Alakerran emäntä tarjosi taannoin sekä iltapäiväkahvia että kirjaa luettavaksi. Molemmat kelpasivat hyvin. Sieltä täältä oli jo silmiini tarttunut suosituksia Māra Zālīten romaanista Viisi sormea. Sen on suomentanut Hilkka Koskela ja kustantanut Arktinen Banaani 2018.Onnenpotkulta tuntui, että naapurin kirjastosta hakemalla opuksella oli niin pitkästi jäljellä laina-aikaa, että minäkin ehdin samaan kyytiin. Tiedoksi vain, että palautin jo kirjan, jonka joku kolmaskin olisi ehtinyt hyvin nauttia. Tarina vie näet niin tyystin mukanaan, että sen 348 sivua lukee nopsasti.
Lukiessa tajuaa omaelämäkerrallisuuden. Sen romaanin takakansikin vahvistaa ja tarjoaa myös muita tietoja:
Māra Zālīte syntyi Siperiaan kyyditetyille vanhemmille Krasnojarskissa 1952. Perhe palasi Latviaan 1956. Zālīte aloitti kirjallisen tuotantonsa runoilijana 1970-luvulla. Hän on Latvian kansainvälisesti tunnetuin nykykirjailija, tunnustettu kulttuurielämän auktoriteetti, tuottelias ja monipuolinen kirjailija, joka on julkaissut runojen lisäksi näytelmiä, lasten ja nuorten kirjoja sekä esseistiikkaa. Suursuosion Zālītelle toivat musikaalien ja rockoopperoiden libretot, joiden säkeistä monet ovat nousseet modernin kansanlaulun asemaan.
Omaelämäkerrallisessa romaanissaan Viisi sormea Māra Zālīte kuvaa kyyditetyn perheen kotiinpaluuta sekä latvialaisen maalaiskylän elämää lapsen silmin. Viisivuotiaan pikkutytön maailmassa moni asia hämmästyttää ja kummastuttaa. Miksi vanhemmat jähmettyvät uuden matkustajan tullessa junavaunuun? Miksi Siperiasta ei saa sanoa sanaakaan? Miksi lantakasasta löytyy nahkakantisia kirjoja?
Zālīte esittelee kirjavan tyyppigalleriansa rakentamalla tehokkaita kohtauksia näytelmäkirjailijan ammattitaidolla, synkistelemättä ja huumoria viljellen. Elämäniloisen ja uteliaan pikkutytön kautta avautuvat neuvostoajan maalaiskylän sosiaaliset valtasuhteet. Lapsen katse on vilpitön, lahjomaton ja tarkka. Kerronta on kursailematonta, dialogi hykerryttävää. Rivien väliin kätkeytyy riipaisevia ihmiskohtaloita, joiden karmaisevat käänteet jysähtelevät aikuisen lukijan tajuntaan täsmäiskuina.
Viisi sormea valittiin ilmestymisvuotensa parhaaksi latvialaiseksi proosateokseksi. Kiinnostus teosta kohtaan on ollut niin suurta, että kirjan tapahtumapaikoille järjestetään tutustumiskäyntejä.
Tänään huomasin Hesarista Jukka Rislakin asiantuntevan kritiikin ja panin merkille myös sen, että jutun lopussa väitetään tätä päivää Latvian kansallispäiväksi. Oli tai ei, joka tapauksessa Baltian maissa on syksyn mittaan vietetty satavuotisjuhlia. Niitä sopii mainiosti juhlistaa lukemalla vaikkapa juuri Viittä sormea. En muista mitään muuta latvialaista lukeneenikaan enkä muuten liettualaistakaan. Viro sen sijaan on tullut tutuksi sekä matkakohteena että kirjallisuutensa puolesta. Taideteoksista avautuu huikeita näkymiä naapurimaiden ihmisten kohtaloihin. Sivuuttaa ei sovi myöskään historiantutkimuksia. Ymmärrän nyt tarttua myös sekä Jukka Rislakin että hänen vaimonsa Anna Žīguren asiaproosaan. Niistä voi aloittaa, sillä yksi kirja on jo tilattuna kirjastosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti