Merkittävin nähtävyys Paraisilla on jättimäinen avolouhos. Hyvän selostuksen paikasta ja sen vaikuttavuudesta löysin tästä. Meidän oli tyytyminen ison alueen tiirailemiseen aidan takaa. Opastettuja käyntejä on tarjolla ainakin kesäisin, mutta sellainen pitäisi varata ennakolta.
Komeat kalkkikivilohkareet ohjaavat näköalatasanteelle. Hurja pudotus erottuu heti aidan takaa. Kerran päivässä räjäytykset tärisyttävät maankamaraa, mutta eivät kuulemma enää hätkähdytä ainakaan paikkakuntalaisia.
Keväällä meidän on tarkoitus palata Paraisille siten, että olemme ottaneet selvää opastuskäynneistä louhokselle ja varanneet paikan kiertoajelulle. Myös alan museot katsastetaan. Minua kiinnostaa nähdä ja kuulla, miten kalkkia nykyisin poltetaan, sillä pikkulikkana pääsin kerraan kummisetäni kyydissä tiirailemaan kalkkiuuniin. Hän ajoi työkseen kuorma-autollaan rahtia kaivoksen palkkaamana.
Näköalapaikan aitaan kiinnitetyistä mainoksista hoksattiin suunnistaa kotiseutumuseoon. Portilla epäiltiin, tokko paikka on auki. Pihalle kuitenkin pääsi, samoin taloon, jossa museopuoti sijaitsee. Huhuilemalla löytyi lopulta auliisti puheleva mies, jolta kuultiin, että museo on suljettu talveksi. Kuvat kopioin museon sivuilta.
Mies osoittatui museoammattilaiseksi ja olisi kertonut rakennuksista, joista yhdessä on asunut Ruotsinsalmen I taistelun veteraani. Juttua olisi ollut helppo jatkaa, koska syyskuun alussa kävimme Kotkassa Ruotsinsalmen taistelutantereilla sekä niistä kertovassa näyttelyssä. Ymmärsimme kuitenkin melko pian kiittää ja lupasimme palata kevään tullen. Siihen mennessä pihan suuret jalavat, jotka kärsivät näivettävästä taudista, on kaiketi kaadettu, mikä on iso urakka kotiseutuyhdistykselle. Tyttären pihanaapuri taitaa hyysätä samanlaista taudille altista jalopuuta. Sen kaatamisesta on käyty neuvotteluja, toistaiseksi tuloksetta.
Melkoista haahuilua meidän viivähdyksemme Paraisilla oli. Hauskalta silti tuntui kierrellä vanhoja puutaloalueita kapungin keskustan tuntumassa. Helposti osuimme sille ainoalle kadulle, jonka varrelta löytyy pikku ravintoloita ja kahviloita. Maittavan kuha-aterian söimme somassa lounaspaikassa, kahville suunnistimme Hallonbladiin. Niin vähän oli väkeä liikkeellä, että koronavirus olisi turhautunut. Ainoatakaan maskinaamaa ei näkynyt, mikä oli ihan kohdallaan. Pikku hiljaa minua on alkanut mietityttää, onkohan joka tuutista hehkutettu koronakohu ylimitoitettu, kuten tämä artikkelikin antaa ymmärtää.
2 kommenttia:
Kaunista seutua on parainen, meri on siellä lähellä myös.
Juu paraisella on tullut käytyä, mutta en sen tarkemmin ole tutustunut paikkakuntaan, vaikka turussa 47v. ollaan asuttu.
aamulla oli jus tv;ssä noista hyljätyksi tulleista avolouhoksista, myös mätäsvaarassa on hyljätty avolouhos, jossa olemme monesti käyneet, netistä löytyy tietoa siitä enempi, se on nähtävyys jo itsessään.
Kun tutkiskelin äitini sukukirjaa, niin siellä muutaman kohdalla luki että; kuoli näivetystautiin, aikoja sitten ei ollut nimiä sairauksiin, toinen oli kitumustauti, mitähän sairauksia lie olleet.
Kävin sunnuntaina kuhankuonon ja kurjenrahkasuon luonnosuojelu alueella, no sehän on aika lähellä täällä, ihmisiä oli tosi paljon liikkeellä siellä, mutta alue kun on iso,niin ihmispaljous ei haitannut, sattui vain olemaan oikein ulkoilusää.
Mehän liikumme samoissa maisemissa. Nykyisin tosin Kurjenrahkan alueella ei enää ole tullut käydyksi kuin satunnaisesti, vaikka mökiltä sinne matkaa vain muutama kilometri. Paraisille piti ihan erikseen lähteä.
Lähetä kommentti