Kolmas kerta

Sukulaisten kesken kisailtiin eilen iltapäivällä mökillä. Kutsun saaneista paikalle ilmaantuivat sovittuun aikaan kaikki muut paitsi vävy (!). Ohjelma toisti parina edellisvuotena koeteltua meininkiä: ensin kevyt lounas, sitten kisat. Nyt tarjosin sipulikeittoa, joka syötiin ilman leipäkuutioita ja juustoraastetta, kun minä onneton unohdin tuoda nämä lisukkeet tarjolle. Vasta tänään rääppiäisissä syötiin soppa sellaisena kuin oli tarkoitus. Onneksi sentään muistin tuoda esille lihapasteijat ja myös hiukan lämmittää niitä ulkohellalla.

Tyytyväiseltä näyttää tämä vajaan sipulikeittonsa vastaikään nauttinut, jos osaan tulkita poikani ilmeen oikein. Eikä aurinkolasien kuvajaisista päätellen muillakaan asiat ole vallan kehnosti.

Lounaan jälkeen päästiin tuttuun tapaan arpomaan joukkueet ja ryhtymään koitoksiin. Ykkösenä oli petankki. Palloja heiteltiin sekä kovalla maalla että hiekalla, yhtä hankalaa kummallakin.

 Kun siirryttiin vesipajatsoon, Minna, puuhamestari, jakeli kummankin joukkueen kaikille jäsenille viisisenttiset. Yksi kymmensenttinenkin oli käytössä, mutten muista miksi.

Vesiämpärin pohjalla olleeseen mukiin kolikon piti osua, mutta eipä ottanut osuakseen. Vain muutama onnistui. Muiden kolikot leijailivat vedessä mikä minnekin.

 Minun oli poistuttava ruokahommiin seuraavan lajin ajaksi, joten en tiedä, mitä yritettiin heittämällä kevyitä palloja kaksittain. Gustaf ja Sonja toimessaan. Onneksi kameramies oli valppaana seuraamassa, mitä tapahtuu.

Runsaan tunnin kuluttua on yleensä oltu valmiita tauolle ja pikku purtavalle. Niin myös eilen.
Lisäksi tämän vuoden taukoa juhlisti yllätysvieras:  Jere Vilkkinen, muusikkona keikkaileva insinööri, saapui sovitusti paikalle 12-kielinen kitara olallaan. Olen ilokseni tutustunut  mökkinaapuruston avuliaisiin ihmisiin, joihin Jere ja hänen vanhempansa kuuluvat. Tohdin kysyä Seinäjoen tangokisoissa menestyneeltä Jereltä, ehtisikö hän laulamaan, kun pidämme kisataukoa. Hän toden totta ehti, tuli ja tarjosi bassobaritonillaan kolmen vartin setin  nautittavia laulelmia.

Kisameininki vaihtui sutjakasti festaritunnelmaan. Sen aitoutta lisäsi pari sadekuuroa. Ne eivät keikkakonkaria hetkauttaneet, kun päivänvarjo siirrettiin suojaamaan miestä ja kitaraa.. Ruohikolla istuskellut yleisökin suunnisti oman varjonsa alle, niin että homma jatkui ilman sen kummempia sateen äimistelyjä.  

 

 Aplodeja jaeltiin auliisti paitsi musiikista myös letkeästä jutustelusta. Tunnelma oli kuin isommassakin tapahtumassa. Onnellisena kiittelin Jereä, joka kuulemma lähti lähes saman tien perheensä kanssa Turkuun kesäteatteriin.

Ja kuinka ollakaan - aurinko näytti naamansa pian musiikkiosuuden jälkeen. Muutama jaksoi yritellä vielä rantalentistä, vajain joukkuein. Muut jatkoivat istuskelua makkaroita ja salaatteja odotellen. Niitä piisasi tänä vuonna niin, että jokunen makkara jäi vielä rääppiäisiin.

Porukan halaillessa päätteeksi toisiaan hoksattiin, että  melkoinen muutosten syksy on edessä: lapsenlapsista yksi muuttaa elokuussa miehensä kanssa Osloon, toinen lähtee syyskuun alussa yksin Tanskan Århusiin opiskelemaan kauppatieteitä, samoihin aikoihin kolmas singahtaa puoleksi vuodeksi Taiwanille osana turkulaisia kauppatieteen opintojaan, neljäs synnyttää pariskunnan esikoisen lokakuussa. Viides sentään pysyttelee Turussa ja jatkaa ammattikorkeakoulussa suoritetun tutkinnon jatkoksi maisteriopintoja Åbo akademissa.

Porukan poistuttua mökillä palattiin hiljaiseloon. Nytpä tuumailen, että lienee sopiva aika tallettaa tämänkertainen, viimevuotinen ja sitä edellinen  elokuinen mökkitapahtuma muistojen plakkariin. Toisenlaiset happenigit ovat vuorossa. On jo tiedossa hääjuhla. Myös vauvan syntymä antaa pian aiheita tapaamisiin. Voin siis hyvillä mielin jättää aloitteet sukutapahtumien järjestämiseksi toimeliaille lastenlapsille ja jossain määrin heidän vanhemmilleenkin.