Syyllisyyksien syövereissä

 

Monika Fagerholmin Vem dödade bambi? (Förlaget M, 2019) on vihdoin luettu. Kirja sekä veti puoleensa että torjui minut, koska halusin lukea sen alkukielellä, minkä tiesin itselleni hankalaksi. Mutta nettihakujen avulla tai aavistellen selvitin enimmät puhekieliset kommervenkit ja pysyin kai riittävästi kärryillä niin tapahtumissa kuin henkilöiden sisäisten tuntojen heijastuksissa.  

Jossakin tätä teosta koskevassa jutussa muistan kiinnitetyn huomiota rakenteen spiraalimaisuuteen. Tapahtumista ja henkilöistä kuoriutuu pikku hiljaa esiin yhä uusia yksityiskohtia, piirteitä, sävyjä. On syytä porautua hämmentäviin seikkoihin.

 

Teos jakaantuu kahteen osaan. Ensimmäisen osan neljässä luvussa Gusten Grippe, 25-vuotias kertoja, on palannut kasvunurkilleen 2012. Hän kuljeskelee rannoilla, sitten rintamiestalon lähettyvillä ja lopulta eläinkaupassa. Mieleen palautuvat  seitsemän vuoden takaiset tapahtumat pusikoiden takaa häämöttävässä Kråkhusetissa. 

 

Muutaman vuoden Gusten on elänyt yhdessä ihanaisen, laulavan Emmyn kanssa vehreän puutarhan ympäröimässä rintamiestalossa. Mutta muistoissa kummittelee yhä se kauhujen yö, jossa Gusten on kavereittensa kanssa ollut osallisena. Helsinki ja opiskelut Teatterikorkeakoulussa ovat jääneet taakse, kiinteistönvälitys sujuu ammattina. Lapsuudenympäristö, pahainen Gråbbå Helsingin tuntumassa on pakottanut palaamaan.

Toinen osa porautuu syvälle sellaiseen, mitä kertojan on vaikea ymmärtää saati hyväksyä. Hän valokuvaa ylenmäärin Emmyä, joka uppoutuu Emmy mitt i livet -blogiinsa. 

 Hon googlar country. Hon intalar sig att det bara är musiken. Men ju mer hon tänker, desto mer … så tänker hon på det där andra, hövolmarna, glittret, råttorna, fukten – Murket trä.    I rösten –  Rucklet vi alla härstammar från. Det där mörkret.

Emmy tarkentuu työläistaustoineen ja saa rinnalleen Saga-Lillin, parhaan ystävän, hammaslääkärin tyttären. Ei kurjuutta kummempaa Saga-Lillin vauraassa kodissa, josta isä häipyy hammashoitajan kanssa Norjaan, syöpäsairas äiti jää jumiin isoon taloon. Tytär palaa hoivaamaan äitiä.

Emmy lehahtaa pois Gustenin luota toisen miehen matkaan, tulee raskaaksi, pettyy ja yrittää uudelleen yhteyttä Gusteniin. Tämä on löytänyt Emmyn parhaasta ystävästä Inga-Lillistä kelpo seksikumppanin. Rakkaus Emmyyn ei hellitä. Kuvioon liittyy muita ihmisiä, kuten Emmylle mentoriksi tarjoutuva kokenut bloggaaja.

Lapsuudenystäviä ovat myös Gustenin äiti Angela Grippe, kuuluisa oopperalaulaja, sekä lastenkodin kasvatti Annelise Häggert, kauppatieteissä menestynyt professori, yritysjohtaja. Gustenista tulee varhain kuin toinen poika Häggertien perheeseen Angelan kansainvälisen uran viedessä äidin lapsen luota pitkiksi ajoiksi maailmalle. Nathan Häggert on kuin ihailtu veli Gustenille. Asetelma sisältää aineksia räjähdykseen. Äveriään perheen vesalla on käytössään kokonainen pohjakerros sisäänkäynteineen sekä studioksi sopiva lisätila. Kun se äänieristetään täysin, ollaan jo kuilun partaalla.

 

Romaani etenee yli puoliväliin, ennen kuin paljastuu, mikä on suistanut sijoiltaan romaanin monet  ihmiset. Iso joukko lukiolaisia on ollut mukana Nathanin katastrofiin päätyneissä juhlissa. Suurin osa ei edes tiennyt kauhutapahtumista,  ennen kuin Gusten otti asiakseen ilmoittaa poliisille, mitä juhlissa tehtiin yhdelle tytölle. Nousi julkinen kohu kuulusteluineen, oikeudenkäynteineen. Neljä poikaa väkivallantekijöinä päätyy parrasvaloihin, kuten myös uhri.

En annan värld däruppe, en annan tid: alla de där vännerna, från skolan, klassen, villastan, killar och tjejer man vuxit upp med och alla andra, från alla andra ställen, överallt – en fest av det slag Nathans fester varit det sista året, i början av kvällen avgränsade för inbjudna, öppnare sen senare. Inte så att ytterdörren stod på vid gavel, men ändå, folk som vällde in … Så även den här lördagskvällen, allt bara fortsatte tills det mattades av av sig självt, mot morgonen … Men allt detta avskilt, separat, från källaren, alla däruppe saligt ovetande om vad som försiggick i Nathans atrium dit ingen fick komma. Dörrarna hölls i lås, både den till källartrappan och den till Nathans atrium. Och så Nathans egen ytterdörr i bottenvåningen, förstås (och det var också omöjligt när man väl var därnere att komma ut – GRIPPEE! Vart är du på väg?)    

Fyfanfyfanfyfan, när de efteråt skulle höra (andra, alla andra) och förstå.    

