Kiitos ystävien, mökille on ilmestynyt kaksi rhodoa. Itse hankin pari vuotta sitten yhden kääpiöversion. Oivallisimman paikan haku on vienyt aikaa tähän aamuun. Lopulta istutustiimi keksi ratkaisun, kun sen työpanosta taas tarvittiin. Pari päivää sitten näet Siuntiosta saapui antelias lähetystö mukanaan purkkitaimi. Varteen kiinnitetyssä lapussa sanotaan hoivaa odottavan nimeksi kelloalppiruusu (Rhododrendron yakushimanum 'Schneekrone'). Googlen kautta löysin tästä kasvista muhkeita kuvia. Niistä näkyy, että keväällä kukat ovat vaaleanpunaisia, kunnes muuttuvat pikku hiljaa puhtaan valkoisiksi. Aiemmin saman lähetystön tuoma rhodokin on valkoinen, joten odotettavissa on silmiä hivelevä kukkaloisto tummia kuusia vasten. Oma pikku hankintani sopii valkoisena kukkivien isojen kasvien kupeelle, sillä se tarjoilee karmiininpunaisia kukintojaan yhtaikaa isojen kanssa alkukesästä.
Rhodoille haettiin
tovi parasta mahdollista paikkaa. Se löytyi kuistin edustalta. Samalla sinne
siirtyi pallohortensioiden katveesta jo kolmisen vuotta näillä nurkin
viihtynyt yksilö kuten myös oma pikkuiseni. Lahjoittajien opastuksen
mukaisesti kaikille kaivettiin kunnon kuopat eikä jatkettu millään kohopenkkilinjalla. Suokasvien tapaisina rhodot viihtyvät kosteikossa. Kuoppa varmistaa, ettei kasvi kuivu.
Kuusille tehtiin semmoinen
temppu, että kuopat vuorattiin eristyskankaalla. Eivät enää ihan helposti pääse
pintajuuriset puut ryöväämään yhtä lailla pintajuurisille rhodoille tarkoitettuja
ravinteita. Sitten kuoppaan kauhottiin rhodoille ja pensasmustikoille
soveliasta hapanta multaa, kaadettiin iso loraus lammesta noudettua melko lämpöistä
vettä ja aseteltiin kukin kasvi kauniisti paikoilleen. Kuistilta
käytiin välillä tarkistamassa, että asetelmasta tuli passeli. Ja siitähän tuli!
Tuvasta saakka uutta ryhmää voi ihailla. Tätä kirjoittaessani vilkuilen tämän tästä ulos ja nyökkäilen tyytyväisenä. Vastedes tarjoilen rhodoille myös niille sopivaa lannoitetta, mitä en kovin usein tähän asti ole tehnyt. Tässä olkoon kelpo puutarhurin lupaus ja samalla vielä iso kiitos komeista kasveista.
3 kommenttia:
Noin pitkällä pinnalla puutarhasta tulee joskus todella komea ! Ei onnistuisi meikäläiseltä....
Rhodot ovat upeita - myös kasvavat isoiksi vuosien myötä. Neljä eriväristä kukkii mökillä.
On siis syytä pysyä elossa ja mökkikunnossa, jotta näkisi rhodot isoina...
Eilinen istutus auttanee kasveja kasvuun. Sen verran viitseliäästi homma hoidettiin. Varjostuskin on taattu, sillä taustan kuuset estävät suoran auringonpaahteen osumisen rhodoille. Ihme ja kumma, että lähellä majailevat pallohortensiat yhä rehottavat, vaikka odotettavissa on ollut alusta alkaen, että kuuset rohmuavat niiden ravinteet. Kenties hortensian juuret ulottuvat paljon syvemmälle maahan kuin rhodojen. Siinä ehkä selitys.
Lähetä kommentti