Sattuipa kohdalle

 Elisa Kirjalta tulee viikoittain sähköpostia ja tarjouksia. Tietämättä Jhumpa Lahirista mitään tilasin hänen halvalla tarjotun romaaninsa Tulvaniitty. Suomennos on Sari Karhulahden, kansi Timo Mänttärin. Tammi 2014.

 Sivuja e-kirjassa 348.





Tämä mainosteksti riitti perustelemaan ostopäätöksen:
Tarina hajoavasta perheestä ja rakkauden voimasta
Palkitun kirjailijan uusi teos on tarina veljistä kahden maailman välillä, naisesta kahden miehen välillä ja rakkaudesta, joka yltää yli kuoleman.
Veljekset Subhash ja Udayan ovat lapsina erottamattomat. Vuodet kuitenkin vievät heitä erilleen, ja 1960-luvulla, vallankumouksen repimässä Intiassa, Udayan päätyy kommunistiseen liikkeeseen. Subhash taas muuttaa Amerikkaan, kapitalismin ytimeen. Veljesten elämässä on viehättävä nainen, Gauri, jota menneisyys ei jätä rauhaan ja jota molemmat veljet vuorollaan rakastavat. Vuosikymmenien ja maanosien läpi liikkuva tarina kuvaa, kuinka perhesiteet lopulta määrittelevät, keitä olemme.
Intialais-yhdysvaltalainen Jhumpa Lahiri (s. 1967) asuu Brooklynissa miehensä ja kahden lapsensa kanssa. Tulvaniitty on hänen neljäs teoksensa, ja se oli ehdolla vuoden 2013 Booker-palkinnon saajaksi.

Kirjan sivuilla sukelsin outoon maailmaan. Elin tapahtumissa Kalkutan laidoilla, jossa vesihyasinttikasvustot täyttävät tulvalammikot eivätkä taltu vähävetisinäkään kausina. Tarinan lahjakkaille veljeksille lammikot ovat tuttuja. Niille näkee kotitalon parvekkeelta. Lähistöllä muurien suojassa levittäytyvät Tolly Clubin viheriöt ja puistot. Sinne ei intialaisilla ole asiaa. Mutta pojatpa keksivät keinon, jolla pääsevät illansuussa kurkistamaan kiellettyä maailmaa. Bensakanisterilta pystyy ponnistamaan muurille ja leiskauttamaan itsensä suljetulle alueelle. Puitten suojassa hiiviskellen saattoi keräillä murjoutuneita golf-palloja. Risa putteri valmiiksi mukana he kokeilevat lyöntejä. Monen monta kertaa veljekset ehtivät käydä salaisessa paikassaan, kunnes tulee se ilta, jolloin merkiksi jätetty kanisteri on kadonnut. Siteeraan sivuilta 14 - 15 tekstiä muutamana katkelmana, jotta sekä tyylin toteavuus että tietty avainkokemus kävisivät ilmi:

   Tätäkö te pojat etsitte?
Puhuja oli klubin ympäristössä partioiva poliisi, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä.
--
Mies astui muutaman askelen lähemmäksi. Hän huomasi maassa lojuvan putterin, otti sen ja tutki sitä. Laski kanisterin maahan, sytytti taskulampun ja valaisi sillä ensin poikien kasvoja ja sitten vartaloa.
   Oletteko te veljeksiä?
Subhash nyökkäsi.
--
   Teen teille tällä kertaa palveluksen, poliisi jatkoi. En mainitse klubin johdolle, mitä olette tehneet. Kunhan ette aio yrittää samaa uudelleen.
   Emme tule tänne enää uudelleen, Subhash lupasi.
   Hyvä on. Saatanko minä teidät kotiin teidän vanhempienne luo vai päätämmekö me keskustelumme tässä?
   Tässä.
   Käänny sitten. Vain sinä.
Subhash kääntyi muuriin päin.
   Astu vielä askel eteenpäin.
Poliisi löi putterin teräsvarrella Subhashia ensin pakaroille ja sitten reisille. Toinen isku, terävä sivallus, heitti voimallaan Subhashin kontalleen. Kesti päiviä, ennen kuin turvotus laski. Vanhemmat eivät olleet koskaan piesseet veljeksiä. --
   Lopeta, Udayan huusi poliisille. Hänkin kyyristyi ja yritti suojella Subhashia kietomalla käden veljen harteille.
He valmistautuivat seuraavaan iskuun yhdessä, toisiinsa painautuneina. Pää kumarassa, silmät kiinni, Subhash yhä kivusta sekaisin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. He kuulivat, miten putteri lennähti muurin yli niin että viuhahti ja putosi viimeisen kerran klubin alueelle. Sitten poliisi, joka ei halunnut enää olla missään tekemisissä heidän kanssaan, lähti tiehensä.

