Jonkin aikaa on ollut puhetta tyttöjen ja naisten vaikeista kokemuksista miesten vallitsemissa olosuhteissa. Juhani Brander puolestaan pureutuu esseissään poika- ja miesporukoiden tapaan koulia jäseniään koviin otteisiin, mistä seuraa silkkaa surkeutta. Branderin esseet on noteerattu julkisuudessa. Niinpä kuin herätyksen saaneena ostin kovakantisen kirjan Miehen kuolema Pohdintoja maskuliinisuudesta. Luin sen heti ja annoin eteenpäin ryydittämään aiheellisia keskusteluja lähipiirissäni.
Sisällyksestä otin valokuvan havainnollistamaan niitä aihealueita, joista Brander taiten sanoo sanansa kaihtamatta omia kipeitä kokemuksiaan.
Lukukokemus väkevänä mielessä tuli katsotuksi elokuvia. Christopher Nolanin Dunkirk valpastutti taas tajuamaan, kuinka nuoria toisen maailmaansodan umpikujiin viedyt miehenalut ovatkaan olleet. Wikipediasta tarkistin perustiedot Dunkerquen taistelusta.
Toisiaan vihaavat vanhemmat
osallistuvat kuitenkin poikansa mittaviin etsintöihin. Tarkistetaan myös se, onko Aljosha mennyt isoäitinsä luo. Katsojalle näytetään, kuinka töykeys ja tylyys
periytyy, sillä isoäidistä ei heru minkäänlaista myötätuntoa tyttärelle
eikä varsinkaan tämän "äpärälle", vaikka pojan vanhemmat avioituivat
aikoinaan. Tytär tuntuu oppineen äidiltään koleat otteet, ja katsojassa herää jonkin verran myötätuntoisia ajatuksia Aljoshan äitiä kohtaan, jota oma äiti oli kohdellut kaltoin lapsena.
Lohduton on isoäidin yksinäinen vanhuus, totiselta näyttää myös kummankin aviopuolison uusi elämä. Ajan oloon kukaan ei tunnu kaipaavan Aljoshaa. Kammottavan karua elämää.
Samaan syssyyn katsoin tuoreen TV-leffan nimeltä Tottumiskysymys. Se liittyy Naisten maaliskuun esityksiin. Niitä on tallessa jo useita, lisää kertyy. Jos jatko on yhtä vahvaa, katsomalla kartuttaa ymmärrystään nykymaailman meiningeistä lähtemättä kotoaan mihinkään.
Tottumiskysymyksen trailerista pääsee mukaan tilanteeseen, jossa kukkii poikakaksikon omaksuma miehinen mahtailu. Yksin matkustavaa tyttöä ei kukaan suojele, vaikka pojat yltyvät yhä ronskemmiksi lähentelyissään. Olisikohan minusta puuttumaan kuvatun laisiin tapahtumiin bussissa tai muualla?
Hesarissa julkaistuun Arla Kanervan kritiikkiin on liitetty Kalle Koposen selvää kieltä puhuva kuva, sillä Brander tarkastelee esseissään muun muassa myrkyllisen maskuliinisuuden ilmentymiä. Kunpa kaikilla näillä keskustelun avauksilla saataisiin aikaan tervehdyttäviä muutoksia ihmisten välisiin suhteisiin. Taiteessa on voimaa, ellei koronavirus nyykäytä ihmisiä niin polvilleen, ettei enää uskalleta pyrkiä muiden lajitoverien ulottuville!
4 kommenttia:
Tuntuu, ettei enää juuri löydä kirjaa, jossa ei kohdeltaisi kaltoin pientä poikaa... lastenkirjoissa on onneksi onnellinen loppu.
Sinulla lienee perusteita päätelmääsi. Olethan jo vuosia lukenut lastenkirjoja kaiken muun ohessa.
Sinulla on hyvä näkökulma miehen elämän ongelmallisuuteen. Olen monesti ajatellut, etten jaksaisi mitenkään olla mies niiden vaatimusten paineessa, mitä miehuuteen liitetään.
Branderin kirjasta tulee mieleen Juha Siltalan kirja Miehen kunnia, joka Hesarin artikkelissakin mainitaan.
Metoo-liike on aluksi tehnyt pahaa tuomitessaan ja syyllistäessään kategorisesti kaikki miehet, mutta nyt alkaa ehkä fiksumpi pohdiskelu voittaa ja on hyvä, että miehet tekevät sitä itse.
Nuoren Rafael Donnerin kirja 'Ihminen on herkkä eläin' on myös raikas teos miehen elämän kuoppien tiedostamisessaan.
Tottumiskysymys on hyvä elokuva, mutta pidin vielä enemmän niistä lyhytelokuvista erikseen, joista (osasta niitä) tämä elokuva on koottu. Lyhytelokuvilla on yhteisnimi 'Yksittäistapaus'. Minusta niissä oli joitain, joiden poisjäänti harmitti, mm. 'Let her speak', jossa naistutkija ei saa suuunvuoroa.
'Rakkautta vailla' on kauhea elokuva. Kuka pelastaisi maailman lapset tuollaiselta sydämettömyydeltä!
Tuntuu hyvältä, että olet katsonut samoja leffoja ja lukenut kirjoja, joista me molemmat olemme älynneet olennaisia pointteja. Minulla naisten tekemiä elokuvia on useita odottamassa tallennettuina. Yksittäistapauksia kertaan vielä.
Lähetä kommentti