Sekä itse juhla että varsinkin kirja osoittavat, miten porukka lähtee talkoisiin, kun joku kutsuu. Oma tytär Hanna Lagström on toiminut yhdistyksen hallituksessa ja vinkkasi muille, että minultakin voisi kysellä muistoja. Niitä mielelläni kirjoittelin pyydetyistä aiheista ja lähetin yhdistyksen puheenjohtajalle Seija Tammiselle. Sittemmin myös kirjan toimittajan kanssa jatkoimme tovin sähköpostiviesteilyjä. Sain ennalta lukea ison osan kirjaa.
Löytyi jotakin tarkennettavaa ja hiukan myös korjattavaa. Edustanhan sitä sukupolvea, joka on läheltä nähnyt, kuinka Suomi sotien jälkeen rakennettiin uudestaan. Ispoisissakin isät ja äidit uurastivat rakennustöissä, kun taas me lapset elimme aamusta iltaan ulkoleikeissä.
Peltosaroille nousi tönö toisensa perään. Jokaisen ympärille muokattiin kasvimaita ja istutettiin ainakin omenapuita. Tontit olivat Ispoisten kartanosta lunastettuja maita. Kirjassa kuvataan sivulla 24, kuinka hitaasti tonttien erottaminen sujui:
Ispoisten omakotialueelle oli laadittu heti sotien jälkeen alustava asemakaava, mutta sen kummempia eväitä ei ollut, kun tontteja alettiin luovuttaa niihin oikeutetuille. Tontit kuitattiin määräaloina ja merkittiin alustavasti maastoon. Koska omakotialueelta puuttui vahvistettu asemakaava, teitten ja viemäröinnin rakentaminen viivästyi viivästymistään. Myöskään tonttien mittaukset eivät kulkeneet lähellekään samaa tahtia kuin niitten luovutukset. Omakotiyhdistyksen jo tultua perustetuksi puheenjohtaja Halminen kävi 1950-luvun puolivälissä kaupungin mittausosastolla kiirehtimässä tonttien mittausta ja erottamista Ispoisten kartanon maista, koska kyseiset asuntotontit olivat ”vain niin sanottuja rintamamiestontteja”.
Pitkään minunkin kotiosoitteeni oli komeasti Kaarlentie 28. Aikoinaan en tiennyt nimen alkuperää, minkä puutteen kirja korjaa sivulla 28. Nimihän viittaa itseensä Kaarle herttuaan. Tämä herttua näet nousi joukkoineen maihin Rauvolanlahdella vuonna 1597 ja taisteli Kupittaalla Sigismundin joukkoja vastaan. Kaarle herttuan lisäksi maaherra Olavi Wibelius (1752 - 1823) on saanut nimikkotiensä Ispoisiin. Wibelius opiskeli Turun yliopistossa, mutta hänet muistetaan urastaan Kuopion läänin maaherrana, kuten Vänrikki Stoolin tarinoiden ”Maaherra” -runosta voidaan lukea. Linnunpääntien nimi tulee Ispoisten kartanoa aikoinaan hallinneesta piikkiöläisestä Linnunpään suvusta, joka aateloituna tunnetaan nimellä Fågelhuvud.
Kuuluisien aatelisten jälkeen tarinoita on kerrottu rintamamiehistä ja heidän perheenjäsenistään. Muutaman jutun tarjosin minäkin, kuten yhden satoisalta kaalivuodelta. Se löytyy kirjasta sivulta 44.
Minun isääni sanottiin naureskellen milloin touhu-Paavoksi, milloin kaali-Paavoksi. Kaali-Paavo hänestä tuli, kun hän päätti pelastaa turkulaiset edellisen vuoden kaltaisesta kaalipulasta ja istutti koko peltosarallisen kaalintaimia. Niinpä syksyn tullen meillä oli kaalinpää poikineen - kuten kaikilla muillakin. Tuli jakeluongelma, jota Helli-äiti yritti helpottaa torimyynnillä. Kerran hän oli ajamassa pyörällään Kaskenahdetta alas, kun kaalisäkin suu aukesi ja kaalinpäitä alkoi vieriä pitkin katua. Vähältä piti, ettei tullut kolaria, jonka osallisina olisivat olleet pyöräilijä ja kaalinpää!
2 kommenttia:
Onpa tosi kiva kansikuva! Kai siellä oli kuvia kyselty laajemmaltikin? Luulisi, että kertomalla tuollaisesta kirjahankkeesta sanomalehden toimittajalle voisi saada jutun lehteen ja sitä kautta ilmaista julkisuutta puuhalle.
Omalta kohdaltani voin kertoa, että noin vuosi sitten luin Savon Sanomien koostaman ja julkaiseman Puijonlaakson kaupunginosasta kertovan lehden enkä tunnistanut ketään kuvissa olleista, vaikka paikoitellen kuvia oli otettu ihan naapurissa! Puijonlaakso on 1960-luvulla perustettu kerrostaloalue. Asuin siellä vuosina 1972 - 1986 ja äitini asuu siellä vieläkin.
Kas vaan, tarjoamasi idea olisi varmaan toiminut tehokkaammin kuin puskaradio. Kirjaa myydään parilla kympillä. Kertyvillä tuloilla maksetaan juhlakuluja ehkä vielä hyvinkin pitkään.
Lähetä kommentti