Poliisi ei tullut koskaan tietämään, kuinka pitkät jäljet hänen väkivaltaisella teollaan tulisi olemaan ja kuinka peruuttamattomasti se ennen pitkää vaikuttaisi hänen omaan kohtaloonsa. Etenkin Udayanille tapahtumasta muodostuu yksi niistä avainkokemuksista, jotka johdattavat hänet vuosien mittaan yhä kiinteämmin naksaliittien toimintaan. Romaanin mukaan se sai alkunsa 1960-luvun puolimaissa. Keskiluokkaisen perheen poika elää kaksoiselämää: opiskelee matematiikkaa ja opettaa sitä teknillisessä koulussa, mutta toimii myös salaisessa järjestössä ja räjäyttelee tekemiään pommeja. Näissä toimin hän tapaa Gaurin, tytön, joka hylkää oman perheensä, avioituu Udayanin kanssa ja asettuu ei-toivottuna miniänä elämään tämän perheessä.

Veljen kuolema saa Subhashin keskeyttämään joksikin aikaa väitöstutkimuksensa Rhode Islandilla Yhdysvalloissa ja palaamaan Kalkuttaan. Gaurin tilanne mietityttää miestä, kunnes hän päätyy ehdottamaan kälylleen muuttoa Yhdysvaltoihin. Subhash on valmis avioitumaan veljensä lesken kanssa ja ryhtymään isäksi pian syntyvälle lapselle. Näin tapahtuu, ja Bela-tyttö varttuu aikuiseksi tietämättä, kuka todella on hänen isänsä. Iso osa teosta kuvaa perhettä, jossa puolisot eivät tunne kuuluvansa yhteen. Lopulta Gauri ottaa ja lähtee kauas mantereen toiselle laidalle selittämättä sanallakaan poistumistaan. Hän on saanut tilaa ja mahdollisuuden opiskella, edetä filosofian opinnoissaan tohtoriksi asti. Hän on jo aiemmin luopunut sarien käyttämisestä, leikkauttanut tukkansa lyhyeksi. Hän elää itsenäisenä naisena niin kuin länsimaissa on tapana.

Kun pääsin lukemisessa vauhtiin, jatkoin sivukaupalla kirjan irrallisten hahmojen parissa. Heidän ratkaisunsa kiinnostivat, tuntuivat rankoilta ja silti perustelluilta. Henkilöhahmojen kohtalo näyttäytyy ennalta määräytyneeltä. Kaikkitietävä kertoja purkaa tarinaa lukijalle kompastuksitta. Pinnan alla jäytää salaisuus, kunnes Subhash rohkaistuu kertomaan Belalle tämän biologisesta isästä sen uhalla, että tytär kaikkoaa lopullisesti. Toisin käy. Irrallisuus alkaa väistyä.  Raskaana oleva tytär tajuaa Subhashin ratkaisun suuruuden. Hän palaa oman tyttärensä kanssa asumaan tämän hänet kasvattaneen isänsä luokse ja uskaltautuu luottamaan mieheen, joka on valmis yhtä suureen tekoon kuin Subhash. Synkeän salaisuuden väistyttyä tytär jopa ottaa yhteyttä Gauriin, hänet hylänneeseen äitiin. Isoäitiys voisi onnistua toisin kuin äitiys.

Kirjaa lukiessa pääsee jossain määrin uppoutumaan Intian ja Pakistanin itsenäistymisvaiheisiin. Henkilöhahmojen kohtaloita voi lukea rinnakkain Intian kivulloisen itsenäistymisen kanssa. Kirjassa terrorismi tarjoaa nuorille miehille väylän puuttua ajan politiikkaan tavalla, joka on tuttua eri puolilta maailmaa. Muun muassa sellainen seikka kuin naksaliittien yhä jatkuva liikehdintä on jäänyt uutisissa Lähi-Idässä ja Pohjois-Afrikassa vellovan väkivaltaisuuden varjoon. Kirjalija kiittelee teoksensa lopussa kaikkia niitä, joilta hän on saanut apua nimenomaan naksaliitteihin perehtymisessä. Silti antoisinta minusta oli lukea eri kulttureista tulevien ihmisten keskinäisistä kuvioista.

Se, mitä Liisa Rinne kirjoittaa teoksesta, osuu mielestäni kohdalleen. Suosittelen.