeksi varomattomasti alarapulta vatia. Siitä hän sitten suistua tuiskahti päistikkaa oikealle ranteelleen. Tuloksena iso vaurio: toinen luu poikki, toinen murtuneena.  Hyvin ovat luut kuitenkin jo paranemassa. Ehkä ne saivat hiukan lisäpotkua huikeasta ilta-ateriasta hauskassa seurassa aavan meren äärellä. Kiitokset Gustafille ja muille aterian eteen hommia tehneille!