Eller? Man gillade ju inte Sascha, hon var både arrogant och dryg och falsk, och från Grawellska också, och kriminell och hon hade lämnat … 

Så vad fan gjorde hon på den där festen överhuvudtaget? Det fanns dom som lät förstå att: som man bäddar får man ligga. Och där låg hon. Boy Toy. En docka som gått sönder. Mer eller mindre söndertrasad i kroppens alla hål och öppningar.

Kertomus Sasha Anckarista tuo esiin kauniin, hurjan uimaritytön, johon Nathan rakastuu. Sasha jaksaa seurustelua pari kuukautta, kunnes ilmoittaa keskittyvänsä taas uintiin. Nathan synkistyy, hautoo kostoa. Se on hirmuinen. Käsittämätön rääkkäys jatkuu tuntikausia äänieristetyssä studiossa, jonne Sasha on sidottu. Gusten on se, joka vie tytön sairaalaan ja kertoo ilmoittavansa poliisille. Pikku hiljaa tihkuu esiin sekin, että juuri Gusten on houkutellut Sashan mukaan Nathanin juhliin, jotta sovinto saisi mahdollisuuden.

Oikeudentuntonsa kanssa kamppailevan Gustenin myötä pohdiskelut syyllisyydestä syvenevät. Hän kertaa tapahtumia, keskustelujaan Nathanin äidin kanssa ja Abbe-isän hyväksyviä hyrinöitä, kunnes tieto poliisille ilmoittamisesta suistaa suhteet suohon. Gusten on hypätä sillalta veteen, mutta Annelise estää hypyn. Gusten päätyy mielisairaalaan. 

Häggertin perhe hajoaa, Nathan jumittuu kotiin. Hänestä ei tule arkkitehtia, äiti sairastuu syöpää ja kuolee, isä häipyy Sveitsiin ystävättärensä kanssa. Gusten jättää Teatterikorkeakoulun, hajalle revitty, paikattu Sasha päätyy Havaijille uimareita valmentavaan yliopistoon.

Asia ei pääse unohtumaan, kun yksi porukasta,  Cosmo Brant, esittelee ideansa elokuvaksi, jonka aiheena on Nathanin juhlien arvoitus, kuka "tappoikaan" bambin. Eräs kamera oli ollut käytössä, eikä kuvien todistusvoimaa käynyt kiistäminen.

Kerronta huojuu muistoista kävelyillä havaittuihin ympäristön muutoksiin. Entinen mahtihuvila Kråkshuset autioituu, ränsistyy. Unissa toistuu kysymys, mitä on pahuus. 

 

Gusten näkee kuin elokuvassa Sashan äidin ja Nathanin isän käsi taskua kopeloiden sopimassa rahakorvauksista Sashalle tämän vuoteen vierellä sairaalassa. Nämä vanhemmat näkevät Gustenin syylliseksi: ei olisi pitänyt kertoa poliisille! Irvokkaita hetkiä koetaan oikeudenistuntojen jälkeen lehtimiesten saartamina. Sittemmin Sasha ja Gusten puhuvat keskenään Gustenin oikeudentunnosta seurauksineen. Pyörre kaappaa esiin yhä lisää yksityiskohtia, joita Gusten ei siedä kuulla. Hän oli pahimpien tapahtumien aikaan oksentamassa, kunnes hautautui vaatekaappiin.

Lopulta Emmy etsiytyy Gustenin lähelle, mikä sinetöi ystävyyden lopun Inga-Lillin kanssa. Kaikki tarinan ihmiset ovat vaihtaneet paikkoja, elleivät peräti kuolleet, kuten Nathanin äiti, joka oli kuvitellut, että kääntämällä riittävän monta lehteä olisi pikku hiljaa palattu entiselleen. Äiti ehti menettää asemansa, maineensa, miehensä, henkensä. Ystävätär Angela, Gustenin äiti elää ja laulaa uusissa kuvioissa maailmalla. Skype-yhteydet sentään jatkuvat.

Romaani herättää keskustelunhaluja. Vaarana on taivasteluun lankeaminen. Onhan tiedotusvälineissä vastikään vellonut kauhujuttuja 16-vuotiaista rääkkäämässä ikätoverinsa kuoliaaksi. Näissä yhteyksissä vaaditaan toimia, ettei mitään vastaavaa tapahtuisi "enää koskaan". 

 

Fagerholm näyttää, kuinka tapahtumiin tempautuu tunteita rakkaudesta vihaan, ystävyydestä vieraantumiseen, kostonhalusta oikeudentuntoon niin vahvasti, ettei kirjan perusteella uskalla ennustaa sen paremmin nuorten ja kuin aikuisten pääsevän niistä irti tai edes unohtavan, missä ovat olleet osallisina. Muistamista vahvistaa, kun tapahtumat muokataan elokuviksi, musiikiksi, romaaneiksi, näyttämöteoksiksi. Näinhän tuppaa tapahtumaan. Suursodatkin tuntuvat tarjoavan loputtomasti aiheita elokuviin, romaaneihin, tutkimuksiin.

 

Kirjallisuuspiirissä voisi eritellä romaanin henkilöitä ja saada selkoa eri motiiveista, jos malttia riittää. Samalla ehkä huomattaisiin myös teoksen sanataiteelliset ansiot. Sekä kerrontaa kannatteleva rakenne että tavattoman sävykäs ruotsin kieli antaisi kunnon aiheen vaikkapa kirjallisuudesta gradua tekevälle. Kelpo suomennos olisi nautinnollista lukea nyt, kun olen ponnistellut hamaan loppuun alkukielisen, hyvin vaikuttavan tekstin parissa.