Eilen ymmärrettiin aloittaa paikkaamalla aiempi unohdus. Kuva kertoo, että meitä oli reissussa kolme: peilissä näkyvä kuvaaja (minä) ja tyttärentytär sekä peiliin kurkkivana etualalla tämän tytär. Häkellyttävän muhkea mosaiikkiteos kehystää peiliä ja levittäytyy myös muille seinille. Idea ja sen toteutus ovat niin suurenmoiset, että taputan pestyjä käsiäni yhä uudestaan.
Tähdellisen vessavisiitin jälkeen suunnistimme tutkailemaan Vilho Lammen maalauksia. HAMissa niitä on nyt esillä koko joukko taiteilijan eri kausittain ryhmiteltyinä. Voimakkaan ekspressiivisesti esitettyjä pohjoisen ihmisiä on yhden huoneen salin seinillä. Pitäjän keisari osui ensimmäiseksi silmiini.
Muotokuvista tarjoan oman otokseni maalauksesta nimeltä Kraatarin Antti.
Turun taidemuseon kokoelmista lainassa olevan maalauksen omakuvan kopioin netistä, samoin myös toisen maalaria itseään esittävän baskeripäisen hahmon.
Maisemista puhuttelivat eniten ne, joissa taiteilija sovelsi täplätekniikkaa aiheenaan Liminganjoki.
Heleän talvinen jokimaisema löytyi onneksi hienona otoksena netistä, sillä oma käteni tärähti näyttelyssä ollutta maisemamaalausta kuvatessa.
Kolmivuotiaan lapsen iloksi piipahdettiin myös Tove Janssonin muutamaa työtä vilkaisemassa.
Suurinta hupia tuotti hiekka, jota sai ihan itse möyhiä. Täältä ei olisi ollut kiirettä mihinkään.
Lounaalla oli käyty jo ennen HAMia, joten seuraavaksi vuorossa oli keikka Kiasmaan ja sieltä kahville Oodiin. Museokorttilaisina meidän kannatti seilata museosta toiseen murehtimatta pääsylippujen hintaa. Samalla lapsikin huomasi taas viihtyvänsä, niin kuin jo syksyllä Emma-museon tilavissa saleissa vanhempiensa hämmästykseksi kuuluu tapahtuneen. Kiasmassa ei kuitenkaan passannut viedä typykkää Ed Atkinsin hurjien videoiden ulottuville. Me aikuiset käväisimme vuoron perään vilkaisemassa kohuteoksia. Eikä niistä tässä sen enempää.
Atkinsin sijaan Sääennuste tulevaisuuteen -teokset tarjosivat tutkittavaa joka iikalle.
Sääennuste tulevaisuudelle -näyttely käsittelee ihmisen ja muiden eliöiden monimuotoista suhdetta tässä ajassa, jossa ilmastokriisi ja lajien joukkosukupuutto kaventavat elämän mahdollisuuksia maapallolla. Näyttely nähtiin Venetsian biennaalissa Pohjoismaisessa paviljongissa vuonna 2019.
Kiasman sivuilta löytyy kuvia, muutaman toki otin itsekin. Meren eliöistä ja ilmaston vaikutuksista elämän ehtoihin on kyse. Jättikokoisiksi sommitellut levät ja "kiviin" kiinnittyneet merisiilit tarjoavat rauhallisia näkymiä. Kosketuksia ne eivät kesta, mikä ei tuntunut haittavaan lapsikatsojaakaan.
Yhdessä hämärässä huoneessa typykkää kiehtoi erityisesti videoteos, jossa sohvapöydän oloisella tasolla liikuskelee eliöitä, kenties bakteereja. Niitä piti yrittää tutkia kurkkimalla pöydän alle. Eipä selvinnyt, mistä ötökät ilmaantuivat.
Kiasman lähettyvillä kohoavaan Oodiin oli mukava kävellä Kansalaistorin kautta ja samalla taas kerran ihailla upeaa rakennusta ensin etäältä, sitten sisältä. Kahvia, kaakaota ja leivonnaisia nautittiin alakerran isossa ravintolassa. Ylös hurautettiin hissillä omat rattaat mukana.
Heti kolmanteen kerrokseen päästyä tyttö tokaisi:"Kirjasto." Näin sitä meikäläisissä ympäristöissä tottuu pienestä pitäen kirjojen tarjontaan, lukemiseen ja nykyisin jopa puuhailuun kirjaston tiloissa. Monen tunnin reissu sujui mainiosti, kun välillä sai taas häärätä omiaan, nyt sukkasillaan. Tarjolla olisi ollut tovi askartelua, sillä ohjaaja kävi kutsumassa lapsia lähihuoneeseen. Siellä jokainen olisi voinut tehdä paljasjaloin perhosia paperille siivet levällään. Meitä kumminkin veti kotimatka. Hyvä yhteinen päivä, taas kerran. Terveiset reissukavereille!
2 kommenttia:
Museokorttia kannattaa hehkuttaa !
Niin kannattaa. Tyttärentytärkin on suositellut korttia myös appivanhemmilleen.
Lähetä kommentti