Ystävänpäivän koirajuttu

Muutama vuorokausi on vierähtänyt borderien seurassa.Olennaista oli, että ruokin ja ulkoilutin otukset. Leikkiäkin sopi, jos huvitti. Niukaksi jäi leikkiminen, kaikki muu hoitui juuri niin kuin piti. Parhaimmillaan askelmittariini kertyi yhtenä päivänä lukemaksi yli 10000. Tunnustettakoon, että silloin kävelin muuallakin kuin koirien reiteillä. Enkä muuten ihan yksin.

Typyköillä on jo pitkään ollut käytössä valjasvarustus, jonka remmit kiinnittyvät samaan kädensijaan. Helppo oli tyyrätä innokkaiden nuuskijoiden viuhtomista kulloisenkin kulkuväylän puolelta toiselle.

Pääsin taas jyvälle koiranomistajien onnesta, vaivoistakin. Yksin asuvana minua ei kukaan tervehdi kotiin tullessa. Mutta annas olla, kun palasin koirien taloon muutaman tunnin poissaolon jälkeen: voi sitä riemua, kun ilmestyin ovesta sisään!

 

Koirien asuinalueella riittää vaihtelevia maastoja. Niinpä minäkin sain paljon tavallista runsaammin ulkoilmaa, kun kuljimme verkkaisesti pari kolme kertaa päivässä milloin missäkin päin muinaisia lapsuusmaisemiani. Ihmeekseni jaksoin kavuta myös mäkiä lähes yhtä hyvin kuin koirakaksikko.

 

Ja entäs kun ilta koitti! Tuskin ehdin siirtää päiväpeittoa syrjään isäntäväen sängyssä, johon minulle oli petattu toinen puolisko, kun sinne jo majoittui terhakka Tirri. Vanharouva Sofi ei pitänyt kiirettä, vaan saattoi ilmaantua kolmanneksi samaan sänkyyn vasta yöllä. Tirrille moinen ei passannut. Useimmiten se tunki aivan kiinni kylkeeni heti alkuillasta.

 

Asetelmiin tuli muutos viime yönä, jolloin talon nuorin tytär kumppaninsa kanssa palasi Norjasta ihan sopimuksen mukaisesti. Talon emäntä, oma tyttäreni, jäi vielä viikoksi Trondheimiin siippansa luokse, jolla on siellä töitä.

Koirat unohtivat minut saman tien, kun äkkäsivät öiset tulijat tuttuakin tutummiksi. Ne painuivat oitis nuorenparin kintereillä yläkertaan. Mokomat eivät edes aamulla porhaltaneet keittiöön, kun laittelin itselleni pikaisen aamuruuan. Yleensä ne valvoivat kaikkia keittiötoimia ja odottivat, milloin itse saisivat kuppiinsa listan mukaista syötävää. Totta tosiaan, mitään sekalaista koirille ei tarjoilla, vaan tarkasti mitattua ja laktoosittomalla piimällä valeltua nappulaseosta. Toiselle lirautetaan lisäksi vielä öljyä norjistamaan suolen toimintaa. Niinpä kumpikin toimitti ulkosalla olennaiset asiansa vallan mainiosti lumessa ensin ympäriinsä tanssahdellen.

Aamutuimaan lähdin tyytyväisenä omaan huusholliini herättelemättä nukkuvia. Hiukan hymyilytti, kuinka suorasukaisesti koirat vaihtoivat minut yöllä palanneisiin. Siinä minulla ystävänpäivän aloitus! Sopeudun tyynesti siihen, että paremman puutteessa kelpaan näiden koirien kaveriksi.

Yhtä ja toista kiinnostavaa havaitsin kaksikon puuhista. Aikoinaan Veikko Huovinen seuraili kotikontunsa koirayhteisön toimia niin pitkään ja tarkasti, että kokosi havainnoistaan kirjan. Sen olen lukenut ja tehnyt lukemastani blogijutun. Se löytyy tästä linkistä.

Hyvää ystävänpäivää!